Tag Archive for: muinaismuisto

Iltakävelyllä Porvoon kansallisessa kaupunkipuistossa

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Porvoo Jos Porvoosta tuleekin ensimmäisenä mieleen vanha kaupunki viehkoine puu- ja kivitaloineen, voi vain muutaman askeleen päässä kapeilta mukulakivikujilta tehdä myös luontopainotteisen iltakävelyn, joka ei pahemmin uuvuta. Kaupungin ulkoilukarttaan vilkaistuani hoksasin, että tulisin pysyttelemään alle kilometrin säteellä Porvoon bussiasemalta, eli aivan keskustan tuntumassa. Hikilenkkiä halajavat saavat tehdä toki pidemmänkin kierroksen kansallisessa kaupunkipuistossa […]

Kuivaketveleen linnavuori on mainio kuntoilukohde, Taipalsaari

Kuivaketveleen linnavuori Taipalsaarella on yksi monista Suomen linnavuorista. Linnavuorella tarkoitetaan korkealle mäelle tai harjulle rakennettua muinaista puolustuslinnaketta. Eri puolilta Suomea on löydetty yhteensä noin 90 linnavuorta. Muinaislinnoja alettiin rakentaa rautakauden lopulla. Kuivaketveleen linnavuorelle pääsee Lappeenrannasta ajamalla Taipalsaaren suuntaan tietä nro 408. Tien varrella opaskyltti ”Linnavuori” ohjaa kääntymään Linnavuorentielle. Matkaa Lappeenrannan keskustasta tulee noin kuusi kilometriä. […]

Jääskelän kuusi ja luontopolku, Jyväskylä

Moottoritiekiitäjien mökä jää viehättävästi unohduksiin, kun kaarran Vaajakosken eteläpuolella sijaitsevan Jääskelän tilan ja sen luontopolun tykö. Pieneltä, hyvin täydeltä parkkipaikalta löytyy onneksi vapaa kolo ja pääsemme jalkautumaan maastoon. Tarkoituksenamme on käydä Jääskelän luontopolulla, yhdellä kymmenestä Jyväskylän kaupungin ylläpitämästä luontopolusta. Sitä ennen pitää kuitenkin pujahtaa etsimään yhtä erityistä kuusta. Läheltä Villa Jääskelää pitäisi löytymän yksi Suomen […]

Ryssänpiilo Äänekoskella harhautti etsijäänsä

Kuvittele olevasi kiertävä kulkukauppias itärajan takaa 1800-luvulla. Sinulla on mukanasi kaikenlaista tavaraa; etenkin laukkuja, mutta myös kankaita, nappeja, kuppeja ja niin edelleen. Kuvittele sitten lähes tiettömät, laajat metsämaat ja metsien suojaamat kivikot ja kalliot. Mietit kiivaasti, mihin saisit osan kauppatavaroistasi talteen ja turvaan, ettet joutuisi kaikkea mukanasi kuskaamaan etkä mahdollisesti ryöväreille luovuttamaan. Satutkin yhtäkkiä paikkaan, […]

Arposenniemen kuppikivi Joutsenossa, Lappeeranta

Kävin kesäkuisena päivänä assistentti Ritan kanssa kuvaamassa muutaman kohteen Joutsenosta ja esittelen tässä niistä yhden, nimittäin Arposenniemeltä löytyvän kuppikiven. Pientä hakemistahan tuo vaati ja assistentti jo vinoili, että miksi Joutsenossa kuvataan aina tappohelteiden aikaan? Jep, vähän hiki tuli matkalla, mutta eiköhän se ole meille kummallekin vain eduksi? Liikakilojahan meillä on molemmilla… Jarkko, sinne Jänhiälän kiviröykkiö […]