Tag Archive for: Pohjois-Karjala

Mutkittelevia harjuja ja jokia, välkehtiviä järviä – Raesärkät Nurmeksessa.

Raesärkät tunnetaan kumpuilevista harjumaastoistaan. Harjulla kulkevalta kävelyreitiltä voi ihailla ympäröivää maisemaa soineen, jokineen ja järvineen. Alue sijaitsee noin 25 kilometriä Nurmeksesta Kuopioon päin, aivan kantatien varrella.

Korskea ja kuuluisa kiviputous – Ryläys Kolin kansallispuistossa.

Kaupallinen yhteistyö: EU:n osarahoittama kampanja Ryläys on kiviputouksensa mukaan nimetty vaara Kontiolahdella, Kolin kansallispuiston alueella. Vaaran laella kulkee noin puolentoista kilometrin Ryläyksen kierros, mutta itse kävelyn saa aloittaa Jeron parkkipaikalta noin kahden kilometrin päästä, ja sata nousumetriä alempaa.

Paimenen polku Kolin kansallispuistossa: pari kilometriä hienoja lehtoja ja jyrkkää rinnettä.

Kaupallinen yhteistyö: EU:n osarahoittama kampanja Paimenen polku on jotakuinkin kolmion muotoinen kävelyreitti Kolin kansallispuistossa. Yksi kolmion sivuista on jyrkkää nousua, seuraava tasaista maastoa, kolmas sitten jyrkkää laskeutumista lähtöpaikalle. Reitin luonnossa korostuvat monimuotoiset lehdot, mutta onpa reitin varrella myös komeaa kalliota vaaramaisemineen.

Vaaramaisemia ja vanhoja pihapiirejä – Kiehisen kierros Kolin kansallispuistossa

Kaupallinen yhteistyö: EU:n osarahoittama kampanja Kolin kansallispuistossa totisesti riittää käveltäviä ympyräreittejä. Nyt tutustumme Kiehisen kierroksen lyhyeen versioon, joka on noin kolmen ja puolen kilometrin patikkapolku. Kohokohtia ovat Jauholanvaaran maisemat sekä Ylä-Murhin ihastuttava pihapiiri. Reitiltä voi piipahtaa myös Pirunkirkon jykevään lohkareluolaan.

Porttilouhi on huima ja huimaava rotko kangasmetsän keskellä Juuassa.

Porttilouhi on mannerjäätikön sulattama noin 700 metriä pitkä rotko kahden pystysuoran kallioseinämän välissä. Sammalet ovat peittäneet kivikot rotkon pohjalla, joka vaikuttaakin melkoiselta satumaailmalta. Porttilouhelle pääsee noin puolentoista kilometrin mittaista UKK-reittiä pitkin.

Saloseudun salaisuuksia etsimässä – Koppalon luontopolulla Juuassa.

Koppalon luontopolku sijaitsee Juuan Petrovaarassa ja se kulkee kauniin luonnonsuojelualueen läpi. Reitin varrella on hyvin monipuolinen kattaus erilaisia maisemia: on soita, vanhoja metsiä, louhikoita, lampia ja korkean Pitkävaaran jykevät maisemat. Saloseudulla on myös omat salaisuutensa…

Pitkospuita ja lumoavia syystunnelmia – kuvareportaasi Patvinsuon kansallispuistosta Pohjois-Karjalasta

Artikkeli: Karoliina Kaski Teimme kolmen yön syysvaelluksen Patvinsuon kansallispuistoon syyskuun puolella. Tämä oli ensimmäinen vierailuni kyseisessä puistossa. Patvinsuo tarjosi juuri sitä, mitä toivoinkin ja netin tietolähteissä oli luvattu; hiekkarantoja, suoraselkäistä mäntymetsää, avaraa suota ja rikkumatonta luonnon rauhaa. Tervetuloa mukaan kuvamatkalle Patvinsuon kansallispuistoon! Hiekkarannat Patvinsuon kansallispuistossa hiekkarantoja pääsee ihastelemaan erityisesti Suomunjärven ympärillä. Järven rannat ovat lähes […]

Tältä näyttää vuodenkierto Kolilla – Vaikuttavat Kolin huiput minun silmini nähtynä ja koettuna

Teksti ja kuvat: Maarit Jääskeläinen Olen nyt nähnyt kokonaisen vuodenkierron Kolilla ja Kolin huipuilla. Saavuin kevättalvella, kun päivä oli jo pidentynyt ja aurinko lämmitti. Arvuuttelin, milloin Pielinen vapautuu jääpeitteestään. Seurasin, miten lumi muuttui rospuuttoaikana vetiseksi mössöksi ja teki liikkumisen vaivalloiseksi. Kesällä seurasin loputonta ihmisvirtaa parhaimmille näköalapaikoille – miksipä ei – näistä maisemistahan minäkin olen vaikuttunut! […]

Syysloma Kolilla: Luontokeskus Ukossa tarjolla retkeilyopastusta ja outlet-aarteita – katso ohjelma

Syyslomaviikko on vuoden parhaita ajankohtia nauttia luonnosta ja retkeilystä. Samalla voi oppia uutta ja kenties päivittää niin retkeilyvarusteiden valikoimaa kuin pukinkontin sisältöäkin. Retkipaikka juhlistaa syyslomaa Kolin luontokeskus Ukossa tarjoamalla mielenkiintoista ohjelmaa retkeilytaidoista ja jopa tähtitaivaasta kiinnostuneille, ja lisäksi järjestämme ihkaensimmäistä kertaa urheiluvaruste-outletin. Osoite: Kolin luontokeskus Ukko, Ylä-kolintie 39, Lieksa Syysloman ohjelmat Kolilla Tähtitaivaan luento ja […]

Palokin lohilammet: kalastuksen ja rentoutumisen tyyssija Heinävedellä

Teksti ja kuvat: Maarit Ignatius Kalastus ja luonnossa liikkuminen on maailmanlaajuisesti suosittu harrastus. Nämä tuovat harrastajalle suurta nautintoa sekä riittävästi haastetta, sikäli kuin sitä haluaa omien valintojen mukaan. Palokin lohilammilla voi kokeilla rannalta kalastamisessa vapaasti omia tekniikoita ja tyylejä sekä tutustua luontoon lampiympäristössä oman kiinnostuksen johdattaman. Molemmat harrastukset tarjoavat jokaiselle mielihyvää, henkistä sekä fyysistä hyvinvointia. […]