Artikkelit

Malkakosken keskellä on ihmisten rakentama saari: Koskisodan päätepysäkillä saa virkistystä koko virran leveydeltä

Seinäjoki on tunnettu siitä, että se mikä kaupungista puuttuu, tehdään. Vuoren puutetta paikattiin rakentamalla Jouppilanvuori. Järven puute ratkaistiin rakentamalla tekojärvi. ”Lähi-idän eteläpohjanmaa” Dubai on myös tunnettu suuruudenhulluista rakennushankkeistaan. Tästä esimerkkinä ympyränmuotoinen Jumeiran palmusaari. Seinäjoen pohjoisosasta, keskeltä Kyrönjokea, löytyy myöskin pyöreä saari. Tämäkin tietysti itse rakennettu. Malkakosken koskisaari keskellä virkistysaluetta Malkakosken alue on erityisesti kalastajien ja […]

Ounasjoen tulvaa ihastelemassa Kittilän Karinnokan lintutornilla

Kittilän kirkonkylällä hienolla paikalla on uudenkarhea lintutorni, josta on hyvä ihastella esimerkiksi kevään muuttolintuja. Ajoimme lintutornille kauniin helatorstai-illan kunniaksi. Olimme kuulleet niin uutisista kuin etelän tuttaviltakin varoitteluja Ounasjoen tulvimisesta, mutta oman kotimme kohdalla Ounasjoki ei ollut noussut yli äyräidensä. Niinpä lähdimme katsomaan, josko isolla kirkolla tilanne olisi toinen. Ja kyllähän siellä vettä riitti. Rantatörmän lähelle oli […]

Kourujoki, Suonenjoki

Vuosien saatossa on tullut melkein tavaksi käydä keväisin katsomassa, miten lumien sulaminen etenee Kourujoen kanjonissa, noin kahdeksan kilometrin päässä Suonenjoen keskustasta Jyväskylän suuntaan. Helposti tavoitettava koskipaikka on vain reilun parinsadan metrin päässä valtatiestä, heti Myllynlammakkoa patoavan pienen sillan alapuolella. Kourujoen pienehkö valuma-alue kerää vetensä Suonenjoen lounaisosan mäkiseltä metsäseudulta. Joki on kaivanut alajuoksullaan jyrkkärinteisen, noin kymmenen metrin […]