Tag Archive for: luontoharrastukset

Ei pöllömpää puuhaa! Näin aloitin pöllöharrastuksen

Luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä voi tehdä hyödyllistä oman hyvinvoinnin lisäämisen lisäksi myös luonnolle itselleen. Muuttaessani maaseudulle, luonto tuli entistä lähemmäksi. Erilaiset luontoharrastukset lisääntyivät, erityisesti lintujen bongailu. Pöllöharrastukseni aloitin kuunnellen. Kuulaina helmikuun öinä sonnustauduin pilkkihaalariin, kannoin jakkaran mäen nyppylälle keskelle metsää ja kuuntelin. Nautin yön rikkumattomasta rauhasta, hengitin raikasta talvimetsää ja keskityin kuuntelemiseen. Usein minua onnisti ja minut palkittiin pöllöjen soidinäänillä. Toisinaan lähdin kotimetsää kauemmaksi tutkimaan […]

Partio – harrastus kaiken ikäisille

Tässä olen minä. Kuva on otettu viime kesänä lippukuntamme juhlaleirillä Etelä-Virossa. Olen 20-vuotias partiolainen Sipoosta. Olen ollut yli 10 vuotta partiossa. Viime viikonlopun vietin Porvoossa Uudenmaan partiopiirin syysmestaruuskilpailuissa. Olin osa harmaaseen sarjaan osallistunutta vartiota. Tällä kertaa voitimme kyseisen mestaruuden. Matkalla tuli valmistettua kaalikääryleitä Trangialla, tehtyä juustomuotti yösuunnistuksen jälkeen yhden aikaan yöllä, ja valmistettua kotijuusto. Kaikki […]