Tag Archive for: Tuusula

Taiteilijoiden retkipaikalla – Seittelinreitti ja ”Pikku-Koli” eli Sarvikallio Tuusulanjärvellä

Sarvikallio on Tuusulanjärven rantojen korkein kohta – peräti 25 metriä järven pinnan yläpuolella. Se on suosittu retkeilykohde ja viime vuosina palveluihin on panostettu, on tulipaikkaa ja uutta luontopolkua. Seittelinreitti on noin kolmen ja puolen kilometrin kävely, jonka varrella on kulttuurimaisemaa ja lehtometsiä – kruununa tietenkin Sarvikallion näköalapaikka!

Metsäntutkimuslaitoksen poluilla: Raition Reitti Tuusulassa on upea kevätretken kohde

Tuusulan Ruotsinkylästä löytyy entisen Metsäntutkimuslaitoksen (nykyisen Luonnonvarakeskuksen) opettavaisia polkuja. Raition reitti on helppo, metsäautoteitä hyödyksi käyttävä luontopolku, jonka varrella voi saada oppia esimerkiksi metsätyypeistä tai puulajeista. Reitti sopii erityisesti koululaisille, mutta yhtä hyvin kaikille metsästä kiinnostuneille!

Kävely pienessä metsäparatiisissa – tällainen on Paratiisinmäen puulajipolku Tuusulassa

Metsäntutkimuslaitos aloitti aikanaan toimintansa Ruotsinkylässä noin 100 vuotta sitten, vuonna 1923. Tutkimustehtäviä varten metsään on luotu kapeiden metsäteiden ja polkujen verkko, jota hyödynnetään nykyisin myös virkistyskäytössä. Paratiisinmäen puulajipolku on yksi näistä mukavista metsäreiteistä – sen varrella voi tutustua ennen kaikkea moniin eri havupuihin.

Nostalgiaa Syvärannan Lottamuseossa, Tuusula

Juttua päivitetty 22.12.2021 Lähdemme ystäväni Hannan ja Hugon, Kaisan ja Susannan kanssa aikaisin aamulla matkaan kohti Tuusulaa ja Syvärannan Lottamuseota. Tarkoituksenamme on osallistua puutarhajuhlaan ja samalla ihastella puutarhaa kasveineen sekä katsoa museon näyttelyt. Navigaattoriin näppäilemme osoitteeksi Rantatie 39, Tuusula, ja ei tarvitse pitkästi ajaa, kun jo alkaa maisema vihertää. Aurinko paistaa ja tuntuu siltä, että […]

Postikortteja Tuusulanjärveltä

Helmikuussa SLL:n Uudenmaan piirin perinnemaisemaryhmän talviretki vei Tuusulanjärven maisemiin. Aamulla paksuun pilvimattoon verhoutunut taivas vähän harmitti, muttei sitten enää perillä. Sattui nimittäin niin, että joku oli ripotellut kenties kaiken Etelä-Suomeen siksi päiväksi varatun kuuran juuri järveä ympäröiviin puihin. Yhdistettynä yksiväriseen taivaaseen maisema oli kuin valtava, pehmeä, villainen välly. Sellainen, joka kutsui käpertymään eväiden kanssa, kun oli […]