Retkipaikkoja eri puolilla Suomea.

Neiturin vallihaudat Konneveden Istunmäellä

Jouduin eilen jättämään perinteisen reviirini ja lähtemään loukkaantuneen laulujoutsen avuksi Keski-Suomessa sijaitsevan Konneveden kunnan Istunäen kylälle. Mukanani reissussa oli Jalkasen Tuomo, retkipaikkalainen hänkin. Varsinaisen tehtävämme tultua suoritetuksi, päätimme pyörähtää pikaisesti tutustumassa läheisen Neiturin kanavan eteläpuolella sijaitseviin kulttuurihistoriallisesti merkittäviin vallihautoihin.. Jätimme automme tien vieressä olevalle pienelle parkkipaikalle, josta löytyi myös alueen kartta ja lyhyt selvitys alueen […]

Nuuksion Pitkäjärven kalliomaalaukset

Mitä lienee miettinyt muinaisespoolainen noita maalatessaan hirven Nuuksion Pitkäjärvestä esiin kohoavaan kallioseinämään? Vaivuin syviin ajatuksiin vieraillessani paikan päällä kahteen otteeseen vuonna 2012. Nykyisen, vuonna 1992 Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen rajamaille perustetun Nuuksion kansallispuiston alueen kaakkoisreunalla maisemaa halkoo Pitkäjärvi, joka on Solvallan urheiluopiston lisäksi tunnettu noin 5000 vuotta vanhoista kalliomaalauksistaan. Siihen aikaan Nuuksio oli merenlahtea, ja […]

Adolfin kammi, vesiputous ja lentokoneen hylky, Kaldoaivin erämaa (Utsjoki)

Järvien, lampien ja soiden täplittämä Kaldoaivin erämaa Suomen pohjoisimmassa osassa kätkee sisäänsä monta mieltä kiehtovaa tarinaa ja kohdetta. Esittelen tässä niistä kenties erikoisimmat, joihin kävin tutustumassa syksyllä 2013. Eräänlaisia osin maahan kaivettuja asumuksia on käytetty Pohjolassa jo tuhansia vuosia sitten. Ne ovat alunperin olleet hyvin yksinkertaisia puurunkoisia turve-, savi- tai maapeitteisiä pieniä yöpymistiloja, joita muun […]

Ärjänsaari, Kajaani

Kun olen koko ikäni harrastanut karttojen tutkimista ja katselemista, on vilkas mielikuvitukseni muodostanut joistakin paikoista  voimakkaan ennakkokäsityksen, vaikka en olisi koskaan paikan päällä käynytkään. Yksi näistä paikoista on ollut Oulujärvellä sijaitseva Ärjänsaari. Kun katselee Suomen neljänneksi suurinta järveä, Kainuun merta eli Oulujärveä kartalta, ei voi olla kiinnittämättä huomiota sen suuriin avoimiin selkävesiin. Itäosan Ärjänselkä onkin […]

Peltolan mäkitupalaismuseo Luhangalla

Luhangan Tammijärvellä sijaitseva Peltolan mäkitupalaismuseo on elävää suomalaista sosiaalihistoriaa. Rakennukset, interiöörit ja esineistö kertovat konkreettisesti siitä köyhästä ja kovasta elämästä, jota mäkitupalaiset viettivät 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka. Rakennuksia Peltolan kyläksi kutsutussa paikassa on 19, joista kolme on asuinrakennuksia. Niiden lisäksi on ulkorakennuksia: aittoja, navetta, talli, savusauna ja latoja. Kylän vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta. Ne kuuluivat alun […]

Pijätyksestä kirnun kautta konttoriin – Sallivaaran poroerotusaita

Kesäkuun alussa muutin töiden perässä Inariin. Jo silloin olin tietoinen, kuinka paljon nähtävää lähimaastoista löytyy, mutta edelleen se jaksaa yllättää. Joka kerta kun ajan Inarista kotipaikkakunnalle Pelloon ajan Sallivaaran opastekylttien ohi. Joka kerta ohi mennessäni olen huokaillut, että milloinkahan sitä löytäisi aikaa käydä katsomassa vanhaa poroerotuspaikkaa. Viime viikonloppuna aikaa viimein oli. Polku Sallivaaran aidalle lähtee […]

Epätodellisen kaunis Ihamonmäen luola löytyi Salosta

Sipilän luola, Sammatti. 20 m x 1-2 m x 0.5-1 m. Isojen siirtolohkareiden alla ja välissä oleva käytäväverkosto. Pirun asuinpaikka ja sota-aikojen varasto- ja kätköpaikka. Moberg 1882. Nuo sanat olivat kiehtoneet minua jo pitkään. Jossain entisen Sammatin länsiosissa olisi suomalaisittain hyvin komea luola. Monesti olin ollut aikeissa lähteä sitä yhyttämään. Vaan aina se oli saanut […]

Askolan Kirnukallioiden hiidenkirnupuisto kutkuttaa mielikuvitusta

Monenlaisia kohteita on tullut itse kierrettyä ja niistä kerrottua kuvin sekä sanoin. Tämä on osaltani ensimmäinen, joka keskittyy hiidenkirnuihin. Hiidenkirnut, jokainenhan tietää tai ainakin on kuullut joskus puhuttavan noistakuopista, joita on kalliossa ja niiden syntyperää arvuuteltiin pitkään. Viisaammat veistelevät, että jääkausi on niiden takana ja vanha kansa kertoo omiaan hiisistä ja muista kummajaisista, jotka esiaikoina […]

Hautakankaan Pirunkivi Leppävirran Monninmäellä

Kävin Mustinsalon Pirunvuorella kuvaamassa jääpuikkoja ja ajelin takaisinpäin kohti seuraavaa etappia.Tarkoitukseni oli katsastaa Pirunkivi. Huomasin ennen kääntöpaikkaa vasemmalle lähtevän vanhan traktoriuran, joka veisi suoraan kivelle, mutta ajoin kuitenkin tien päähän. Aukko näytti helppokulkuiselta, joten päätin oikasta. Se oli vikatikki. Juuri flunssasta toipuneena rämpiminen hakkuuaukolla sai nesteet pintaan. No, törmäsinpä sentään teeriparveen. Parvessa oli kolmatta kymmentä […]

Liian lähellä hoksattavaksi – Kirkkonummen vesitornin hiidenkirnu

Kaikkia salaisuuksia ei ole piilotettu kulkemattomien taivalten taakse korpimaille. Osa on taas niin lähellä, että niiden ohi kävelee satoja tai tuhansia kertoja ymmärtämättä, että arkisten reittien ja rutiinien varressa olisi jotain näkemisen arvoista. Yksi näistä paikoista löytyy Kirkkonummelta, liki keskustasta, vesitornin juurelta. Perille ei pääse autolla, mutta polku kulkee hyvin läheltä ohitse. Siitä huolimatta tuota […]