Tag Archive for: luonnonsuojelualue

Siikanevan säihkeessä, Ruovesi

Siikanevan avaruus paljastuu parkkipaikan polun päästä. Pitkospuuta jatkuu ensimmäiselle metsäsaarekkeelle, silmän kantaman rajamaille asti. Lähdemme seuraamaan nevan ympäri kiertävää Rengasreittiä, pienempikin kierros olisi mahdollinen. Siikaneva on saanut olla vuosia suojeluksessa, suojassa suurilta suosionosoituksilta. Tänäänkin vain muutamat kengänjäljet kuurassa kertovat ihmisistä, vain harvat ovat halunneet pakkaspäivän kulkijoiksi. Pitkospuut paukkuvat askelista, pamahtelevat kylmien kilojemme alla. Parikymppinen pakkanen […]

Kallahdenniemen harju ja rantaniityt, Helsinki

Tänä vuonna talvi tuli Helsinkiin jo marraskuun alussa, ja lumi peitti Kallahden rantaniityt isänpäiväviikonloppuna. Meri oli alkanut jäätyä lahdissa ja tunnelma uimarannoilla oli kuin Taikatalvesta. Kallahdenniemen uimarannasta oli tullut varisten valtakunta. Kallahdenniemi työntyy etelään keskeltä Vuosaarta Itä-Helsingissä. Niemellä on vanhoja huviloita, asuintaloja, uimarantoja, ulkoilualueita sekä luonnonsuojelualueita: Kallahden harju ja rantaniityt. Vanhimmat rakennukset ovat kalastajatorppia. 1800-luvun […]

Nykarlebyn suojeltu hiekkaranta, Storsand

Tehdessäni juttua Fäbodan hiekkarannoista Pietarsaaressa, joku vinkkasi minulle Nykarlebyn Storsandin olevan kaunis paikka. Muutenkin länsirannikon hiekkarannat elävöittävät muinaisen merenpohjan lakeuksia. Jos särkät kiinnostavat enemmänkin, voi 8-tietä ajellessa tehdä varsinaisen hiekkarantamaratonin. Järjestyksessä etelästä pohjoiseen: Porin Yyteri, Vaasan Hietasaari, Nykarlebyn Storsand, Pietarsaaren Fäboda, Kokkolan Vattajanniemi, Kalajoen Hiekkasärkät, Hailuodon Marjaniemi sekä Oulun Nallikari ovat kaikki näkemisen arvoisia paikkoja ja jokaisessa […]

Peikon polun maisemissa: Hangon Trollberget ja Långbodauddenin pähkinäpensaslehto

Hankoniemellä on monenmoista ihmeteltävää ulkoilmassa viihtyvälle ihmiselle. Harva päätyy kuitenkaan Långbodauddenin pähkinäpensaslehtoon tai Trollbergetille. Alueen kaunis luonto ja hienot maisemat tarjoavat hyvät puitteet luontoa kunnioittavalle ja arvostavalle retkeilijälle. Upeine, maalauksellisine maisemineen Trollberget oli jo ennen sotia hetken aikaa varsin suosittu luontomatkailukohde Hangon kesävieraiden keskuudessa. Pro Hanko -yhdistys rakennutti näköalapaikalle penkit ja pöydät, jotka ovat kestäneet […]

Päijänteen kansallispuiston upea Kelvenne

ℹ Tarkista liikennöitsijä: Luontoon.fi Päijänteen kansallispuiston suurin saari Kelvenne oli viime kesän suunnitelluissa retkeilykohteissani. Monien asioiden summana en päässytkään vierailemaan tuolloin tuolla kauniilla saarella, jonka monet upeat hiekkarannat houkuttivat. Tänä kesänä päätin sinne lähteä, ja samalla saimme järjestettyä sinne riippumattoharrastajien tapaamisenkin. Olen aina tykännyt olla veden lähellä retkeillessäni, varsinkin kun majoittaudun. Laineiden liplatus ja upea järvimaisema […]

Hietatievojen dyynialue, Enontekiö

Olipa naapurikunnasta sattunut tietoisuuteeni sellainen paikka kuin Hietatievat. Paikka oli Lapin mittapuulla aivan vieressä – alle 70 kilometrin päässä – mutta jostain syystä en ollut siitä ennen kuullutkaan. Tutkailin karttaa ja mietin, kuinka onneton tie seudulle mahtaa viedä, pääsisikö peltilehmällä lähellekään. Paikan myyntipuhe oli houkutteleva: ”Puusto on Hietatievoilla harvahkoa tunturikoivikkoa yksittäisine vanhoine mäntyineen. Alueella on lukuisia laajoja avohietikoita sekä […]

Itämeren Aurin matkassa muinais-Hämeeseen – osa II: Torronsuo

– Äiti, kertoisitko taas tarinan jättiläisistä? Nainen hymyili. Hän painoi päänsä vasten pojan vaaleita hiuksia ja aloitti tarinan, jonka oli omalta äidiltään kuullut – ja jota hänen poikansa vielä kerran kertoisi omille lapsilleen. Odin oli vasta luonut maailman Ymirin, ensimmäisen jättiläisen, lihasta, kun meren itäisellä rannalla kohosi Pohjolan maa. Sen talvi oli pitkä, hyytävän kylmä […]

Halimasjärvi on yksi Tampereen seudun parhaista perheretkikohteista

Viileä keväinen sunnuntai houkutteli toukokuun lopulla selkeällä säällään reippailemaan lähimetsiin. Syystä tai toisesta ajattelin, että voisimme lähteä katsomaan Atalasta löytyvää Halimasjärveä. Itse kasvoin Atalassa ja Halimasjärvi vaikutti silloin olevan ”liian kaukana”, joten olihan se lähdettävä ottamaan asiasta selvää. Paikalle oli helppo löytää jo vanhasta muististakin, mutta mainittakoon, että Tampereen kaupungilla on kerrankin erinomaiset sivut tälle […]

Parikkalan Siikalahti – yksi Suomen arvokkaimmista lintukosteikoista

Saavuimme jo hämärän laskeuduttua ruovikon laitaan. Ajomatka Espoosta Etelä-Karjalan Parikkalaan oli ollut pitkä, mutta väsymys kaikkosi astuessamme ulos autosta. Ilman täytti ruokokerttusten säksätys ja satakielten vihellykset ja rätinät. Taustalla kumahteli kaulushaikara. Kun oikein höristi korviaan, saattoi erottaa luhtakerttusen ja viitakerttusen laulun. Kapusimme katselulavalle juuri, kun ensimmäinen luhtahuitti aloitti yöllisen huittailunsa. Tässä on Siikalahti ehkä parhaimmillaan. […]

Kevätretkellä Backaksen kartanolla ja Tammiston luonnonsuojelualueella

Olin lupautunut lintuoppaaksi retkelle, joka suuntautui Backaksen kartanolle ja läheiselle Tammiston luonnonsuojelualueelle. En ollut aiemmin käynyt kyseisillä paikoilla, joten lähdin retkiseuralaisteni kanssa eräänä aurinkoisena huhtikuun päivänä tutustumaan kohteisiin. Lämpötila kipusi +10 asteen paremmalle puolelle ja luonto ympärillä tuntui kuhisevan elämää. Vantaan kaupungin Pakkalassa sijaitseva Backaksen rustoholli perustettiin 1600-luvulla. Varsinainen kartanorakennus (yllä) on vuodelta 1818 ja sen […]