Artikkelit

Auringon salainen aarre lepää Laukaan Hallalähteessä

Tarinan mukaan ammoisina aikoina, jo viisituhatta vuotta sitten, Laukaan Kirkkoniemessä vanha heimopäällikkö näki enneunen. Unessa hänelle kerrottiin, että minne laskevan auringon viime hehku vajoaa, sieltä löytyy auringon salainen aarre. Tämä heimopäällikkö kuului kertomuksen mukaan Sarakallion kansaan, jonka aikaansaannoksia kuuluisien Sarakallion kalliomaalausten sanotaan olevan. Heimopäällikön herättyä unestaan hän kertoi sen muille kyläläisille, ja yhdessä he lähtivät […]

Tarinoihin korven kansa valoi koko ihmeellisen sielunsa rikkauden – näitä aarretarinoita et tiennyt Hossasta

Matka Hossan kansallispuiston Värikalliolle on tajuntaa laajentava kokemus. 4000 vuotta vanha Värikallio on elävä muistutus tarinankerronnan jatkumosta kivikautisista kalliomaalauksista tähän päivään. Tarinoihin korven kansa valoi koko ihmeellisen sielunsa rikkauden ja suurten selkosten salaperäisen hengen. Suomussalmelaiset aarretarinat sijoittuvat historialliseen aikaan, mutta kurkottelevat esihistorian hämäriin. Tarinat ovat liikkuneet suusta suuhun ja sukupolvelta toiselle. Omintakeisimmat aarretarinat kuvaavat syrjäistä […]

Valkamäen aarreluola, Masku

Ajoittain käy niin, että kun selailee vanhoja asiakirjoja tai tekstejä, voi eteen tulla jotain, joka vaatii tarkempaa tutkimista ja jopa paikan päällä käväisemistä. Itselleni kävi juuri näin, kun lueskelin vanhoja arkeologijulkaisuja. Vanha uutinen kertoi, että Maskun Kallelan Valkamäestä olisivat Kalevan taloon kuuluneen Peltolan torpan lapset Armas ja Anna löytäneet merkittävän raha-aarteen. Aarre oli löytynyt lasten […]