Epätodellisen kaunis Ihamonmäen luola löytyi Salosta

Sipilän luola, Sammatti. 20 m x 1-2 m x 0.5-1 m. Isojen siirtolohkareiden alla ja välissä oleva käytäväverkosto. Pirun asuinpaikka ja sota-aikojen varasto- ja kätköpaikka. Moberg 1882.

Nuo sanat olivat kiehtoneet minua jo pitkään. Jossain entisen Sammatin länsiosissa olisi suomalaisittain hyvin komea luola. Monesti olin ollut aikeissa lähteä sitä yhyttämään. Vaan aina se oli saanut väistyä, sillä saamani paikkatieto osoitti Salon puolelle rajaa ja vaikutti muutoinkin sen verran epätarkalta, että hakuammuntaa olisi luvassa.

Eräänä hyvin kauniina syyspäivänä kävin viimein matkaan. Pakkasin varusteet reppuun ja annoin kiesin kehrätä länttä kohden. Vaikka matkasin innostunein mielin, valmistauduin myös pettymykseen. Haasteen etsimiseen olisi tuova se tosiasia, että alkuperäiset koordinaatit, joiden mukaan seudulle suuntasin osoittivat väärän kunnan lisäksi myös tyypillisen luolan sijainnin sijaan keskelle kosteikkoa. Jos jokunen luola onkin aivan suon laidasta löytynyt, niin keskeltä tasaista kosteikkoa ei ensimmäistäkään.

Kosteikon sijaan päätin jo ennalta keskittyä lähiseudulta löytyviin kiinnostavimpiin karttamerkkeihin, jotka tässä tapauksessa olivat kaksi kosteikon läheisyyteen jäävää jyrkännettä. Koska melkoisen lähelle noita kallioita jäi kesämökki, päätin häiriön välttämiseksi lähestyä pohjoisen puolelta. Se tarkoitti pientä taivalta läpi hakkuuaukean, mutta mitenkään ryteikköiseksi tuota taivalta ei voinut sanoa.

Lähellä määränpäätä sukelsin taas metsäntapaiseen. Rinne putosi edessäni alas ja vasemmalla puolellani siitä kuroutui kiivaasti ylös kalliojyrkänne. Sen edessä erottui valtava lohkare ja näiden kahden kiviseinän väliin rajautui pieni rotko, joka alkuillan auringossa kylpiessään oli varsin lempeän ja kodikkaan tuntuinen.

Ensimmäinen luolantapainen erottui heti lohkareen ylälaidassa. Jahka sain pääni sisälle tuohon koloon, totesin sen kenties olevan muutaman metrin kuljettavissa, mutta sen verran ahtaan oloinen, etten lähtisi sitä tarkemmin koluamaaan – en ainakaan ennen kuin olisin tarkastanut seutua lähemmin.

Jatkoin matkaani vastapäivään ja alarinteessä, lohkareen toisella puolella erottui suuri suuaukko. Nyt olin luolan äärellä! Kömmin peremmälle ja napsaisin valon päälle. Tunneli jatkui pitkänä oikealle. Se muuttui ahtaammaksi parin kolmen metrin päässä, mutta oli läpikuljettavissa. Kauempaa kajasti valo. Lattia oli täynnä pieniä kulmikkaita lohkareita ja niiden välissä solisi pieni noro vettä. Ahtautumisen sijaan päätin ensin kurkistaa, miltä toisessa päässä luolaa näyttäisi.

Suuaukko paistatteli ilta-auringossa.

Suuaukko paistatteli ilta-auringossa.

Kymmenen metrin päässä, lohkareen länsipuolella avautui matala lippaluolamainen suuaukko. Jos kivi oli toiselta puolelta väkivaltaisesti ruhjottu kulmikas, oli tämä puoli aikojen ja luonnonvoimien pyöristämä. Samaa pehmeyttä – jos kivestä niin voi sanoa – oli myös luolan tässä suuaukossa.

Kyyristyin ja kömmin sisälle. Ja mihin tulinkaan! Kulmikkaan tai särmikkään sijaan tässä paikassa valtamuotoina olivat kauniin pyöreät vedenhiomat kuviot. Niitä vasten oli joskus iskenyt voimakas vedenvirtaus, joka oli veistänyt kiveen holvimaisen muodon, joka joskus oli saattanut olla osa hiidenkirnuakin. Tuo tila jatkui matalana syvemmälle lohkareen alle. Se oli juuri ja juuri ryömittävä ja runsasta irtomaata kaivamalla olisi päässyt etenemään vielä huomattavasti pidemmälle. Haalareilla varustautuneena olisin niin tehnytkin, nyt annoin kiven säilyttää lopullisen salaisuutensa niiltä osin.

Ja se luolan katto, kauniin muotonsa lisäksi rautapitoinen kivi oli kirjoutunut mustan, keltaisen ja punaisen vuoropuheluksi, jota ei sen paremmin voi sanoilla kuvailla. Kun se yhdistyi luolan katon muotoon, voi sanoa, että olin yhdessä maamme kauneimmista luolista.

Seuraavaksi jatkoin toiseen haaraan, siihen joka vie aiemmin kuvaamaani suuaukkoa kohden. Siellä katto oli särmikkäämpi. Tuo haara, jonka arvelin läpikäytäksi, oli todellakin sitä. Sen todettuani huomioni kiinnittyi ehkä luolan kauneimpaan kohtaan.

Jos toisessa haarassa katto oli kauniin holvimainen, niin tässä vesi oli veistänyt kiveen aaltoja, jotka rauta oli sitten maalannut väreillään.

Paikalla oli jokunen merkki ihmisen toiminnasta. Harjattu pinta vaaleine läikkineen kertoi kiipeilijöistä. Luolassa puolestaan oli merkkejä supikoirien aiemmasta läsnäolosta ja olipa joku pahvinkappale kertomassa, että myös kaksijalkaisten heimo oli myös uskaltautunut sisälle.

Aikani paikkaa ihasteltuani kävin tarkastamassa vielä toisen jyrkänteen. Myös siellä oli rotko. Kapeampi ja korkeampi. Sisälle siihen pääsi lohkareportin läpi. Toisesta päästä se oli avonainen, toisessa oli pieni rako-/lohkareluola. Itsessään sekin olisi ollut mainittava, vaan täällä jäi tuon ylärinteen ihmeen varjoon.

Komean paikan olin löytänyt, vaan enpä usko, että olin Sipilänluolalle osunut. Lohkareiden ja niiden välissä ja alla risteilevän luolaston sijaan kun paikalla oli vain luola, joka oli lohkareen alla. Vaan melkoinen se olikin, eikä mitoiltaankaan valtavasti hävinnyt sille, mitä olin ollut etsimässä. Tuumin, että paikka olkoon Ihamonmäen luola, jollei joskus vahvistu, ettei Sipilän luolaa löydykään toisaalta. Uskon, että se löytyy vielä. Seudulla kun on monta kiinnostavan oloista paikkaa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6696347 E 318798

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.