Tag Archive for: sade

Norrlinin puisto on ihana pieni kesäkeidas Asikkalassa keskellä Vääksyä

Olin siirtämässä vanhoja valokuvia puhelimelta koneelle, kun silmiini eksyivät ihanat tunnelmalliset kuvat viimekesäiseltä päiväretkeltä Vääksyn Norrlinin puistosta. Päätinkin kirjoittaa kohteesta pienen jutun tänne Retkipaikkaan! Kohde kartalla Alkuperäisen puiston on aikoinaan perustanut kasvitieteen professori Johan Petter Norrlin. Puiston historiasta ja kasvillisuudesta löytyy lisää tietoa esimerkiksi Vanhan Vääksyn sivuilta. Nykyään kaikille avoin metsäpuutarha on noin hehtaarin kokoinen […]

Hidas ja hiljainen retki tuoksuvan talviseen havumetsään

Päivästä ja viikosta toiseen jatkuva harmaa sää voi tuntua raskaalta. Silmät ja mieli kaipaavat kirkasta taivasta ja aurinkoa, kenties luntakin. Olo on tukkoinen ja pysähtynyt – kuin aika vain kuluisi ilman, että mitään tapahtuu. Aistit turtuvat arjen kiireissä ja mieli pakenee jonnekin, jossa on joko paksu hanki tai palmuranta. Mutta oletko huomannut, että juuri näinä […]

Retkeilijän sää, osa 1: Sadetta vai poutaa? Näin ennakoit sateen – apuvälineillä tai ilman

Retkihaaveisiin vajonneen ajatuksissa on retkipaikassa usein aurinkoista tai poutaista. Ilta-aurinko lämmittää ja hivelee oranssilla valollaan tulipaikkaa, tai talvinen tunturi värjäytyy upeisiin kaamoksen väreihin. Mutta Suomen vaihtelevassa säässä auringon tilalla voi hyvin olla pilvistä, harmaata tai kaatosadetta – tai sankkaa lumisadetta. Tietysti kokeneelle retkeilijälle sää on pukeutumiskysymys, mutta kyllä märkä ja vilu tehokkaasti lannistavat retkitunnelmaa. Onneksi […]

5 syytä lähteä sateella metsään

1. Saat olla yksin Monelle retkelle lähteminen on samalla erkaantumista väenpaljoudesta. Metsäretkeltä odotetaan lähes poikkeuksetta luonnon- ja omaa rauhaa. Sateinen sää sopii enemmän kuin hyvin retkisääksi niille, jotka haluavat minimoida ihmiskohtaamiset polulla. Sitkeä tihkusade karsii metsästä sokerista tehdyt retkeilijät ja, paikasta riippuen, pahimmalla koiranilmalla autuas yksinäisyys on taattu. 2. Erilainen sää tarjoaa uudenlaisen näkökulman Sateinen […]

Syksyinen Rajalan luontopolku on tunnelmallinen ja helppo reitti Laipanmaalla

Reitti 3,0 km Kulkuaika 1–2 h Helppo reitti (selkeästi merkitty, infotaulut) 1 tulipaikka Paikka kartalla Lokakuun 2017 alussa lähdimme neljännelle sattumalta alkaneelle vuosittaiselle retkipäivällemme. Sadesumuinen ilma ei pahemmin haitannut, sillä mukaan pakkasimme saappaat ja sadetakit. Suuntanamme oli kangasalalaisten ystävien ja tuttavien monesti mainitsema Laipanmaa. Rajalan kämpältä lähtevälle luontopolulle ajeli Kangasalta Sahalahden kautta hieman alle tunnin. […]

Testissä Salomon Bonatti WP -housut

Yhteistyössä Salomon Jokainen polkujuoksua ja suunnistusta Suomen suvessa harrastanut on varmasti saanut joskus huomata, että kaikki paikat ovat silloin tällöin märkinä. Tämä ei kuitenkaan ole pakollista. Oikealla varustuksella saa pidettyä itsensä kuivana. Ehkä kotipaikkakunnan iltarasteilla ei ole niin väliksi vaikka pääsisikin kastumaan, kun kotona odottaa kuiva vaatekerta tai ehkä jopa sauna. Kuitenkaan aina tilanne ei […]

Niin kaunis, niin katoavainen kukkaismeri

Uudenmaan kauneimmilla kulmilla, erään kartanon mailla lainehtii meri. Ei vetinen, vaikka sadepäivänä sinne satuinkin, vaan pellonkokoinen kukkameri. Sillä ei ole muuta tehtävää kuin ilahduttaa ihmisiä kauneudellaan Suomen juhlavuoden kunniaksi. Kukkapelto on kuin Suomen kesä tai ihmiselämä pienoiskoossa. Se kukkii hetken, mutta kiivaasti. Ehkä juuri sen katoavaisuus tekee siitä niin kauniin. Siellä kukkivat hunajakukat, ruiskaunokit räiskyvät […]