Tag Archive for: kesä

Liekkien keskellä

Oli ollut pitkä kuiva jakso, ja joka puolella Suomea varoitettiin tulenteon vaarallisuudesta. Kävellessä erään kansallispuiston suositulla reitillä, metsäpalovaroituksesta huolimatta jokaisella tulipaikalla paloi huolettomasti nuotio. ”Metsäpalovaroitus taitaa olla nyt voimassa…” ”Ei kai se nyt haittaa, jos yhdet makkarat paistetaan. Ja eikös se ole vaan hyvä, että vähän metsää palaa? Metsäpalojahan on ollut aina.” Noin kolmen hehtaarin […]

”Kansantarinat kertovat rikkaasta Rikalan muinaiskaupungista” – tällainen on Rikalanmäen muinaispolku Halikossa

Astun ulos autosta ja katselen edessä vellovaa viljapeltoa. Viherrys on kääntynyt jo kellerrykseksi kesän tuulissa, sadonkorjuun aika lähestyy. Täällä maat ovat viljaisat. Seison Rikalanmäen rinteellä, entisellä saarella. Siellä, missä tänä päivänä huojuu vilja, on ennen ollut kaikkialla meri. Vieressä kohoaa Rikalan linnamäki, jonka metsien kätköistä voi vanhat vallit löytää yhä tänä päivänä. Itse suuntaan kuitenkin […]

Käsivarren erämaan kruununjalokivi – Saivaara, Čáivárri

Käsivarren erämaassa, linnuntietä 25 kilometrin, eli kahden tai kolmen päivämatkan päässä Kilpisjärveltä Haltin suuntaan kohoaa Porolaakson järvien etelärannalla häkellyttävän rouhea ilmestys: Saivaara. Kalottireittiä tai erämaata kulkeva ei voi tästä luonnonmonumentista ja saamelaisten vanhasta pyhästä tunturista erehtyä. Saivaara kartalla. Ympäröivistä tuntureista ja vaaroista täysin poikkeava jökötin vie ajatukset jonnekin länkkäreistä tuttuihin Arizonan jäännöskallioiden maisemiin. Lähistöltä löytyy […]

32 kuvaa Hossan kansallispuiston parhaista paloista

Suomussalmen ja Kuusamon väliin sijoittuva Hossa on satavuotiaan Suomen 40. kansallispuisto. Tämä 110 neliökilometriä kattava kansallispuisto kätkee sisäänsä monipuolisia maisemia sekä useita ehdotettuja rengasreittejä, joita voi halutessaan yhdistellä oman mielen mukaan. Tämä mahdollistaa hyvin monenlaiset retkisuunnitelmat, lyhyestä päiväretkestä pitkään vaellukseen. Hossan reitit ovat lähtökohtaisesti myös varsin helppokulkuisia, mikä miellyttänee muun muassa maastopyöräilijöitä. Itse vietin Hossassa […]

Tammien ja lehmuksien katveessa – Ekuddenin luontopolulla Porvoossa

Ekudden sijaitsee muutaman kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Se kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja on osa Natura 2000 -aluetta. Alueen historiaan kuuluu olennaisesti peruna – täällä sijainneella Stensbölen tilalla aloitettiin perunan viljely heti Pommerin sodan jälkeen 1700-luvun puolivälissä. Voisiko tätä kunnioittaa vaikkapa ottamalla eväsleiviksi Ekuddenin retkelle perunarieskoja? Ekuddenin luontopolku PorvoossaPäivämäärä: 4.7.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 167Reitin pituus: 2,5 kmKohokohdat: Tammet, […]

Olisiko oma valintasi kanootti vai SUP-lauta? Tällainen oli melontaretkemme VedenjakajaReitistön kauniilla Naarajärvellä

Kaupallisessa yhteistyössä Pieksämäkeläiset ry Olen tutustumassa VedenjakajaReitistöön Pieksämäellä isäni kanssa. Tämä on juttusarjani kolmas osa, jossa testaamme, millaisia melontamaisemia ja -olosuhteita Naarajärvi tarjoaa. Juttusarjan ensimmäisen osan, jossa yövyimme glamping-teltassa ja patikoimme Kukkarojärven kierroksen, voit lukea tästä. Toisen osan, jossa lähdimme reitistölle vuokra-fatbikeilla ja ylitimme vetolossin, löydät täältä. Tervetuloa reissuun! Melominen on jostain syystä ollut minulle […]

Puumanni ja Rysätarha, hienot taukopaikat Pääkslahden luontopolulla Vihdissä

Pääkslahden luontopolku tarjoaa kävijälle paljon: havumetsää, kalliota ja järvimaisemaa. Reitin varrella on myös hiidenkirnu ja kertakaikkiaan upeat kaksi taukopaikkaa – hauskannimiset Puumanni ja Rysätarha. Puumannin nimi juontuu Bomanin perheen torpasta, jonka jännittävää ja hieman traagistakin historiaa voi lukea reitin opaslehtisestä.

Yksi Suomen tunnetuimmista vesiputouksista monesta eri vinkkelistä – tällainen on Hepokönkään reitti Puolangalla

Hepokönkään suojelualue vesiputouksineen on Kainuussa, Puolangalla. Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista vesiputouksista ja se on oiva käyntikohde, jonne vie myös esteetön polku. Hepokönkään lähistöllä kulkee muutama eri polku, Luontopolkumies tutustui putoukselle menevään reittiin.

Hangon kansallinen kaupunkipuisto, suunnannäyttäjä maalla ja merellä – retkiä Hankoon, osa 3/3

Viitisentoista kilometriä Bengtskärin majakan kallioiselta ja tuuliselta luodolta lounaaseen, kymmenien metrien syvyydessä, on savikerroksen piilottamana jotain. Itämeren syvyyksistä pintaa ja Suomen mannerta kohti suunnaten, katoaa se välillä näkyvistä. Lopulta se nousee ylös merestä ja näyttäytyy Hankoniemellä, sen eteläisellä Tullirannalla. Tulliniemen valtakunnallisesti arvokkaat ja suojellut, dyynisukkession eri vaiheiden ilmentymät ovat pieni osa tuota Salpausselkä I -nimellä […]

Helposti lähisaarelle – Helsingin Pihlajasaari on mainio perheretkikohde

Retki Pihlajasaareen ei vaadi suuria ponnisteluja, vaikka sinne vesitse mennäänkin. Ajatus päiväretkestä syntyi retkiaamuna. Pian pienet jalat jo töpöttivät saaren kallioilla ja poluilla. Tutkittavaksi löytyi niin rannan lammikoissa vilistäviä levätkatkoja kuin koiranputkella keikkuvia leppäkerttuja. Mukava reitti saaren ympäri, palvelut, uimarannat ja leikkipaikat tekevät Pihlajasaaressa retkeilystä helppoa. Saarelle voi saapua yöksi tai vaikka vain piknikille kallioille. […]