Artikkelit

Tiirismaan Pirunpesä, Hollola

Moni Retkipaikan esittelemistä kohteista on unohdettu vuosikymmeniä sitten. Osa on ollut aina vain harvojen tietämä salaisuus. Hollolan Tiirismaan Pirunpesä on toista maata. Näyttävän rotkon maine on levinnyt laajalle ja turisteja on käynyt ihailemassa sitä jo 1800-luvulta alkaen. Suuntasin Pirunpesälle loppusyksyisenä sunnuntaina. Totesin itsekseni, että jo oli aikakin. Matka paikalle oli nimittäin kohtuullinen ja Pirunpesä oli […]

Päijänteen kaunis päätepiste, Kalkkisten koski Asikkalassa

Päijänteen vyöry kohti Suomenlahtea alkaa Kalkkistenkoskesta. Tässä se on, Päijänne. Näyttää olevan tuolla kauempana jo jäässä, mutta tämä koskiosuus tuskin jäätyy koskaan. Itse olen paikalla ensimmäistä kertaa. Pakkasta on viisitoista astetta, ilma on tyyni ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Se jopa lämmittää. Koski sijaitsee Asikkalan kunnan alueella ja kunnan tiedotteessa kerrotaan, että ”Kalkkistenkosken rantojen ja […]

Linnaistensuo – eteläsuomalainen keidassuo Lahden kaupungin kainalossa

Linnaistensuo on edustava näyte eteläsuomalaisesta keidassuosta. Lahden Kujalassa, Linnaistenmäen kupeessa sijaitseva suo kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Pinta-alaa suolla on kaikkiaan noin 200 hehtaaria. Linnaistensuon suojelulla ja entisöinnillä on tarkoitus säilyttää pala alkuperäistä päijäthämäläistä suoluontoa. Aiempaa suon kuivatusta varten kaivetut ojat on tukittu, ja ne ovatkin kasvamassa hiljalleen umpeen. Myös puustoa on raivattu keidassuolle tyypillesempään muotoon. […]

Arrajärven Kilpisaaren muinaiset asuinsijat ja lapinraunio

Arrajärven länsirannan metsiköstä viime viikolla löytämäni komea siirtolohkare sai minut kiinnostumaan enemmänkin alueen runsaasta esihistoriasta. Kiven kyljessä olevat ”kalliomaalaukset” lienevät läheisen leirikeskuksen ohjelmiin liittyviä kuvia, mutta kuitenkin! Arrajärven rannalta ja sen Kilpisaaresta on löydetty useita kiinteitä muinaisjäännöksiä ja sinne siis sunnuntairetkelle tänään. Kilpisaari ei enää ole saari. Maankohoamisen ansiosta sinne johtaa nykyisin autotie, jota tosin […]

Lapakisto, luonnonsuojelu- ja retkeilyalue Nastolassa

Toim. huom. 26.5.2017: Lapakisto on todella suosittu ja siksi myös ruuhkainen retkeilyalue, esimerkiksi autolle voi ajoittain olla hyvin vaikea löytää parkkipaikkaa. Suosittelemme harkitsemaan seudun muita luontokohteita. ”Nastolan Lapakiston luonnonsuojelualue on ruuhka-Suomen sydämessä sijaitseva monipuolinen, karu ja maastoltaan vaihteleva retkeilykohde. Lapakisto on erinomainen esimerkki yksityisenä suojelualueena rauhoitetusta kunnan METSO-kohteesta, jolla on edessään loistava tulevaisuus.” (Metso) Nastolan […]

Kunnioitetun pedon palautuspaikka – Heinolan Karhumänty

Heinolan Taipaleen kylän Vanha-Taipaleen tilalla, peltoon pistävän metsäsaarekkeen laidassa seisoo paksurunkoinen, kelottunut mänty, joka ojentelee leveitä, käkkyräisiä oksiaan kaikkiin ilmansuuntiin. Perimätieto kertoo, että mäntyyn on aikoinaan naulattu karhuntaljoja tai ripustettu karhunkalloja. Heinolan Karhumänty on yksi harvoista yhä pystyssä olevia karhunkallohongista eli männyistä, joihin liittyy muistitietoa karhunkaadosta. Karhunkallohonkien olemassaolosta on kuitenkin kerätty paljon perimätietoa, etenkin Hämeestä. […]

Sysmän Liikkuva kivi

Nelostietä pohjoiseen päin körötellessä moni on varmasti Heinolan jälkeen hieraissut silmiään, kun on nähnyt tien oikealla puolella Sysmän Onkiniemen Liikkuvan kiven. Tämä jääkauden kuljettama suuri siirtolohkare on juuttunut huteran oloisesti laakean kallion päälle ja näyttää siltä, että se voisi hetkenä minä hyvänsä vyöryä tielle. Muinaisjäännösrekisteriinkin merkitty siirtolohkare on rauhoitettu luonnonnähtävyys. Nimi tulee siitä, että kivi […]

Itä-Hämeen opiston kuppikivet, Hartola

Päijät-Hämeen maakunnan pohjoisosassa, Lahden ja Jyväskylän välissä sijaitseva Hartola julistautui vuonna 1987 kunnanvaltuuston päätöksellä leikkimielisesti Suomen ainoaksi kuningaskunnaksi. Ruotsin kuningas Kustaa III oli nimennyt pitäjän kruununprinssi Kustaa Aadolfin mukaan ja tehnyt siitä itsenäisen kirkkoherrakunnan 31. elokuuta 1784. Kunnan historia ulottuu kuitenkin paljon kauemmas, sillä alueella on asuttu yhtäjaksoisesti ainakin rautakaudelta, noin 800-luvulta alkaen. Rautakautisesta asutuksesta […]

Lahden Pirunluola

Kovin usein ei tule vastaan yhtä mielenkiintoisia kalliomuodostelmia kuin Lahden Kivistönmäessä, jossa olen maaliskuun aikana käynyt pariin otteeseen tutkimassa vesitornin ja kerrostalojen katveeseen kätkeytyviä luolia. Seikkailu alkaa Kiveriönkadulta ylös rinteeseen kääntyvältä Juustilankadulta, jonka päässä on lähes vesitornin juurella pienehkö pysäköintialue. Matkaa tänne on Lahden keskustasta linnuntietä vain kilometrin verran. Suurinpiirtein pohjoiseen päin lähtevältä kävelyreitiltä erkanee […]

Millainen on Kuhmoisten Ylimenmaan Pirunkammari?

Valtava on ollut se voima, joka on repinyt ruhjeille suomalaisen peruskallion Kuhmoisten pitäjän tietämillä. Tuon kauan ennen ihmisen aikaa tapahtuneen mullistuksen jäljet ovat yhä seuduilla selvästi nähtävissä. Marraskuisella reissulla, vaikka valoisa aika niukka olikin, ehätimme Suomen luolaseuran retkellä pistäytyä useissa Kuhmon komeista luolista. Ylimenmaan Pirunkammari oli lajiaan kolmas samana päivänä. Aiemmin olimme jo piipahtaneet suuren […]