Polku yhdelle Suomen tunnetuimmista maamerkeistä on jyrkkä ja kivinen – Saanan polku.

Kukapa ei tuntisi Saanatunturin silhuettia. Saanaa kannattaa ihailla niin alaviistosta kuin kävelemällä sen huipullekin. Kävelyn voi aloittaa Mallan luonnonpuiston pysäköintialueelta tai Kilpisjärven retkeilykeskukselta. Nousumetrejä kertyy viitisensataa!

Saanan polku Kilpisjärvellä (Enontekiössä)
Päivämäärä: 15.6.2022
Luontopolkumiehen reittinumero: 320
Reitin pituus: 8 km (Retkeilykeskukselta huipulle ja takaisin)
Kohokohdat: Saana!
Parkkipaikka: Mallan luonnonpuiston pysäköintialue tai Kilpisjärven retkeilykeskus (Käsivarrentie 14663). Retkeilykeskus kartalla.
Opasteet/kyltit: Erinomaiset
Varusteet/jalkineet: Hyväpohjaiset kengät kivikkoisiin nousuihin ja laskuihin. Ehkä myös lisävaate huipulla tauon pitämistä varten.
Vaativa reitti
Ei tulipaikkaa

Olen käynyt Kilpisjärvellä ja Saanan juurella 7-vuotiaana. Nyt pääsin vihdoin käymään siellä uudestaan. Muutama vuosi kerkesi välillä vierähtää. Pienenä poikana en kiivennyt Saanan huipulle, joten en muista legendaarisia Suomen pisimpiä puuportaita, jotka rinteiltä on poistettu viitisen vuotta sitten. Reittiä on siirretty ja vanha reitti on jätetty toipumaan tuhansista ja taas tuhansista kuluttavista askelista.

Päätimme aloittaa nousun Kilpisjärven retkeilykeskuksesta. Ajelimme sinne kesäkuisena iltapäivänä. Tiesimme, että kävelyssä menisi reippaasti aikaa, mutta olisipa myös valoisaa aikaa riittävästi – ei haittaisi vaikka palaisi majapaikkaan puolen yön aikaan. Retkeilykeskuksella on iso opastaulu karttoineen ja luontoon liittyvine aiheineen.

Kartassa taitaa olla vielä vanha reitti, sillä Mallan luonnonpuiston parkkipaikalta (vasemmasta yläkulmasta) lähtevä polku kulkee nykyään suoraan kohti Saanan huippua. Meidän starttimme olis siis melkein kuvan keskeltä, jossa retkeilykeskus sijaitsee. Uuden kartan voi muuten ottaa mukaan vaikkapa Kilpisjärven luontokeskukselta.

Itse polku alkaa retkeilykeskuksen takareunasta pitkospuita pitkin. Reitti on merkitty oranssipäisin tolpin, joita on runsaasti. Täällä ollaan noin 500 metrin korkeudella.

Reitti kulkee mukavassa tunturikoivikossa, välillä pitkospuilla ja välillä tunturipolulla. Maasto oli vielä melko kosteaa, ihan kuivin jaloin täällä ei näin kesäkuussa lenkkikengillä pääsisi. Koivikko oli meille mielenkiintoista maastoa, lintujen ääniä oli paljon emmekä tunnistaneet niitä kaikkia. Saimme havaintoja urpiaisista, kangaskiuruista ja sinirinnoista. Muutama bongaus tuli pelkästään puhelimen linnuntunnistus-sovelluksesta, joitakin näimme kiikareillakin.

Noin kilometrin kohdalla noustaan puurajan yläpuolelle. Täällä oli vielä melkoisesti lunta. Jyrkässä nousussa mietin, miten tästä päästäisiin myöhemmin alas – liukumalla ainakin.

Lumisen ja jyrkän osuuden jälkeen tasaisemmalla kohdalla oli paikka, josta saattoi ihailla maisemaa ja tutkia lännessä näkyviä vuoria. Pikku-Malla ja Malla keskellä kuvaa – oikealla saattaa häämöttää Ruotsissa sijaitseva Pältsa, joka on yli 1400 metriä korkea.

Nyt saavuttiin risteykseen, jossa Mallan luonnonpuiston pysäköintialueelta tullut polku yhtyi tähän retkeilykeskuksen polkuun. Kurvasimme 90 astetta oikealle ja jatkoimme matkaa kohti huippua.

Vanhojen puuportaiden tilalle on jyrkimpään kohtaan tehty kiviportaat. Niitä on noin parisataa. Portaiden yläpäässä ollaan jo yli 700 metrissä.

Etukäteen ajattelin, että portaiden jälkeen on odotettavissa melko loivaa nousua. Ehkä hetkittäin. Maisemaa kannattaa muistaa ihailla, vaikka aika paljon pitää katsoa jalkoihinsa ja pysyä pystyssä.

Nousu on nimittäin suurimmaksi osaksi melko jyrkkää ja kivikkoista.

Lopulta ollaan huipulla, 1028 metrin korkeudessa. Vastaantulijoiden kommenteista muistan ainakin sen, että joku kertoi puhelimeen: ”Luultiin, että tullaan huipulle, mutta vielä se jatkui 500 metriä”. Kuulostaa tutulta – tosin seurasin koko ajan kellosta käveltyjä metrejä ja korkeusmetrejä. Huipulle oli siis noin neljä kilometriä kävelyä. Toinen huipulla otettu kuva löytyy blogin pääkuvasta.

Yritimme löytää huipulta paikan, jossa oli hieman tuulen suojaa ja pidimme siinä kahvitaukoa. Eväät maistuivat. Sen jälkeen lähdettiin pikku hiljaa laskeutumaan Saanan kivistä rinnettä alas. Ihan helppoa ei kävely kivikkoisella reitillä ole. Kuvasta näkee myös sen, että Saanan huippu kiinnosti muitakin kävelijöitä – kello alkoi olla noin kahdeksan illalla, vastaantulijoita riitti silti.

Pääsimme portaisiin ja sieltä takaisin retkeilykeskuksen polulle. Lumiosuuskin (joka muuten näkyy kuvassa) meni ihan mukavasti ilman liukastumisia.

Koivikossa kuuntelimme vieläkin lintuja. Oliko naukuva ääni mahdollisesti piekana? Siitä emme saaneet ihan varmuutta. Lopulta pääsimme taas väsynein jaloin retkeilykeskuksen pihaan ja autolle. Matkaa kertyi kahdeksan kilometriä, aikaa käytimme noin kolme tuntia ja vartin. Muita kävelijöitä riitti melkeinpä jonoksi asti!

Kyllä, tämä oli vaativa reitti. Nousumetrejä yli 500, pahimmillaan jyrkkää ja kivikkoista. Peruskuntoinen aikuinen selviää tästä kyllä rauhallisella tahdilla ja katsomalla jalkoihinsa tarkasti. Varmasti yksi Suomen hienoimmista ja tunnetuimmista maisemista, ihan must-kokemus!

Sijainti:  N=7672293.997, E=252928.012 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=69.049762, GEO:lon=20.806230

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa
Muita reittejä lähistöllä:
Mallan polku
Tsahkaljärven polku

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.