Tag Archive for: Rokua Unesco Global Geopark

Kaksi tapaa kiertää mäntyturkkinen ja hiekkatörmien reunustama Ärjänsaari Oulujärvellä

Ärjänsaari Oulujärven eteläosassa on ulkoilmaihmisen paratiisisaari – Kainuunmeren Jurmo. Koska saareen ei pääse tuosta noin vain, kannattaa ottaa retkestä kaikki irti. Innokkain kiertää saaren sekä jalkaisin että meloen. Kun tuulet puhaltavat lännestä tai luoteesta Suomen suurimmalta sisävesiselältä, aallokko murjoo Ärjänsaaren rantaa lähes merellisellä tavalla. Tyynellä säällä saari on rauhan tyyssija. Läheisiltä Kouta-Vuores-retkipolkujen näköalakallioilta katsottuna Ärjänsaari […]

Syvyydenkierros – reitti Syvyydenkaivon läpi Rokuan kansallispuistossa.

Rokualla on paitsi kansallispuisto myös Suomen ensimmäinen Unesco Global Geopark -statuksen saavuttanut matkailualue. Ainutlaatuisella geologisella alueella voi tutustua jääkauden jälkiin – harjuihin, dyyneihin, suppiin tai vaikkapa jäätikköjärvien lahtiin. Niihin voi tutustua noin kuuden kilometrin Syvyydenkierroksella.

Helpot polut, upeat taukomaisemat ja kirkkaat suppalammet: Manamansalon saari Oulujärven retkeilyalueella ansaitsee tulla löydetyksi!

Kaupallisessa yhteistyössä Humanpolis Oy

Mahtava koski, mystinen metsä ja kukkiva keto – näin ihana kesäkohde on Liimanninkoski Muhoksella

Kaupallisessa yhteistyössä Humanpolis Oy

Upea Oulujärven retkeilyalue: Makkaraniemen reitti ja muut täsmävinkkimme Manamansaloon

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke Suomi-neidon vyötäisillä lainehtii eräs koko maamme suurimmista järvistä, Oulujärvi, ’Kainuun meri’. Oulujärven sylistä taas kohoaa hiekkaparatiisi, Manamansalon saari, joka on yksi Rokua Geoparkin kohteista. Kyseessä on hengästyttävän kaunis retkikohde: jyrkät hiekkatörmät, matalina kauas jatkuvat hiekkapohjaiset rannat, mäntykankaat ja lukuisat kirkkaat metsälammet pitävät seuranaan erittäin hienoa retkeilyreitistöä. Manamansalon lumosta […]

Tässä kannattaa pysähtyä: Lemmenpolku Muhoksella vie Oulujoen korkeille rantatörmille

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke Oulun kupeesta Muhokselta löytyvä Lemmenjoen reitti kuljettaa Oulujoen jylhällä törmällä, kauniin vanhan metsän sylissä. Tämä Rokua Geoparkin kohde on sukellus paitsi pohjoisen suurjoen ja iäkkään havumetsän tunnelmiin, myös kotiplaneettamme historiaan. Olitpa sitten happihyppelyä kaipaava karavaanari, jylhiin jokinäköaloihin tai metsän syliin kaipaava retkeilijä, leirintäalueen majoittuja tai ihan vain erityisen […]

Rokualla yhdistyvät Geopark ja kansallispuisto: Monikäyttöura ylitti talviretkemme odotukset todella

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke Tasamaa muuttuu yhtäkkiä kumpuileviksi harjanteiksi, joita peittelee tuulessa humiseva mäntyjen meri. Tuntuu, että olemme saapuneet rauhaan kauas kaikesta, vaikka todellisuudessa Oulu jäi taakse vain reilu tunti sitten. Kuljemme syvemmälle jääkauden muotoileman maan syliin, paikkaan, jossa vastaus jopa metsän pienimpiin piirteisiin löytyy vuosituhansien takaa. Ja tiedämme, että alue on […]

Rokuansydän on reitti Syvyydenkaivon läpi Rokuan kansallispuistossa

Rokualla on paitsi kansallispuisto myös Suomen ensimmäinen Unesco Global Geopark -statuksen saavuttanut matkailualue. Ainutlaatuisella geologisella alueella voi tutustua jääkauden jälkiin – harjuihin, dyyneihin, suppiin tai vaikkapa jäätikköjärvien lahtiin. Ota kohteeksi vaikkapa monipuolinen kahdeksan kilometrin luontopolku, Rokuansydän!

Kesäinen maisema Pookivaaran näkötornista, Rokuan kansallispuisto

Kauaskantoiset maisemat ovat omiaan houkuttamaan ihmisiä luokseen joten ei ihme, että Pookivaaran torniinkin niin moni kävijä mielellään kiipeää. Tornille johtava tie on viitoitettu näkyvästi Rokuantieltä. Viittoja seuraamalla löytää perille pysäköintialueelle, jolta on noin kilometrin matka tornille. Pysäköintialueelta tornille ja takaisin voi kävellä rengasreitin, jonka mitaksi tulee pari kilometriä. Pysäköintialue kartalla Torni kartalla Reitti n. 2 […]

Rokuan kansallispuistossa esteetön reitti johdattaa erämaisen Pitkäjärven rannalle

Rokuan kansallispuistossa sijaitseva Pitkäjärvi on kirkasvetinen suppajärvi – vastaavia on alueella paljon. Pitkäjärven rannalta löytyy kuitenkin hieno esteetön kota ulkohuusseineen, ja alueelle johtaa 800 metriä pitkä esteetön reitti. Reitti johdattaa poikki kauniin, jäkälien hallitseman metsän, ja sen varrella on hyvä hengitellä havumetsän raikasta ilmaa sekä nauttia alueen rauhasta. Pysäköintialue kartalla Reitti 800 m/suunta Esteetön kota […]