Tag Archive for: retkeilyalue

Kaksi tapaa kiertää mäntyturkkinen ja hiekkatörmien reunustama Ärjänsaari Oulujärvellä

Ärjänsaari Oulujärven eteläosassa on ulkoilmaihmisen paratiisisaari – Kainuunmeren Jurmo. Koska saareen ei pääse tuosta noin vain, kannattaa ottaa retkestä kaikki irti. Innokkain kiertää saaren sekä jalkaisin että meloen. Kun tuulet puhaltavat lännestä tai luoteesta Suomen suurimmalta sisävesiselältä, aallokko murjoo Ärjänsaaren rantaa lähes merellisellä tavalla. Tyynellä säällä saari on rauhan tyyssija. Läheisiltä Kouta-Vuores-retkipolkujen näköalakallioilta katsottuna Ärjänsaari […]

Hyvinkään Kytäjä-Usmi on kävelyreittien aarreaitta – nyt tutustutaan Kahden piilon kierrokseen.

Kytäjä-Usmin alueella Hyvinkäällä on melkoinen määrä nimettyjä reittejä. Tarjolla on helppoja metsäautoteitä ja kapeita polkuja. Kahden piilon kierros on yhdistelmä molempia – suurilta osin kuljetaan leveillä väylillä, mutta myös poluilla saa seikkailla.

Upea Oulujärven retkeilyalue: Makkaraniemen reitti ja muut täsmävinkkimme Manamansaloon

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke Suomi-neidon vyötäisillä lainehtii eräs koko maamme suurimmista järvistä, Oulujärvi, ’Kainuun meri’. Oulujärven sylistä taas kohoaa hiekkaparatiisi, Manamansalon saari, joka on yksi Rokua Geoparkin kohteista. Kyseessä on hengästyttävän kaunis retkikohde: jyrkät hiekkatörmät, matalina kauas jatkuvat hiekkapohjaiset rannat, mäntykankaat ja lukuisat kirkkaat metsälammet pitävät seuranaan erittäin hienoa retkeilyreitistöä. Manamansalon lumosta […]

Perheretki Oulun Myllykosken laavulle sujui yhteiskäyttöautolla jouhevasti – Sanginjoen metsäiset tuoksut valloittivat kaikki aistit

Kaupallisessa yhteistyössä Aimo Share Saimme käyttöömme Aimo Share -yhteiskäyttöauton jutunteon merkeissä, ja innostuneena tästä mahdollisuudesta päätimme lähteä retkelle Myllykosken laavulle Oulun Sanginjoelle. Olin nähnyt Myllykosken laavusta vain talvisia kuvia, joten en tiennyt mitä odottaa. Sää helli meitä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta! Myllykosken laavut Sanginjoella Reitti 200–300 m/suuntaParkkipaikka kartalla (Kuparisenpolku, Oulu)Kaksi tulipaikkaa, ulkokäymälä Oulussa Aimo […]

Vinkit mukavampaan pakkasretkeilyyn, kohteena Kintulammi Tampereella

Aurinkoa, puuterilunta ja tuiskua. Tänä vuonna olemme saaneet nauttia lumesta ja pakkasesta oikein urakalla, ja monet suuntaavatkin laduille, luistelemaan tai lumikenkäilemään. Talvi ei kuitenkaan ole este ”perinteiselle” retkeilylle kävellen. Päätin eräänä perjantaina pakata koiran sekä ystävän autoon ja suunnata Kintulammin reiteille. Kokosin tämän reissun perusteella muutaman vinkin, joiden kanssa talviretkeily on mukavaa! Kohde kartalla Aamulla […]

”Lisää merkintä kartalle!” Testasimme Metsähallituksen uutta Retkikompassi-palvelua Ruunaan retkeilyalueella

Yhteistyössä Metsähallituksen kanssa Lähdin Ruunaan retkeilyalueelle ottamaan selvää, miltä Metsähallituksen Retkikompassi tuntuu kännykässä, käytännön tilanteissa. Retkikompassi on selaimen kautta käytettävä palvelu, josta voi paitsi raportoida alueen korjaustarpeista suoraan Metsähallitukselle, myös jakaa luontofiilistelyjä muiden retkeilijöiden kanssa. Hienoinen epäilys mielessäni pakkailin päiväretkeilijän reppuani. Saisinko selville, mikä on palvelun olemassaolon tarkoitus? Retkikompassi kädessä – ensitunnelmat Ruunaan retkeilykeskuksen ympärille […]

Kytäjä-Usmin retkeilyalueen leveitä reittejä kelpaa patikoida – Luontopolkumies tutustui Niittulahden kierrokseen

Kytäjä-Usmin alueella riittää käveltäviä reittejä. Tarjolla on leveitä metsäautoteitä ja kapeampia polkuja. Niittulahden kierros kulkee suurimmaksi osaksi metsäautoteitä, joten matka sujuu tosi joutuisasti. Puolivälissä on ihastuttava Suolijärven nuotiopaikka laitureineen. Niittulahden kierros HyvinkäälläPäivämäärä: 29.9.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 191Reitin pituus: 10,2 kmKohokohdat: SuolijärviParkkipaikka: Jaanankallion tilava parkkipaikka, Kytäjäntie 625. Paikka kartalla.Opasteet/kyltit: Hyvät. Varusteet/jalkineet: Reitti on lähes koko matkalta hiekkatietä, joten mitään […]

Huminaa harjuilla – Kylmäluoman luontopolku tarjoaa monipuolista nähtävää

Taivalkoskella, aivan Julman Ölkyn ja Kuusamon lähettyvillä sijaitsee retkeilijän paratiisi – Kylmäluoman retkeilyalue. Alueella on yhteensä 54 kilometrin edestä merkittyjä reittejä, ja kalaisat luomat houkuttelevat vuosi toisensa jälkeen kalastajat rannoilleen. Illan hämärtyessä pitkospuilla kävellessä voi kuunnella tuulen humisevan harjuilla. Reitin pituus 4 kmReitin kulkuaika 2 hKota, käymäläPaikka kartallaHelppo reitti Tunnelmoin mielessäni ajellessamme Utsjoelta kohti lapsuuden […]

Seikkailua soiden ja tulvivien ojien maisemassa – Suoluontopolku kesäisellä Napapiirin retkeilyalueella

Napapiirin retkeilyalueen monipuolisista reiteistä voi valita itselle sopivan. Suoluontopolku on luultavasti tasaisin, mutta – Luontopolkumiehen kokemuksen mukaan haastavin, ainakin tulva-aikaan! Suopolku esittelee erilaisia suotyyppejä ja kulkee todella suurilta osin (juuri kunnostetuilla) pitkospuilla. Suoluontopolku Napapiirin retkeilyalueella RovaniemelläPäivämäärä: 12.6.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 154Reitin pituus: n. 10 km Vaattunkikönkäältä (tänään emme päässeet reittiä ympäri, joten kyseessä arvio)Kohokohdat: Suoluonto, Säynäjäoja (joka […]

Avaraa maisemaa ihailemassa – Vaattunkivaaran luontopolulla ja näkötornissa

Vaattunkivaaran luontopolun lähtöpaikka on Vikakönkään parkkipaikka – ja polku nousee noin 80 metriä Vikakönkään riippusillalta vaaran huipulle. Siellä odottaa näkötorni, josta voi ihailla peräpohjalaista maisemaa. Näkymät ovat henkeäsalpaavan hienoja. Myös kallion laen vanhimmat männyt ovat komeita – ja jopa 450 vuotta vanhoja. Vaattunkivaaran luontopolku Napapiirin retkeilyalueella RovaniemelläPäivämäärä: 11.6.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 153Reitin pituus: 4,2 kmKohokohdat: Avara ja […]