Luolan etsijän ABC

Luolailu on mukava lisä retkeilyharrastukseen. Se tarjoaa monipuolista liikuntaa vaelluksesta kiipeilyyn ja ryömimiseen, löytämisen riemua ja seikkailukokemuksia. Samalla se saattaa avata tuttuihinkin paikkoihin uusia näkökulmia. Onhan se matka yhtäaikaa maantieteen, geologian, historian ja mytologian maailmoihin. Kohteista löytyy vaihtoehtoja kaikentasoisille harrastajille lapsista varttuneempaan väkeen, mutta toisaalta myös pohdittavaa ja haasteita aktiivisille harrastajillekin. Varusteet Suomen luolat ovat […]

Erätaidot, osa 2: Tulen iskentä

Muinaisilla erämiehillä ei ollut tulitikkuja (jotka yleistyivät Suomessa vasta 1800-luvun jälkipuolella), saati sitten sytyttimiä. Tulet piti osata tehdä muilla konsteilla. Varhaisimpia menetelmiä olivat hankalahkot kitkatulikeinot, joihin lukeutuvat mm. kaikkien tuntema porakepin pyörittäminen kämmenten välissä, jousella poraaminen sekä erilaiset sahaus- ja aurausmenetelmät, joita todennäköisesti käytettiin myös pohjoisilla alueilla. Metallien käyttöönotto helpotti myös tulentekoa. Huomattiin, että raudan […]

Erätaidot, osa 1: Tuohilippi

Tuohityöt ovat kuuluneet vanhan kansan perustaitoihin pitkälti 1900-luvun puolelle saakka. Koivuntuohesta on osattu taitella ja punoa erilaisia käyttöesineitä moneen tarkoitukseen. Hyvin saatavilla oleva ja helppotöinen materiaali soveltuu niin malkakattojen eristeeksi kuin erilaisten koppien ja asusteiden tekoon. Jokainen on varmasti kuullut puhuttavan tuohivirsuista eli –jalkineista ja tuohikontista eli tuohisesta selkärepusta. Paras aika tuohen irrottamiseen elävän koivun […]

Retkeilijän Etelä-Kallavesi – Jouni Ohtamaan video

Pienten saarten ja luotojen muodostama Keski-Kallaveden saaristo on ainutlaatuinen luonto- ja ulkoilukohde. Vesillä liikkujia varten saaristoon on rakennettu yli kaksikymmentä nuotiopaikkaa. Kahdeksaan saareen on rakennettu laavu. Joissakin saarissa on myös isommille veneille tarkoitettuja ankkurointipaikkoja. Saaristossa liikkujille on tarjolla myös neljä kalamajaa. Kaikki majat ovat vapaasti käytettävissä. Toteutus: Jouni Ohtamaa, 2013 Kiitokset: Kallan melojat, Keijo Korhonen, […]

Kivikautista hiihtoa

Hiihtokauden alkamista odotellessa luodaan katsaus esi-isiemme hiihtoharrastukseen heidän jättämiensä merkkien kautta. Kivikauden liikuntavälineitä olivat kesällä vene ja talvella sukset ja reki. Venekuvia Suomen kalliomaalauksissa on runsaasti, mutta hiihtämistä kuvaa vain yksi maalaus. Se on Laukaan Saraakalliolta ja jossain määrin tulkinnanvarainen heikon näkymisensä takia. Suksi on kuitenkin kivikaudelta lähtien ollut tärkeä väline lumisessa maastossa liikuttaessa, erityisesti […]

Uudenmaan luolasuositukset retkelijöille

Kokosimme käteväksi listaksi parhaat vierailemistamme luolista pääkaupunkiseudulla ja Uudenmaan alueella. Klikkaa kuvien alla olevia tekstejä, niin pääset pidempään artikkeliin kyseisestä luolasta. Jos haluat kysyä aiheesta jotain, jätä kommentti tai lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Myös kohdevinkkejä otamme samaan osoitteeseen suurella kiitollisuudella. Högberget, Kirkkonummi Högbergetin luola Kirkkonummella kaunis ja ainoa laatuaan. Bombergsgrottan, Loviisa Bombergsgrottan Liljenalissa on pitkä […]

Suomen luolat

Retkipaikan kaikki luolakohteet löydät tästä. Luolat ovat sikäli keskeinen osa Retkipaikan retkikohteita, ja joka päivä moni löytää tänne tiensä niihin liittyvillä hauilla, että on paikallaan sanoa muutama sana aiheesta yleisemmin. Onko Suomessa luolia? Kyllä, maassamme todellakin on luonnon muodostamia luolia. Ei mitään kilometrien mittaisia komplekseja, mutta sellaisia, että kyllä niitä luoliksi kelpaa kutsua. Luolat ovat […]

Riippumajoite testissä

Pyöräreissulla jokaisella grammalla ja kuutiosenttimetrillä on paikkansa pyörän selässä. Sitä kun näyttää pyöränkumeille asfalttia ympäri Suomen niin on jokainen gramma helpotettava reisien työtä. Mitä helpommalta se tuntuu niin tämä taas heijastuu suoraan aivojen tuottamiin nautintoaineisiin. Testasin pyörämatkani aikana Varuste.netistä löytyvää Hennessy Hammock Expedition A-Sym -riippumajoitetta. Paperilla tämän majoituslaitoksen kuivapaino on hieman yli kilon (1,16kg) ja […]

Huhtasienisesonki kaupungeissa meneillään

Vaikka, ja varmaan siksi, että äitini oli innokas rouskuihminen, olin vahvasti ennakkoluuloinen sienien suhteen pitkälle aikuisiälle. Sitten joskus 1990-luvulla sain ravintola Careliassa erehdyksessä eteeni pihvin huhtasienikastikkeen kera. Se annos muutti kaiken. En voinut kuvitella mitään parempaa kastiketta. Pähkinäinen, pehmeä maku, joka oli kaukana lapsuuteni rouskuruoista. Tuosta ravintola-annoksesta alkoi matkani sienten maailmaan. Kaukaisena haaveenani oli joskus […]

Imartelua lakritsin ystäville

Luonto on täynnä yllättäviä makuja. Esimerkiksi suklaan ja lakritsin löytääkseen ei tarvitse mennä sademetsään. Nuo tutut maut voi löytää myös kotoisista metsistämme. Suklaaseen palaamme myöhemmin, sillä tänään maistellaan kallioimarretta. Ikivihreän saniaisen juuressa on lakritsinen, makea maku. osasi yllättää pari vuotta sitten, kun kasvuston kallion varjoisalta sivulta satuin löytämään. Vaikka kasvi oli tuttu jo lapsuudesta, oli […]