Aaltopilvi-ilta 28.5.2012

Maanantai oli sateinen päivä. Sateiselle päivälle se kuitenkin haravoi kirkkaan illan, ja jälki oli sen mukaista. Varsinaista selitystä ilmiölle en ole vieläkään löytänyt, mutta epäilykset ovat aaltopilvessä. Eri nopeuksisia tuulia eri ilmakerroksissa ja aaltojahan siitä syntyy. Jos joku sattuu aiheesta enempiä tietävän, niin kertokaa ihmeessä lisää! Kaunistahan se tämä on!

Tom endurohommissa Messilässä

Videotähtemme Tom kävi Messillässä ottamassa mittaa maastopyörästä. Katso kuinka herran kävi.

Hämeenlahden lintutornilla 28.4.

Lintujen tarkkailu on siitä miellyttävää hommaa, että sen saattaa aloittaa heti verhot avattuaan omalta kahvipöydältä. Sitä kun ei lintujen aivoituksia aina osaa arvata, liekkö lintu itsekkään. Lintutietäjä Asseri Laitisen ilmaannuttua ovelle, aloitimme kierroksen suuntaamalla Tourujoen suulle, Jyväsjärven rantaan. Tourujoen suu lienee keväisin parhaita lintukohteita Jyväskylässä, sillä se on ensimmäisiä avovesipaikkoja alueella. Paikkana vilkkaan rantaväylän vieressä […]

Siian onginta

Tammisaaren keväässä siikoja jallittamassa

Sateinen Helsinki on nopeasti kaukainen muisto, kun liukuvan työajan tarjoaman jouston puitteissa hyppäsin peltiseen ratsuuni ja otin kurssiksi Tammisaaren. Luvassa olisi upea keväinen ilta hienoissa maisemissa. Matkan varrella taivas kirkastui ja silmiin avautui upea maisema Fagervikin kartanon ympärisössä. Suosittelen pistäytymään paikan päällä, sanoilla on vaikea kuvata. Niin upea kuin paikka olikin, niin pysähtyminen ei valitettavasti […]

Vankion Luolakallion kellari

Liedon Tuulissuolla, luolakalliossa sijaitsee varsin mielenkiintoinen ja varsinkin lapsiperheiden suosima retkikohde Vankionkellari. Paikka on myös hieman sotkuinen runsaan kävijämäärän takia. Itse luola on peruskalliosta komeasti haljennut rakoluolasto, jonka luomamaista osiota peittävät suuret kivenjärkäleet. Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6712399 E 249215 Kuvat: Harri Leino

Halosen uuni, Kuusamo

Säkkilänkylässä Halosenvaarassa sijaitsee Halosen uuniksi kutsuttu luola. Perimätieto kertoo, että se on saanut nimensä maa-alueen omistaneen herran mukaan. Tämä mies oli poltellut kaskea siten, että tuli karkasi ja tuhosi naapurin asunnon. Yhteisellä päätöksellä kylän väki karkoitti Halosen. Tämä ei kuitenkaan luikkinut matkoihinsa, vaan asetti sijansa luolaan. Siellä hän poltteli tulia lämpimikseen ja suuaukolta tulleen savun […]

Vårdkasbergetin luola

Kuvat: Harri Leino Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6664586 E 269245

Bromarvin luola, Raasepori

Tammisaaressa, tarkemmin Riilahdessa ja Storön saaressa, on Suomen oloihin nähden komea rakokiviluola. Alue on paikallisen kartanon mailla, joten alueelle menemiseen vaaditaan tilalta lupa, jos on liikkeellä esimerkiksi autolla. Kävelyä tieltä kertyy suuntaan muuten helposti 5 kilometriä. Maasto itse paikalla on hyvinkin vaikeakulkuista, eli askeleensa kannattaa valita tarkoin ja samoin säävaraus ottaa huomioon. Mieleen tulee Kolin […]

Askaisten kalliokirkko

Sampaanvuoren Kalliokirkko on kalliosta irronneiden graniittijärkäleiden väliin muodostunut lohkareluola. Kirkon alta, toisen suuren järkäleen välistä, löytyy pienempi ja luolamaisempi onkalo. Kalliokirkko on äkkiä tutkittu, ja luolatunnelma jää melko vähäiseksi. Paikalla on myös hiidenkirnu, joka kannattaa tutkia samalla reissulla. Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6721582 E 212133 Teksti: Tuomo Kesäläinen, kuvat: Harri Leino

Taipaleenluola

Taipaleen luola sijaitsee poikkeuksellisessa paikassa. Pienen peltosaarekkeen päässä. Mikään ei viittaa siihen että puiden katveessa olisi luola, mutta siellä se on. Tilava ja selkeä suuaukko piileskelee melko huomaamattomasti tuuhean kasvillisiuuden seassa. Luolan näkee vasta kun seisoo aivan suuaukon vieressä. Taipaleen luola on melko suuri, läpikuljettava tunneli. Seisomakorkuista tilaa on useita metrejä. Luolan keskellä on kapea […]