Artikkelit

Muurame: Keski-Suomen maisemissa

Suomi ja ne pienet paikkakunnat, joista monikaan meistä ei koskaan ole kuullutkaan. Niiden ohi on ehkä ajettu, mutta niissä ei pysähdytä. Sellaisista olen kirjoitellut jo aiemminkin, mutta haluan kirjoittaa taas. Tällä kertaa esittelen teille paikan, jonka ohi moni on joskus ajanut. Paikan, jonka kauneus ei näy moottoritielle tai ABC-huoltoaseman pihalle. Tämä paikkakunta ei ole vain […]

Kolin kansallispuiston koskematonta kauneutta

Kävin elämäni ensimmäisellä Itä-Suomen tutkimusmatkallani vasta tämän vuoden puolella. Ennen Itä-Suomen Kolille matkaamista olin törmännyt moneen kertaan Kolista puhuttaessa sanoihin energia, haltija ja velho jo monessa eri yhteydessä. Vaikutti siltä, että moni uskoo Kolin olevan monella tasolla erityinen paikka ja että noihin vaaramaisemiin liitetään monenlaista eri uskomusta. Joidenkin mielestä nämä ovat aivan huuhaata ja jotkut […]

Uutela

Uutela: Kaupunkilaisen pakopaikka Itä-Helsingissä

Itä-Helsinki tuli minulle tutuksi vasta muutama vuosi sitten. En ollut osannut kuvitellakaan, että Helsingistä löytyy niin paljon metsää ja ulkoilualueita. Ramsinniemi, Laajasalo, Kallahti, Rastila ja niin edelleen. Idässä riittää tutkittavaa etenkin luontomatkailijan näkökulmasta ja sinne kannattaakin suunnata, ehdottomasti. Ehdoton suosikkini tällä hetkellä on Vuosaaren perukoilla, tarkalleen ottaen sen kaakkoisnurkassa, sijaitseva Uutelan ulkoilualue. Uutelassa on metsää […]