Kesäsateen tuoksua naavakuusikossa: harmaan päivän retki Värikalliolle Hossan kansallispuistossa

Taivas oli harmaa ja ilma happirikas, kun lähdimme heinäkuun arkipäivänä mieheni ja ystävämme kanssa kulkemaan Värikallion kaarros -nimistä reittiä Hossan kansallispuistossa Kainuun Suomussalmella. Sääennuste lupasi kovaa sadetta koko päiväksi, mutta olimme päättäneet etukäteen, ettemme antaisi sen pilata retkeä, sillä emme olleet olleet rakkaassa Hossassa moneen vuoteen. Onneksi taivas piti meteorologien uhkaukset vain osittain: vettä tihkui tuskin edes huomattavasti.

Reitille päästäksemme ajoimme pitkän, kapean ja reikäisen hiekkatien päähän Lihapyörteen pysäköintialueelle. Parkkipaikalla oli valmiiksi vain yksi auto – lupaavan hiljainen alku!

Värikallion kaarros

  • Rengasreitti 8 km
  • Lähtö Lihapyörteen parkkipaikalta
    • Saapuminen autolla: Pistonlehdontieltä pohjoiseen erkanevan tien päässä, seuraa opasteita
    • Saapuminen julkisilla: ei mahdollista
    • Kartta
  • Tulipaikka: kyllä, kaksi laavua ja keittokatos
  • Esteetön: vain ensimmäiset 200 m Lihapyörteen laavulle

Lihapyörteeltä metsän syliin

Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään. Jo parin sadan metrin päästä saavuimme Lihapyörteelle, jonne asti reitti kulkee esteettömänä. Lihapyörre on Somerjoen kohta, jossa virta pyörteilee viileänä niin, että siinä on ilmeisesti ainakin 1800-luvulla säilytetty lihaa. Siitä siis outo nimi, joka omaan vegaanin korvaani kuulostaa jokseenkin ällöttävältä! Nimestä huolimatta paikka oli kaunis, ja koko Hossan yllä elävä rikkumaton erämaan tunnelma tuntui heti täälläkin vahvasti. Rannalla on laavu ja terassimainen katselupaikka joen törmällä.

Tähän reitin esteettömyys loppui, ja polku kääntyi jyrkkään nousuun suoraan metsän uumeniin. Emme olleet nähneet mukana ollutta ystäväämme pitkään aikaan, joten tavanomaisen pohjoissuomalaisen metsätaipaleen alkaessa uppouduimme kuulumistenvaihtoon. Silti huomasimme ympärillämme paljon: paksun naavan peittämät kuuset, ruohokanukoiden mustavalkoiset kukat, tuuheat ja kauniin vaaleanpunaiset vanamomatot matalalla maassa. Hyttysiä oli jonkin verran, mutta ne eivät häirinneet, kunhan pysyimme edes jotakuinkin liikkeellä. Maasto oli mäkistä ja polku paikoin kivinen, paikoin juurakkoinen. Reitti mukailee pitkän matkan Somerjoen uomaa, vaikka joki ei itse polulle näykään.

Muutin pois Lapista nelisen vuotta sitten. Paksussa naavassa olevat pohjoisen kuuset tuntuivat yhä hyvin tutuilta.

Ala-Ölkyn laavu

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Ala-Ölkyn laavu, sekin tyhjillään. Laavun edessä virtasi vesi kauniisti ja rauhoittavasti, ja hoksasin, että olimme aivan Kuusamon ja siten myös maakunnan rajalla. Muistelimme aiemmin yhdessä tekemäämme veneretkeä Julma-Ölkyn rotkojärvelle, joka ei tässä kohtaa ollut enää kaukana.

Ala-Ölkyn laavupaikka.
Maisemaa laavun rannalta.

Tässä kohtaa aamukahvit alkoivat vaatia veroaan, ja onneksi kelopuinen, siisti huussi pilkotti puiden takaa. Paperia löytyi omasta taskusta, huussissa sitä ei ollut.

Matka jatkui korkealla harjanteella, josta avautui näköala alhaalla virtaavaan veteen ja sen erämaisiin, paikoin louhikkoisiin rantoihin. Rinne oli uhkaavan jyrkkä ja pudotus korkea, joten liialliseen kurkotteluun ei tehnyt mieli. Pyöreän lompolon sivuitse kaartaen saavuimme Värikallion suurelle keittokatokselle.

Nyt polulta näkyi vesistöä, maisema oli heti kiinnostavampi!
Pienenä yllätyksenä löysimme lyhyen mutta rehevän saniaisnotkon, jonka keskellä virtasi pieni puro.

Värikallio

Värikallion keittokatos on suuri. Itse Värikalliolle on tästä 300 metrin mittainen pisto, milta palaamisen jälkeen rengasreitti jatkuu eteenpäin keittokatoksen ja rannan välistä.

Keittokatokselta erkani pistoreitti itse kalliomaalauksille, noin 300 metrin päähän. Ylitimme joen puista siltaa pitkin ja ihailimme rauhassa maisemia molemmin puolin. Tumma virta kohisi alla suloisesti, eikä äänimaailmassa ollut mitään muuta.

Lyhyen metsätaipaleen jälkeen metallinen, veden päälle rakennettu kulkuväylä johdatti meidät kallioseinämälle, jossa maalaukset odottivat.

Tasanteelta maalauksia on helppo tutkailla ja kuvata. Koskea niitä ei tietenkään saisikaan, joten ymmärrän, miksi tasanteen ja kiviseinän väliin on jätetty kunnon rako.

Muistelin ääneen, että maalausten joukossa pitäisi olla sarvipäinen olento, ja mieheni bongasi sen saman tien. Myös monet muut hahmot erottuivat helposti: eläimiä ja ihmismäisiä olentoja. En ole elämässäni nähnyt montaa kalliomaalausta, mutta käsitykseni mukaan ne ovat usein aika kuluneita ja vaikeaselkoisia. Siinä mielessä tämä oli iloinen yllätys, että maallikonkin oli helppo erottaa monta piirrosta. Mitähän suuret, suttuisen punaiset alueet kätkivät uumeniinsa?

Katselimme maalauksia tovin ja kuuntelimme, kuinka yksittäiset lihavat vesipisarat ropisivat puista ja taivaalta järven tyynelle pinnalle. Tunnelma oli ikiaikainen, jopa maaginen – etenkin kun opimme, että sarvipäisen ihmishahmon on arveltu esittävän noitaa virkapuvussaan. Maalaukset ovat 3500–4500 vuotta vanhoja, ja ne ovat pohjoisimmat Suomesta tunnetut kalliomaalaukset.

Tumma, tyyni vesi peilasi maalauksia hienosti. Se sai minut ajattelemaan tuonpuoleista, niitä ihmisiä, jotka nämä maalaukset ovat tänne aikoinaan tehneet.

Harhailua ja nousu näköalapaikalle

Palasimme keittokatokselle, ja siinä vaiheessa hieman eksyimme. Emme huomanneet, että rengasreitti olisi jatkunut katoksen sivuitse rantaviivaa pitkin eteenpäin. Pienen harhailun ja kännykälla suoritetun kartanluvun jälkeen oikea reitti, ja pian myös reittimerkinnät, löytyivät jälleen.

Edessä oli pitkä ja korkea portaikko ylöspäin, ja hiki nousi pintaan ihan kunnolla. Portaiden päättyessä viitta osoitti vielä yhden sivuhaaran: näköalapaikalle oli 300 metrin pisto. Tämä tuli minulle yllätyksenä! Päätimme, että kun kerran näin pitkälle oltiin tultu, käydään katsomassa sekin. Polku oli kapea ja pieni, mutta itse näköalapaikan varvikko oli selvästi kulunut lukemattomien askelten alla. Näkymä oli hieno: Somer-järvi avautui maisemassa metsien keskellä, ja myös Värikallio katselutasanteineen erottui hyvin kauempaa ja korkeammalta katsottuna.

Tästä eteenpäin reitti muuttui melko yksitoikkoiseksi metsäiseksi ja leveäksi poluksi aina takaisin parkkipaikalle saakka. Se sopi meille juuri sillä hetkellä paremmin kuin hyvin: aamukahvien jälkeen olimme jo kunnolla nälkäisiä, ja suorimme mielellämme ripeästi takaisin autolle ja mökille valmistamaan lounasta. Sade ei lopulta yltynyt missään vaiheessa kunnolla, ja selvisimme koko matkan kastumatta.

Ei mikään terveellisin lounas, mutta edullinen, ja ai että se maistui hyvältä tihkusateisessa taivalletun aamu- ja keskipäivän jälkeen: nuudeleita, soijaproteiinia ja puolisolta pihistetty vihiksen puolikas.

Kenelle suosittelen

Olen iloinen, että tämä reitti ja etenkin itse Värikallio tuli koettua. Alun perin haaveilin viettäväni Hossan-reissusta suurimman osan vedessä snorklaten, mutta sää (ja vähän kaikkea muutakin) tuli väliin, jolloin patikoinnille jäi enemmän aikaa. Jos aurinko paistaisi aina, kun olen Hossassa, viettäisin kaiken aikani vedessä, esimerkiksi luontokeskuksen vieressä lainehtivassa Öllörissä!

Jos olet menossa Hossaan ensimmäistä kertaa ja kalliomaalaukset eivät ole sinulle se kaikkein suurin intohimo, suosittelen mieluummin reittiä, joka kulkee enemmän kirkkaiden vesien rannoilla – esimerkiksi Talasjärven ympäri kiertävää Laukkujärven lenkkiä tai Kokalmuksen kierrosta. Jos seurueesi kaipaa lyhyempää ja helpompaa kohdetta, suosittelen ehdottomasti Muikkupuroa (sitä suosittelen toisaalta ihan kaikille, tilanteesta riippumatta).

Mutta jos sielusi kaipaa naavapartaista metsää, askeleesi on ketterä, vesistöjen vähäisyys ei haittaa ja Värikallion ikiaikainen tenho kutsuu, tämä kierros sopii juuri sinulle.

Lue myös

Seinän täydeltä kalliomaalauksia – Värikallion kaarros Hossan kansallispuistossa

Riippusillalla rotkojärven yllä – tällainen on Ölökyn Ylitys Hossan kansallispuistossa

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.