Artikkelit

”Kesä on vuodenaika, joka vaihtaa uuden lumen” – 10 kuvaa Kilpisjärven kesästä

Kilpisjärven kesä on lyhyt, mutta karun kaunis! Jäät lähtevät Kilpisjärvestä vasta juhannuksen tienoilla ja ensilumi sataa suurtuntureille heti syksyn alkaessa. Sulan maan aika kestää Käsivarren kärjen kylässä siis vain nelisen kuukautta, ja siitä kesäksi voidaan mielestäni määritellä ajanjakso juhannuksesta elokuun loppuun. Kylällä ruukataankin sanoa, että kesä on vuodenaika, joka vaihtaa uuden lumen. Lumi kuuluu olennaisesti […]

Joulukalenteri, luukku 22: Tuntureiden ja porojen seurassa Kilpisjärven värikkäässä kaamoksessa

Kaamos on Käsivarren Lapissa aivan erityinen vuodenaika, ja nyt toista oikeaa kaamosta viettäessäni olen oppinut arvostamaan tätä aikaa vuodesta. Kaamos on parhaimmillaan uskomattoman kaunis, sillä muutaman valoisan tunnin ajan taivaanranta liekehtii auringon jättäytyessä juuri ja juuri piiloon horisontin alapuolelle. Päivänvalo päättyy kuuluisaan siniseen hetkeen, jonka jälkeen voi kirkkaina iltoina nähdä tähdenlentoja, tunnistaa tähtikuvioita ja joinakin […]

Jopa 17-metrinen Pihtsusköngäs on Suomen vesiputousten kuningas

Käsivarren erämaan tuntureiden ja laaksojen kätköissä, kaukana kaupunkien huminasta voi kuulla pauhaavan jylyn. Vielä heinäkuussakin sulamisvesistä turkoosinkirkas Pihtsusköngäs vyöryy omalla voimallaan Pihtsusjoen uurtamassa uomassa järvestä toiseen tipahtaen matkalla pystysuoraan 17 metriä. Suomen vesiputousten kuningas on erämaan helmi ja ihme, vain 10 kilometriä Norjan rajalta ja 12 kilometriä Haltin huipulta. Lähimpään kaupungintapaiseen, eli Kilpisjärvelle, on yli […]

Kilpisjärven lähiretkeilyreitit: Tsahkaljärveltä (Cáhkáljávri) on kaunis maisema Saanalle

Yksi ehdoton lempparini Kilpisjärven lähiretkeilyreiteistä on Tsahkaljärven reitti – tai oikeastaan reitit. Järven rantaan pääsee nimittäin useampaakin kautta: voi valita joko esteettömän leveän hiekkatien tai kapeamman polun, joka nousee ensin Saanan suuntaan ja laskeutuu sitten kulkemaan Tsahkaljärven rantaviivaa pitkin. Noin kolmen kilometrin pituisen esteettömän reitin lähtöpisteet sijaitsevat Kilpisjärven luontokeskuksella ja Kilpishallin takana. Kapeampi polku lähtee […]

”Kerrankin jokin meni niin kuin elokuvissa” – retki Haltin huipulle ja takaisin sekä vinkit reissua suunnittelevalle

Haltin valloittaminen on klassikkovaellus, jonka suosio ei laannu. Haltin huipulle johtava vaellusreitti kuuluu Suomen kuuluisimpien reittien joukkoon. Noin 1324 metrin korkeudessa olevalle Suomen-puoleiselle huipulle vietiin ensimmäinen vieraskirja vuonna 1933, ja tähän päivään mennessä nimensä on käynyt kirjaan kirjoittamassa noin 200 000 vaeltajaa, hiihtäjää tai moottorikelkkailijaa. Tämän artikkelin vinkeillä myös aloitteleva patikoija voi alkaa tehdä suunnitelmia Haltin […]

Háldičohkka ja kuuluisa rajapyykki 303B – matka Suomen korkeimmalle kohdalle

Aina ei tarvii mennä kauas seikkailua varten. Paitsi sillon ku seikkailu kutsuu kauas. Tai mikä nyt on kaukana ja mikä lähellä, se on kysyjässä. Joka tapauksessa Suomi on sen verran pieni valtio, et vaikka siirtyis sen eteläosista pohjoisimpiin, ni matkaa tulee vain reilu tuhat kilometriä. Tonni sinne tänne ei maailman mittakaavassa ole paljon mitään. Silti […]

Täydenkuun valossa Kilpisjärveltä Tsahkaljärvelle

Teksti ja kuvat: Eija Vartiainen Kilpisjärven kylän koillispuolella olevalle kauniille Tsahkaljärvelle on kylältä vain reilun kilometrin matka.  Kylän ja järven välille on rakenteilla uusi, noin 4 km pituinen rengasreitti, jonka lähtöpisteet ovat Kilpisjärven luontokeskuksella sekä Kilpishallin tuntumassa. Kesäreitti ja rakenteet eivät ole vielä täysin valmiina, mutta talvireitti on jo lanattu. Tein reittiä pitkin öisen hiihtoretken järvelle täydenkuun valaistessa tietäni. Vaikka […]

Nappasitko hienon kuvan Kilpisjärvellä? Lähetä se tähän kansainväliseen kuvakilpailuun!

Kilpisjärven maisemista on huonoa kuvaa vaikea saadakaan, ja moni matkaaja antaakin siellä kameransa laulaa. Mutta tiesitkö, että Kilpisjärvi on osa Euroopan E1-kaukovallusreitistöä? Reitistön tunnettuutta aiotaan lisätä, ja niinpä voit nyt voittaa rahapalkinnon Kilpisjärvi-kuvillasi. Kuvakisaan halutaan inspiroivia otoksia reitin varrella olevista kohteista, maisemista, kulttuureista ja luonnosta. Kilpailun takana on The Competence Center for Hiking WALK.  E1|R1 Photo […]

Kasvien lumoissa Kilpisjärvellä

Satumaiset maisemat, Suomen pisimmät portaat, kolmen valtakunnan rajapyykki, ahmat, sopulit, sinirinnat ja meikäläisittäin sangen eksoottinen kasvilajisto. Harva kolkka tässä maassa tarjoaa niin sunnuntairetkeilijälle, kilometrejä keräävälle vaeltajalle kuin nenä maassa konttaavalle luontoharrastajalle sellaisen liudan syitä vierailla kuin Kilpisjärvi. Selitys tähän löytyy yli 400 miljoonan vuoden takaa, jolloin Kölivuoriston syntyessä vuoristopoimujen reunamat dolomiittikerroksineen työntyivät Atlantilta juuri ja […]

Jörö jätti – Saanatunturi, Kilpisjärvi

Maahiset, haltijat, jättiläiset, samaanit, tietäjät, etiäiset, uhritulet ja -lahjat, seidat, luonnon enteet ja merkit – ehkä uskomuksia ja taruja, mutta myös suurelta osin totuudenmukaisia seikkoja ankarasta elämästä arktisen luonnon alueella. Tätä kaikkea entisajan mystiikkaa ja arkea suurtuntureiden alue Käsivarren Lapissa huokuu. Kohti Kilpisjärveä ajellessa silmien eteen kohottautuu Saanatunturi jo kauan ennen kuin sen saavuttaa. Se katselee tulijoita pitkän matkan […]