Tag Archive for: peltomaisema

Tummamäen luontopolku, Vehmaa. Punaisen graniitin koti ja muita ihmeitä.

Kiviteollisuus työllisti aikoinaan todella paljon Vehmaan asukkaita, nyttemmin graniitin louhinta on lopetettu ja Tummamäkeen on jäänyt ihmeteltäväksi louhoslampia ja rääpekivivuoria. Niiden välissä kulkee nyt puolentoista kilometrin mittainen Tummamäen luontopolku.

Ihan puskissa! Lyhyt ja symppis Iso-Äiniön luontopolku Asikkalassa.

Asikkalan pohjoisreunalla sijaitseva Iso-Äiniön luontokeskus on pieni luontoretkikohde, jossa on kuitenkin melkoisesti nähtävää. Parin hehtaarin alue on kasvillisuudeltaan todella rikas – ja lyhyen luontopolun varrella on niin lintutorni, nuotiopiiri kuin hauskasti nimetty uimarumppikin.

Urjalankylän ulkoilureitti vie metsiin ja peltojen laidoille

Urjalankylään avattiin vuonna 2022 noin kymmenen kilometrin pituinen ulkoilureitti, joka kiertelee Lonkanvuoren ympäristössä. Tarjolla on monipuolisia metsämaisemia – mutta myös ihastuttavaa kulttuurimaisemaa. Reitin puolessa välissä on taukopaikka ja laavu.

Kolme kilsaa kallioita ja kulttuurimaisemaa – Karralan luontopolku Iitissä

Karralan luontopolun lähtöpiste on Karralan kotiseututalo. Sen nurkalta sukelletaan metsiin, kallioille ja pellon reunalle. Reitin varrella on mukava laavu sekä näköalapaikka, josta voi ihailla peltomaisemia.

Olympiavoittajan kotimaisemissa – Siirinpolku Tohmajärvellä

Siiri ”Äitee” Rantanen voitti hiihtourallaan kolme olympiamitalia ja viisi MM-mitalia. Hän oli lähtöisin Tohmajärveltä, Kaurilan kylältä. Siirinpolku kulkee Kaurilan kylän helppokulkuisilla kyläteillä – matkan varrella on niin kotitalo kuin hiihtolegendan puuveistoskin.

Maalaismaisemaa ja metsälenkki – Korkiaismäen luontopolku Padasjoella

Padasjoen Maakesken kylässä on kaksi kävelyreittiä, jotka molemmat alkavat kylätalo Rientolan pihalta. Korkiaismäen luontopolku vie kävelijän peltomaisemien keskeltä kuusikoihin ja mäen päälle, josta voi ihastella Päijänne-maisemia. Reitin pituus on noin kolme kilometriä. Korkiaismäen luontopolku Padasjoella Päivämäärä: 29.6.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 237Reitin pituus: 3 kmKohokohdat: Rajoitetut Päijänne-näkymät, kaunis maalaismaisemaParkkipaikka: Kylätalo Rientolan pihassa, Mukulintie 30. Runsaasti tilaa. Paikka kartalla.Opasteet/kyltit: […]

Kävely kuin Cotswoldin peltojen laidoilla – Pyhän Katariinan polut Kaarinassa

Pyhän Katariinan polut on Kaarinan länsipuolella kulkeva retkeilyreitistö, jossa kulkijalle tarjotaan niin kallioalueita kuin peltoaukeitakin. On historiallisia paikkoja, kuten hautaröykkiöitä – ja komeita kartanoita. Kruununa Rauvolanlahden lintutorni sekä Vaarniemen hieno näkötorni! Pyhän Katariinan polut KaarinassaPäivämäärä: 11.5.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 222Reitin pituus: 8 km (ympyräreitti Vaarniemeltä Ylä-Lemun kartanolle ja takaisin)Kohokohdat: Rauvolanlahden lintutornin maisemat, Vaarniemen kalliot näkötorneineenParkkipaikka: Rauvolantiellä, tilaa […]

Fiskarin seudun metsiä ja peltoaukeita – Risslan metsäpolku Raaseporissa

Risslan metsäpolku lähtee aivan Fiskarin ruukin tuntumasta. Se kulkee peltojen laidoilla ja rehevissä metsissä ja käväisee myös Risslan voimalaitoksen rakennelmien luona. Siellä on retkeilijälle tarjolla myös laavu ja sen lähistöllä yksi Etelä-Suomen korkeimmista vesiputouksista.

Helsingin parhaat ulkoiluseudut – löytyykö Haltiavuoren luontopolku maastosta?

Paloheinä ja sen ympäristö lienee yksi tunnetuimmista ulkoilualueista pääkaupungissamme – tai pääkaupunkiseudulla, jos ei peräti Suomessa. Talvella seutu on suorastaan ruuhkainen, kun tuhannet hiihtäjät valtaavat ulkoiluväylät. Kesällä täällä voi kävellä ja ihailla luontoa, aarnimetsääkin. Haltiavuoren luontopolku on noin seitsemän kilometrin reitti, jossa kierrellään ulkoiluteitä ja polkuja pitkin sekä aarnialueella että Vantaanjoen rannassa.