Tag Archive for: kirjaesittely

Kirja-arvostelu: Mauri Mönkkönen, Karhujen ja kalmosaarten mailta.

”Pohjantähti oli ennen salonkulkijan opas, kun hän ponnisteli pimeässä kohti määränpäätä. Öisin ulkona käydessään salon ihminen katseli usein taivaalle, hämmästeli sen miljoonien tähtien tuiketta ja ihmetteli itsekseen taivaankannen hidasta pyörimistä Pohjantähden ympäri. Se oli kosmoksen kiintotähti, maailmanpylväs ja pohjan tappi, monien maailman rakennetta koskevien uskomusten keskus.” Mauri Mönkkönen: Karhujen ja kalmosaarten mailta Kylä- ja kotiseutukirjoja […]

Kirja-arvio: Suomalainen metsäkylpy

Sain juuri luettua kesällä 2019 julkaistun Suomalainen metsäkylpy -kirjan, jonka ovat kirjoittaneet Adela Pajunen ja Marko Leppänen ja jonka kustantajana on Gummerus Kustannus Oy. Lueskelin kirjaa ajan kanssa, pitäen joskus useankin päivän mittaisia pausseja kirjan lukujen välillä. Kirjan rakenne sopiikin siihen hyvin, vaikka mikään ei toki estä ahmimasta sitä kannesta kanteen yhdeltä istumalta. Halusin käyttää […]

Metrolla metsään on upeasti kuvitettu seikkailuopas kaupunkiluontoon

Voiko luonnossa liikkuminen olla osa kaupunkilaisen arkea? Jos ajatus kuulostaa aivan utopistiselta, kannattaa tutustua Elli Keisteri-Sipilän Metrolla metsään -kirjaan. Teos esittelee toinen toistaan kiinnostavampia retkikohteita, jotka kaikki sijaitsevat pääkaupunkiseudun metrolinjan varrella. Tulevaisuutta ennakoiden myös länsimetron jatkeen pysäkit Espoossa ovat saaneet omat lukunsa. Vaikka kuvittelin tuntevani etenkin Helsingin luontoa melko hyvin, löytyi kirjan sivulta monta aivan […]

Kirja-arvostelussa Tuomo Kesäläisen ja Aimo Kejosen Suomen luonnon pyhät paikat

”Se korutont on kertomaa, näit palvoi ennen Suomenmaa…” -J.L. Runeberg Näillä Runebergin sanoilla päättävät Tuomo Kesäläinen ja Aimo Kejonen lukijalle osoitetut sanat uusimmassa teoksessaan Suomen luonnon pyhät paikat. Voit tilata teoksen tästä. Kesäläinen ja Kejonen ovat tarttuneet ansiokkaasti jälleen Suomen luonnon ihmeisiin ja nähtävyyksiin ja jatkavat näin Suomen luolat- ja Suomen rotkot -kirjojen viitoittamalla tiellä. Kirjalle, […]

Lampien lumosta metsien mahtiin -kirjan kansi

Kirjaesittelyssä: Lampien lumosta metsien mahtiin – 100 kohdetta Jämsässä ja Kuhmoisissa

Kun kuulin, että Jämsän ja Kuhmoisten seudulta oltiin julkaisemassa peräti 100 luontokohdetta esittelevää teosta, äimistelin sitä hetken. Ai ihan sata? Saatuani Retkipaikka-juttua varten arvostelukappaleen Jämsänseudun luonnonystävät ry:ltä, en ihmettele enää. Lampien lumosta metsien mahtiin – 100 luonto- ja kulttuurikohdetta Jämsän ja Kuhmoisten alueelta ilmestyi lokakuussa 2017 suomen- ja englanninkielisin tekstein.  Teos nojaa erityiseti tunnelmallisiin valokuviin, joissa […]

Kirjaesittelyssä: Aarresaaret – Helsingin saariston uskomaton luonto

Helsingin saaristo. Mitä tunteita se Sinussa herättää? Itse olen kasvanut Turun saariston välittömän vaikutuksen alaisena Salossa. Olen kolunnut Houtskarin rantoja jokaisen lapsuudenkesäni jokaisena viikonloppuna, iloinnut merituulesta, rannoilta löytyvistä aarteista, eläinten tarkkailusta ja sileän kallion tunteesta paljaiden jalkojen alla. Helsingin saaristoa tulin ensimmäisen kerran ajatelleeksikin vasta aikuisiällä. Se oli minulle vieras maailma, ja niinpä olin täydellinen […]

Karkauspäivän kirjaesittelyssä: Taika päivässä

Tässäpäs mainio kirja kotimaisen arkipakanuuden elvyttämiseksi, tuumasin, kun teosta tarjottiin minulle luettavaksi. Taika päivässä -kirja esittelee suomalaisia taikoja kokonaiset 366 kappaletta. Yksi taika joka päivälle – jopa näin karkausvuonna! Ensivaikutelmaa hieman horjutti suomalaisiin olosuhteisiin nähden kansikuvan vähintäänkin eksoottinen lintu. Mutta päätin, että kirjaa ei saa tuomita kansilinnun perusteella. Teos on paksu, kevyt ja käytännössä kuvitukseton. Jokaisella sivulla on […]

Kirjaesittelyssä: Suomen myyttiset linnut

Sotkasta se kaikki alkoi. Sotka lenteli meren yllä eikä löytänyt laskeutumispaikkaa. Sellaista ei ollut, koska maailmaa ei vielä ollut. Oli vain alkumeri ja sotka. Kunnes yhtäkkiä tapahtui jotain… veden emosen polvi nousi merestä! Sotka laskeutui polvelle ja laski siihen munansa. Mutta kuinka ollakaan, veden emonen liikautti polveaan ja sotkan munat kierivät veteen. Yksi munista rikkoutui […]

Kirjaesittelyssä: Seitoja ja seidan palvontaa

Joskus saattaa pieni ja vaatimattomalta näyttävä vihkonen olla niin täynnä upeita juttuja, ettei sitä saata todeksi uskoa. Tällainen kirja osui käteeni eräänä iltana Kittilän kirjastossa. Olin toki kuullut siitä ennenkin, mutta nyt vasta tulin itse sitä selailleeksi. Samuli Paulaharjun Seitoja ja seidanpalvontaa oli juuri sitä, mitä hain: tuntemattomia, erityisiä kohteita luonnossa. Paikkoja, joilla on tarina. […]

Kirjaesittelyssä: Pohjoismaiset taruolennot

Mikä siinä on, että sadut ja tarinat ovat niin kiinnostavia? Ja varsinkin vanhat kansanuskomukset. Ehkä sitä jollain tavalla haluaa uskoa tai toivoa, että edes osa taruista olisi totta. Että uskomuksista saisi selityksen joillekin ihmeellisille ja oudoille asioille ja tapahtumille. Pohjoismaiset Taruolennot -kirja kertoo nimensä mukaisesti Pohjolan, erityisesti ruotsalaisen kansanperinteen, henkiolennoista, peikoista ja menninkäisistä. Osa tarujen […]