Tag Archive for: näköalapaikka

Näköala vailla vertaa – Pieskänjupukka Pellossa

Pieskänjupukka on hieno näköalapaikka Pellon kunnassa, Miekojärven rannan lähistöllä. Sinne kulkeva reitti nousee jyrkästi kallion laelle, mutta maisema on jokaisen hikipisaran arvoinen. Pieskänjupukalle on tehty ympyräreitti, nousun ja laskun voi tehdä eri reittejä – koko kävely on alle kahden kilometrin mittainen.

Ankkapurhan maisemissa – Kirkkovuoren luontopolku Kouvolassa

Kirkkovuoren luontopolku on vaihtelevassa maastossa kulkeva reilun kilometrin reitti, jonka varrella on pari jännittävää nähtävyyttä. Kirkkovuoren huipulla on näköalapaikka, jossa perimätiedon mukaan Ruotsin kuningas on seurannut alhaalla laaksossa käytyjä taisteluita. Reitin varrella on myös pieni ja tunnelmallinen hautausmaa, jonne kannattaa polulta poiketa.

Kallionkoloja tutkimassa – Repovuoren luontopolulla Lemillä

Lemin Huttulan kylällä voi patikoida kahdellakin luontopolulla. Polut lähtevät kylän liikunta-alueelta, jossa on myös laavu ja kota. Repovuoren luontopolku on noin neljän kilometrin luontopolku, jossa voi ihailla niin metsiä kuin peltomaisemiakin. Kohokohtana jylhä ja louhikkoinen Repovuori, jonka valloittaminen vaatii hieman ketteryyttä.

Pitkät on puut Pisan mäellä – kipuaminen Pisan vuorelle ja näkötorniin Kuopiossa kannattaa!

Pisan maisemia on ihailtu jo yli sata vuotta. Noin 170 metriä viereisten järvien pinnasta nouseva kallioinen vuori on ollut esim. kuuluisan valokuvaaja I. K. Inhan teoksessa Suomen Maisemia jo vuonna 1909. Onpa vuorella käynyt Elias Lönnrotkin – ja niinpä Pisa mainitaan myös Kalevalassa.

Amos Andersonin jalanjäljissä – Söderlångvikin luontopolut Kemiönsaaressa

Söderlångvikin kartano on kauniilla paikalla Kemiönsaaren kunnassa. Amos Anderson nosti kartanon kukoistukseen ja nykyään se toimii museona. Kartanon alueella on useampikin luontopolku, joilla voi tutustua sekä kartanon historiaan että lähialueen luontoon.

Masuuneita ja maisematorni – Senatsbergetin hyvinvointipolku Taalintehtaalla

Senatsberget on jylhä kallio Taalintehtaan taajaman koillispuolella. Sieltä avautuu avara ja kaunis maisema kohti metsiä ja merenrantoja. Noin kuuden kilometrin mittainen luonto- ja hyvinvointipolku kulkee Taalintehtaan vanhasta ruukkimiljööstä Senatsbergetin laelle ja takaisin.

Mulkkujärven kierros lumiseen aikaan, Alavus

Huom! Mulkkujärven patikkareitti, pitkospuut, sillat ja näkötornin portaat on korjattu 2020–2021, joten reitti on nykyään hyvässä kunnossa kulkea. Toim. huom. Nimestään huolimatta, tai ehkäpä juuri siksi, Mulkkujärven kierros on kokemisen arvoinen paikka. Kun tuonne pääsee yksin, on hiljaisuus käsinkosketeltavaa. Kesäisin ja keväisin Mulkkujärvi on lintujen suosiossa, ja niitä voi ihailla lintutornista tai matkan varrelta. Mulkkujärvi […]

Artjärven mukavat kävely-ympyrät: Lamminpolku ja Rajasuonpolku

Artjärven taajaman läheisyydessä on mukava retkeilyreitistö – kaksi ympyräreittiä, joita yhdistämässä on janareitti. Lamminpolku lähtee Kimonkyläntien varrelta, Rajasuonpolulle pääsee oikeastaan vain Lamminpolun kautta. Reitin kohokohta on Artjärven korkein paikka, Lamminmäki, noin 90 metriä merenpinnan yläpuolella.

Tutustu Rakokallion halkeamaan ja luonnonsuojelualueeseen Sydänmaan retkeilyreitillä Mikkelissä

Rakokallio on hyvin erikoinen ja syvä kalliohalkeama, noin kymmenen metriä syvä ja jopa sata metriä pitkä. Siihen voi tutustua Sydänmaan retkeilyreitillä, hieman yli viiden kilometrin polulla, joka kiemurtelee metsissä, nousee korkeille kallioille ja käy Mäkilammen ja Pienen Salmenlammen rantamaisemissakin.

Ruskaretki Sallivaaranpolulla sekä maisema Sallivaaran huipulta, Lemmenjoen kansallispuisto

Lemmenjoen kansallispuiston reittivalikoima koostuu pääasiassa varsin pitkistä, lähinnä vaelluksiin sopivista reiteistä. Kuitenkin puistoon on mahdollista tehdä myös päiväretkihengessä hieman pienempi sukellus. Yksi näistä vähän lyhyemmistä ja helpommista reiteistä on Sallivaaranpolku, jolla silläkin on kyllä pituutta kuusi kilometriä suuntaansa – yhteensä kävelyä kertyy siis 12 kilometriä. Meillä Retkipaikassa on aikoinaan julkaistu ihana kaamoksensävyinen tarina Sallivaarasta, mutta […]