Hankaveden retkisatamassa, Sirkkavuorten laavulla

Etelä-Konnevedelle kaavaillaan kansallispuistoa ja osana tuota suunnittelua on alueen luontoarvoja kartoitettu. Mikäs niitä kartoittaessa ja selvitellessä, upeita ovat. Sen olemme mekin saaneet retkillämme todistaa. Siellä ei luonto ole pienipiirteistä piiperrystä tai tasapaksusti itseään toistavaa, vaan monimuotoista ja runsasta. Muodot ovat suuria ja vaihtelevia. Kivi, vesi ja metsä vuorottelevat ja muodostavat maiseman, jossa sielu lepää

Tuohon maisemaan olimme taas sukeltavat. Tällä kertaa määränpääksi oli valittu Sirkkavuoren kohdalle Hankaveden rantaan merkattu laavu ja retkisatama, joiden lähistöltä piti kansallispuistoselvityksen mukaan löytyä myös jotakin luolaksi kutsuttua.

sirkkavuorenlaavu (2)

Retkipäivän sää oli jotain, mitä viikkoja aiemmin reissua suunnitellessa olimme osanneet odottaa. Lumisen savolaismetsän sijaan kohtasimme Tapaninpäivänä paljaaksi sulaneen maan. Vain länsirinteissä oli siellä täällä laikkuja lumessa. Keskellä paljasta maastoa luikerteli liukas polanteinen tie, joka vei meidät varsin lähelle laavua.

sirkkavuorenlaavu (3)

Jos siinä, mihin auto piti jättää oli vielä hakkuuaukkoa, joka jotenkin poikkeuksellisen luonnollisesti sulautui karun kallioiseen maastoon ja sen kitukasvuisuuteen, muuttui metsä korkeaksi ja tiheäksi, kun astelimme rinnettä alas kohti laavua.

Perillä odotti siisti, hyvin hoidettu levähdyspaikka. Mönkijän jäljet kertoivat huoltojoukkojen vierailusta. Polun kahta puolta siinä nököttivät itse laavu tulipaikkoineen sekä puuceen ja varaston sisältänyt rakennus. Liiteri oli tehty oivaltavasti laavun toiseen päähän.

sirkkavuorenlaavu (7)

Kotvasen laavuun tutustuttuamme päätimme katsoa, mitä ihmistä mahtavammat voimat olivat saaneet aikaiseksi ja millainen oli konsulttien käsitys luolasta. Vallan pitkää taivalta ei ollut edessä, sillä GPS kertoi reittipisteen olevan vajaan viidenkymmenen metrin päässä koillisessa, hieman ylempänä rinteessä.

Suurten kuusten juurella siellä häämöttikin jotain jyrkänteen näköistä. Sen eteläpäässä oli musta reika, joka ei voinut olla muuta kuin luola. Ainakaan mitään luolamaisempaa emme löytäneet, vaikka annoimme katseemme haravoida koko jyrkänteen useita kertoja edestakaisin. Niinpä jätimme ihmettelyt sikseen ja kipusimme tekemään lähempää tuttavuutta tuoreeseen löytöön.

Kolo oli syntynyt, kun kalliosta oli lohjennut paksu siivu irti. Osa siitä oli mennyt matkoihinsa, mutta loppu oli jäänyt nojaamaan emoaan vasten ja muodostanut alleen pienen luolamaisen onkalon. Juuri ja juuri sitä saattoi luolaksi sanoa, mutta niin vaatimaton se oli, ettei siitä ainoaksi syyksi paikalle tulemiseen olisi.

Vaan mainion lisän se antoi laavulle, jonka äärelle rantamaisemiin oli jo maiseman ja paikan tunnelman takia itsessään riittämiin syytä saapua oleilemaan. Etenkin lapsille se pienenäkin on riittävän jännittävä ja toisaalta helpon reitin päässä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6936994 E 489649

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.