Tag Archive for: merimaisema

Näillä kallioilla kuivattiin silakkaa, nyt nautitaan kivasta luontopolusta. Hakkenpään laavupolku Taivassalossa.

Taivassalo on ollut todellinen silakkapitäjä. Aikoinaan silakkaa on kuivatettu Niurniemen tasaisilla ja sileillä kallioilla, jotka ovat nyt Hakkenpään laavupolun komeita kävelybaanoja. Polku on noin viiden kilometrin pituinen ja melko helppokulkuinen.

Piispan siunaamat maisemat, Pamprinniemi Uudessakaupungissa

Pamprinniemellä, Uudenkaupungin pohjoispuolella Pyhämaassa, on tarinan mukaan erikoinen historia. Piispa Henrik on käynyt siunaamassa seudun ja karkottanut hiidet, jotka seilasivat Pamprinniemestä merelle. Nyt seudulla on luonnonsuojelualue sekä noin 4,5 kilometrin luontopolku kauniissa merimaisemissa.

Kesäinen kävely Hierkonpolulla Pyhärannassa: tyrnipensaita ja kaunista hiekkarantaa

Pyhärannan Reilassa sijaitseva Hierkonpolku on vajaan kolmen kilometrin mittainen janareitti upeissa merenrantamaisemissa. Entinen puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalue siirtyi Metsähallitukselle ja sinne avattiin helppokulkuinen polku vuonna 2019. Hierkonpolulla voi bongailla lintuja – tai vaikkapa kerätä syysaikaan mukaansa tyrnimarjoja.

Lehtomaisemat ja rantaniityt valloittivat Luontopolkumiehen – Omenapuumaan luontopolku Raumalla

Omenapuumaa on niemeksi muuttunut saari aivan Rauman lähistöllä. Sitä leimaavat erilaiset lehtotyypit, kangasmetsät ja rantakalliot. Mukavan luontopolun varrella on paljon ihasteltavaa!

Ihastuttava Ahvenanmaan Jurmo tarjoaa kävijälle saaristolaistunnelmaa sekä luontopolun näkötorneineen!

Jurmo sijaitsee Ahvenanmaan pohjoisessa saaristossa. Pienen saaristolaiskylän liepeillä kulkee myös kolmen kilometrin luontopolku, jonka varrella on vallan erinomainen näkötorni avarine merimaisemineen. Reitti käväisee parikin kertaa rannassa, joten kuumana päivänä pulahdus veteen kuuluu asiaan. Täällä koet myös Jurmon kylän vieraanvaraisen tunnelman.

Komeat näkymät Kihdin selälle – Torsholma Brändön kunnassa Ahvenanmaalla

Torsholma on pieni taajama Brändön kunnassa. Kävelyreitillä tutustuu niin maalaismaisemiin kuin kallioharjanteelta avautuviin merinäkymiin. Reitin puolivälissä on näkötorni, josta voi ihailla Kihdin selkää – pisintä Ahvenanmaan ja mantereen välistä meriosuutta.

Puskaretki, ihan kivalla tavalla. Jåsholm Brändön kunnassa Ahvenanmaalla.

Jåsholmin niemi sijaitsee Brändön kunnassa, Ahvenanmaalla. Niemen kiertävä luontopolku esittelee saaristoluontoa tyypillisimmillään – karuja kallioita, lehtimetsiä, rantaniittyjä. Aluskasvillisuutta on paljon: kukkia, heiniä ja pensaita. Täällä tuntuu kuin koko matkan saisi ”kahlata” vähintään vyötäröön asti ulottuvissa pensaikoissa ja ruovikoissa.

Kalastajakylän historiaa ja merenrantaluontoa – Ohtakarin luontopolku Kokkolassa

Entisessä Lohtajan kunnassa sijaitsevan Ohtakarin historia on mielenkiintoinen. Kalastajakylässä on asuttu kausittain, sinne on siirrytty vuosittain parhaaseen pyyntiaikaan. Lyhyt pengersilta saareen saatiin 1970-luvulla. Täällä on sijainnut myös luotsiasema. Nykyisin saareen voi tutustua mm, käväisemällä kalastajamuseossa ja saaren pohjoisreunaa kulkevalla luontopolulla.

Aurinko, meri, taivas ja maa – ihastuttava Kaunissaaren luontopolku monine taukopaikkoineen

Kaunissaari on Helsingin itäisin ulkoilusaari – se sijaitsee ihan ulkomeren tuntumassa ja on maantieteellisesti Sipoon alueella. Saarella on luontopolku, jonka varrella voi ihastella merta moneen suuntaan ja istuskella vaikkapa useassakin paikassa evästauolla. Kaunissaareen voi myös ottaa teltan mukaan ja retkeillä useammankin päivän.

Ihastuttava, opettava, viihdyttävä – Nåtön luontopolku Lemlandissa Ahvenanmaalla on Top 10 -materiaalia!

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Åland Nåtön saari sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Maarianhaminasta etelään. Luonnonsuojelualueella kulkeva polku on täynnä ihmettelyn aiheita ja siellä on sopiva määrä mielenkiintoisia luontotauluja. Ennen kaikkea perinteisiin lehdesniittyihin ja niiden ylläpitoon voi tutustua tässä huikean kauniissa rantamaisemassa.