Artikkelit

Upeita auringonnousuja ja lyhyitä yöunia – kertomus siitä, mitä on yhdistää melontaharrastus lintulaskentoihin

Minä ja puolisoni teimme Saaristomerellä kesäkuun 2015 alussa kolmena aikaisena aamuna lintulaskentoja. Kyseessä oli Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoiman pesimälinnuston seurannan vakiolinjat; kuuden kilometrin kävelylenkki, jotka kuljetaan vuosittain kesän alussa havainnoiden lintuja reitillä. Näin saadaan tietoa lintukantojen muutoksista. Koska vesillekin teki mieli, päätimme kokeilla, miten laskentojen ja melonnan yhdistäminen onnistuisi. Tulossa oli mielenkiintoinen, kolme vuorokautta kestävä kokeilu […]

Toukokuinen melontaretki Saaristomerellä – tämä on sydämensä ulkosaaristolle menettäneen paratiisi

Saaristomerellä ei ole neljää vuodenaikaa, vaan paljon enemmän. Toukokuisessa saaristossa erityistä ovat muuttolintujen parvet. Siksi olimme päättäneet suunnata kajakit kohti ulkosaaristoa; kuuntelemaan lintujen huumaavaa konserttia. Pakkaamme kajakkien uumeniin yöpymiseen tarvittavat tavarat. Kotikylältäni Taalintehtaalta ei ole kuin reipas tunnin melonta ulkosaaristoon. Sen jälkeen edessä avautuu Saaristomeren kansallispuisto ja sen tuhannet saaret ja luodot – ja miljoonat […]

Senatsbergetin polku Kemiönsaaressa on tunnelmallisimmillaan räntäsateessa ja tähtikirkkaina talviöinä

Senatsbergetin polku vie kulkijan yhdelle monipuolisimmista ja pisimmistä merkityistä reiteistä Kemiönsaaren pääsaareella. Noin kuuden kilometrin mittainen polku johdattaa tummavetisten järvien rannoille ja mosaiikkimaisissa metsissä. Nimensä polku on saanut jylhästä kalliosta, jolta avautuu henkeäsalpaava näköala Suomen suurimman mereisen saaren metsäiseen sydämeen. 📌 Lähtöpaikka kartalla➡ 6,3 km rengasreitti🕒 2–3 tuntia🔥 Tulentekopaikka, laavuℹ Seuraa polkua Google Mapsissa.ℹ Taalintehtaan luontopolkuesite Olen kiertänyt polun kymmeniä […]

Suomen luonnon päivä Paimion Vakkavuorella

Valitsimme ensimmäistä kertaa kohteeksemme Paimion Vakkavuoren, kun halusimme lähteä juhlistamaan Suomen luonnon päivää viime elokuussa. Vakkavuori sijaitsee lähellä Turkua, Piikkiön ja Paimion rajalla. Turun lähistöltä ei isoja metsäalueita enää löydä, mutta mukavia pienempiä retkikohteita löytyy kuitenkin etsijälle. Vakkavuorelta löytyvät hyvät marjastus- ja sienestysmetsät, upea näköalakallio, hyvin varusteltu laavu sekä muinaushauta, joita tällä alueella on muutenkin […]

Örön linnakesaari on esimerkillisen hyvä retkikohde

Metsien Kätkemä tv-sarja antoi meille viimeisen potkun takalistoon ja vihdoin saimme aikaiseksi tehdä retken Örön linnakesaarelle. Saari on ollut armeijan käytössä viimeiset satakunta vuotta, ja kesäkuussa 2015 se avattiin veneilijöille ja retkeilijöille.  Metsähallitus on tehnyt saarelle erittäin mielenkiintoiset, hyvin merkatut retkeilyreitistöt. Saarella on myös vierasvenesatama, kahvila, ravintola ja majoituspalveluita. Paikan päällä on paljon tekemistä. Polkupyöriä […]