Tag Archive for: Kirkkonummi

Linlo – paratiisisaari Kirkkonummella

Linlon saari Kirkkonummella tarjoaa kävijälle merellistä tunnelmaa – saaren ympäri voi kävellä melko lailla rantoja pitkin ja rannoilla riittää istuskelupaikkoja, niin luonnon muovaamia kuin rakennettuja taukopaikkojakin. Maisemat vaihtelevat kuusimetsistä kalliorantoihin ja tervaleppälehtoihin.

Saaristosuppailua Kirkkonummella: kuvamuistot kevään 2024 melontaretkeltä

Toukokuun lopussa vuonna 2024 lähdimme ystäväni kanssa ensimmäiselle yön yli -suppailuretkelle Kirkkonummen saaristoon. Reilun vuorokauden retki tarjoili meille upeita merikokemuksia, kuvankauniita kalliorantoja ja kiireetöntä fiilistelyä. Suppailu on ollut minulle mieluinen harrastus jo useamman vuoden ajan. Ilmatäytteinen lauta on kulkenut kanssani kirjaimellisesti etelästä pohjoiseen, ja sen kyydissä olen päässyt tutustumaan niin Saaristomereen kuin Ounasjokeenkin. Tällä kertaa […]

Rantoja mukaellen, polkua tallustellen. Kuikankierros Kirkkonummella.

Meikon suositun ulkoilualueen lyhin ympyräreitti on Kuikankierros. Noin kolmen kilometrin reitti vie Meiko-järvestä työntyvän niemen Näseuddenin ympäri ihan rantaviivan tuntumassa. Järvimaisemia riittää ja tauolle voi pysähtyä vaikkapa yhdelle monista rantakallioista.

Meikonkierros Kirkkonummella tarjoaa kahdeksan kilometriä järvenrantamaisemia ja kivoja istuskelupaikkoja

Meikon luonnonsuojelualue sijaitsee melko lähellä Kirkkonummen keskustaa. Se on suurehko ja monipuolinen luontoalue, jossa voi kulkea sekä merkittyjä reittejä että samoilla erämaisemissa. Meiko-järven ympäri kiertävä reitti on erinomainen kävelypolku – aurinkoisena aamuna rantamaisemat ovat suorastaan hurmaavia!

Ihastuttava syyskävely Porkkalanniemellä, Pampskatanin pistolla ja Telebergetin lenkillä

Tuttuja ovat maisemat – minulle ja monelle muullekin. Kävely Porkkalanniemen eteläisimpään kärkeen Pampskatanille on aina elämys. Myös Telebergetin lenkki kulkee samoissa merellisissä maisemissa.

Kevätpäivä Porkkalanniemiessä – Vetokannaksen taival ja siian ongintaa

Porkkalanniemi on tunnettu retkikohde. Kolmesta nimetystä reitistä pohjoisin on Vetokannaksen taival. Sen valtteja ovat useat taukopaikat, monipuoliset merimaisemat sekä pronssikautiset hautaröykkiöt.

Kartanoiden historiaa ja järvimaisemaa – Eerikinpolku Kirkkonummella

Eerikinkartano Kirkkonummen Veikkolassa tarjoaa kaksi erilaista luontopolkua. Pähkinäpolku kulkee metsäisemmissä maisemissa, sen sijaan Eerikinpolku tarjoaa luonnon lisäksi kulttuuria: reitillä voi tutustua kahden kartanon historiaan ja kuljetaanpa reitillä myös tanssiladon ja kesäteatterin kulmilla.

Pienen pieni oppirata: Ragvaldsin luontopolku Kirkkonummella

Ragvalds on vanha Kuninkaantien aikainen maatila – ensimmäiset tiedot siitä löytyvät jo 1540-luvulta. Nykyään rakennukset ovat museokäytössä ja avoinna kesäisin. Lyhyt luontopolku useine tietoiskuineen palvelee kuitenkin kävijää ympäri vuoden.

Lammelta lammelle – syysretki Kirkkonummen Meikoon

Kaunis lokakuinen sunnuntai houkutteli minut ja monet muut retkeilemään pääkaupunkiseudun Viherkehään kuuluvaan Kirkkonummen Meikoon. Alue ei ehkä ole yhtä kuuluisa kuin Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot, mutta valloitti monipuolisilla vesistöillään ja metsillään.  Lähtöpaikka kartalla Meiko sijaitsee Kirkkonummen keskustan luoteispuolella, matkaa Kirkkonummen rautatieasemalta retkeilyreittien alkupisteeseen on vain viitisen kilometriä. Alue on siis varsin hyvin saavutettavissa myös esimerkiksi […]

Ruskaretkelle Nuuksioon – 9 kohdevinkkiä!

Nuuksio on oivallinen ruskaretkikohde, jossa niin kauniit maisemat, erämaan tuntu kuin hyvät palvelutkin ovat lähellä. Kolusin Nuuksion virallisia reittejä ja hienoimpia näköalapaikkoja vuosi sitten oikein antaumuksella, ja noiden kokemusten pohjalta laadin tämän vinkkilistan kohteista, joilla Nuuksion ruskaa pääsee ihailemaan. Olin myös liikkeellä arkipäivisin, minkä ansiosta sain nauttia omasta rauhasta suositun kansallispuiston poluilla. Sekin vinkki kannattaa […]