Tag Archive for: susijussi

Tulevana sunnuntaina retkeillään Repovedellä vesiteitse!

Yhteistyössä Visit Kouvola Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina, eli siis kavereiden kesken tämän viikon sunnuntaina (4.6.2017), vietetään vesimatkailun teemapäivää Repovedellä. Päivän ajatuksena on enimmälti tutustua Repoveden ja sen seutujen luontoon kestävällä tavalla, siis vesiteitse. Veneen painaumat tai melan kuopasut eivät nimittäin jätä kovin pitkäaikaisia painaumia luontoon. Teemapäivän tapahtumiin on mahdollista osallistua niin Verlan puuhiomon maisemissa kuin itse […]

Haukanniemen lintuisat rannat Jyväskylän kupeessa

Jyväskylän Haukanniemestä voisi mainita sillä tavalla, että siinä yhdistyy paikka ja juuri se miltä tällä sivustolla on pitkälti kysymys. Paikka on äärinmäisen lähellä ja sen sorttinen, että siellä ajatus kerkeää harhautumaan kaupungin vilinästä aivan toisaalle. Helpoimman kautta sinne pääsee Kortesuolta kulkemalla Wilhelm Shieldtin kadun päähän ja siinä vaiheessa, kun katu loppuu, alkaa hiekkatie. Hiekkatien alusta on […]