Tag Archive for: kevät

Päiväretki Kivikeskussa Nokialla

Eräänä keväisenä päivänä mietin minne seuraavana viikonloppuna lähtisin retkeilemään. En halunnut lähteä ajamaan kauas, joten ryhdyin selaamaan maastokarttaa tabletillani. Pian huomasin länsipuolella Tamperetta luonnonsuojelualueen, jolla oli kaksi nuotiopaikkaa. Tämä suojelualue sijaitsi Kivikesku-nimisen pienen järven ympärillä. Suoalue oli 60-70-luvulla tarkoitus ojituksella kuivattaa metsätalouskäyttöön. Nimensä järvi on saanut keskellä olevasta isosta siirtolohkareesta. Kivikesku kuuluu Nokian kaupunkiin, vaikka […]

Pörsänmäen valkovuokot, Iisalmi

Iisalmen Pörsänmäen kylästä, Pölönmäen alueelta  löytyy poikkeuksellinen luontainen valkovuokkoesiintymä. Poikkeuksellinen siksi, että kasvin lähin luontainen esiintymä sijaitsee noin 300 kilometriä etelämpänä. Paikka on tunnettu jo kauan ja Helsingin yliopiston kasvikokelmista löytyy näyte vuodelta 1895. Valkovuokkoja kasvaa noin 7 kilometriä pitkällä ja kilometrin levyisellä alueella ulottuen aina Lapinlahden kunnan puolelle. Alueen ytimestä, Savolanmäestä on rauhoitettu noin 3,2 […]

Pukalan virkistysmetsä, Orivesi

Yksi Tampereen lähiseudun helmiä on Pukalan virkistysmetsäalue Orivedellä. Kyseessä ei ole mikään suuri ja mahtava erämaa, vaan Metsähallituksen vuonna 1968 perustama alue, jolla harjoitetaan suurelta osin yhä metsätaloutta. Aluetta puhkovat metsäautotiet ja (onneksi) hajanainen mökkiasutus. Pukalaan pääsee joko Teiskosta päin lännestä tai Orivedeltä päin idästä. Matkaa Oriveden keskustasta Juurakon pienelle pysäköintialueelle on 12 kilometriä ja […]

Näsiä on keväisen lehdon kavalan kaunis kuningatar

Hanami on japanilainen juhla, jota vietetään, kun kirsikka kukkii. Sanan hanami kirjaimellinen merkitys on ”kukkien katseleminen”. Tarvinneeko asiaa sen enempiä selittää, jokainen kirsikkapuun loiston nähnyt sen tietää. Yllätyksenä sen sijaan saattaa tulla, että vastaavan kauneuden voi kohdata yllättäen keskeltä keväistä suomalaista luontoa. Lumen alta paljastunut metsä on alaston, jopa lohduton ilmestys. Vaan sitä suuremmin sen […]

Konkarinkierros, Multia

Multian Kiiskilänmäeltä, keskisen ja eteläisen Suomen korkeimmassa kohdassa olevan näköalapaikan juurelta, löytyy myös Konkarinkierroksen lähtöpaikka.  Tämä kunnioitusta herättävä nimi ei viittaa pitkään ja raskaaseen vaellusreittiin, vaan kolmen kilometrin luontopolkuun. Konkarinkierros ei ainakaan haalistuneiden esittelytekstien ja karttojen perusteella ole järin rankka rupeama. Luontopolku alkaa aivan maisematornin ja laavun vierestä. Tänä aurinkoisena huhtikuisena iltapäivänä polku-ura on vielä […]

Kuolevan jään laulu

Jää lauloi. Kaukana ja lähellä. Nuotilla, joka kertoi jotain ihmistä paljon suurempaa. Äänellä joka oli niin väkevästi läsnä, että laittoi ihmisen hiljaiseksi. Se laulu oli yhtä aikaa uljasta ja vaikeroivaa. Se ylisti pakkasta ja vaikeroi sitä riisuvan auringon lämmöstä. Se oli toisenlainen laulu kuin se, jonka kuulin eräänä marraskuisena iltana. Muutaman sentin jäävaippa mustan veden […]

Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto – suota, lintuja ja pohjoismaiden suurimpiin kuuluva lintutorni

Kyllä, nyt se kevät tuntuu todelta. Ilmassa tuoksuu märkä ja sulava maa. Siihen sekoittuu häivähdys savua palavasta nuotiosta. Aurinko lämmittää mukavasti, muuttolinnut ovat palaamassa Pohjolaan. Puurijärvi on niille tärkeä pesimis- ja levähdyspaikka. Päämme yli saapuu jatkuvasti joutsenia pareittain etelästä liittyäkseen muiden seuraan. Lintujen iloiset huudot ja äänet ovat toisinaan korvia huumaavia. Myös yleensä kovin rauhalliset […]

Huhtasienisesonki kaupungeissa meneillään

Vaikka, ja varmaan siksi, että äitini oli innokas rouskuihminen, olin vahvasti ennakkoluuloinen sienien suhteen pitkälle aikuisiälle. Sitten joskus 1990-luvulla sain ravintola Careliassa erehdyksessä eteeni pihvin huhtasienikastikkeen kera. Se annos muutti kaiken. En voinut kuvitella mitään parempaa kastiketta. Pähkinäinen, pehmeä maku, joka oli kaukana lapsuuteni rouskuruoista. Tuosta ravintola-annoksesta alkoi matkani sienten maailmaan. Kaukaisena haaveenani oli joskus […]

Vuoden ensimmäinen korvasieni, sienikauden avaus

Vanhakansa sanoo, että korvasienten perässä kannattaa kulkea niihin aikoihin, kun hiirenkorvat puhkeavat koivuihin. Hiirenkorvista ei vielä menneenä sunnuntaina ollut aavistustakaan, mutta ensimmäiset korvasienet sen sijaan rohkeasti pistivät maasta esiin. Nuo suloiset pienokaiset bongasimme keskeltä urbaania erämaata Kauniaisten pitäjästä. Yksinään ei näidenkään sienivauvojenkaan tarvinnut olla. Seurana niillä oli metsänpohjasta sinisinä läiskinä pilkistävät sinivuokot. Niitä koskevaan kysymykseen […]

Kourujoki, Suonenjoki

Vuosien saatossa on tullut melkein tavaksi käydä keväisin katsomassa, miten lumien sulaminen etenee Kourujoen kanjonissa, noin kahdeksan kilometrin päässä Suonenjoen keskustasta Jyväskylän suuntaan. Helposti tavoitettava koskipaikka on vain reilun parinsadan metrin päässä valtatiestä, heti Myllynlammakkoa patoavan pienen sillan alapuolella. Kourujoen pienehkö valuma-alue kerää vetensä Suonenjoen lounaisosan mäkiseltä metsäseudulta. Joki on kaivanut alajuoksullaan jyrkkärinteisen, noin kymmenen metrin […]