Tag Archive for: Koloveden kansallispuisto

Ruskamelontaretki hiljaisella Saimaalla

Syksyn viimeinen pitempi melontareissu suunniteltiin Saimaalle. Päällekkäisyyksien vuoksi ajankohdaksi asettui lopulta lokakuun toinen viikonloppu. Tuuli oli puhaltanut viikolla parhaan ruskan pois, mutta saimme silti nauttia kolme päivää värikkäistä saarten rannoista. Oravin vierasvenesatama kartalla Perjantai 8.10.2021 Lähdimme liikkeelle aamulla yhdeksän aikaan Oravista Harrin mökiltä kohti pohjoista. Upean saariston jälkeen saavuimme Pyttyvedelle, ja suunta kääntyi ensin itään […]

Kesäretkellä Koloveden kansallispuiston jylhissä maisemissa: Mäntysalon luontopolku

Mäntysalon saari sijaitsee Koloveden kansallispuiston pohjoisreunalla. Mäntysalon polku kiertelee puolestaan saaren pohjoisosassa, melko vaativassa maastossa. Polun varrella on monenlaisia metsiä – viljeltyjä talousmetsiä ja lähes luonnontilaisia vanhoja aarnimetsiä. Järvimaisemia voi ihailla parissakin hienossa maisemapaikassa. Mäntysalon polku Heinävedellä Koloveden kansallispuistossaPäivämäärä: 1.8.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 173Reitin pituus: 4,7 km (ilmoitettu pituus 3,8 km)Kohokohdat: Vaihteleva metsämaisema, korkeuserot, komeat järvimaisematParkkipaikka: Veneen ”parkkipaikka” […]

Koloveden kansallispuisto – Jylhien kalliorantojen paratiisi

En tiedä miksi päädyimme Kolovedelle vasta tänä kesänä, niin monta kertaa on kohde noussut kärkikahinoihin uusia retkiä suunniteltaessa. Olen kuitenkin todella iloinen, että tartuimme vihdoin tuumasta toimeen ja matkakohde pysyi samana jopa ihan matkustuspäivään asti. Reitin pituus 31 kmAika 48 hRetken lähtöpiste kartallaKeskivaikea reitti, etenkin tuulisissa olosuhteissa melojalta edellytetään aina hyvää kuntoa Retkemme ajoittui elokuun […]

Pulahdus ikiaikojen Koloveteen tähtitaivaan alla

Paljon kulkurajoituksia, katso lisätiedot Tulenteko ja telttailu sallittu vain merkityillä paikoilla Vaajasalon tulipaikka kartalla Koloveden kansallispuistossa on laajoja vesialueita, joissa saa kesällä liikkua vain käsivoimin. Siksipä puiston taukopaikoilla ja telttailualueilla saakin vetää sisäänsä samanlaista rauhaa ja hiljaisuutta, josta Kolovedellä on nautittu jo ikiaikoja sitten. Ukonvuoren tuhansia vuosia vanhat kalliomaalaukset kertovat omaa hiljaista kieltään muinaisista kulkijoista, […]

Hieno rengasreitti Saimaa-maisemineen Koloveden kansallispuistossa: Nahkiaissalon luontopolku

Koloveden kansallispuisto tunnetaan melojien unelmana, mutta puistossa on myös kaksi käveltävää reittiä: Nahkiaissalon luontopolku (virallisesti 3,3 km) sekä Mäntysalon retkeilyreitti (3,8 km). Enonkosken ja Heinäveden välisellä tiellä 471 on iso opastekyltti, ja asfalttitieltä on muutaman kilometrin matka Nahkiaissalon luontopolun parkkipaikalle. Nahkiaissalon luontopolku Savonlinnassa Päivämäärä: 27.7.2017Luontopolkumiehen reittinumero: 4Reitin pituus n. 4 kmKulkuaika 1,5 hKohokohdat: Komeita Saimaan […]

Koloveden kansallispuisto on melojan unelmakohde

Koloveden kansallispuiston jylhät kalliorannat eivät unohdu kun ne kerran näkee. Korkeimmat kalliot kohoavat pystysuorina kymmenien metrien korkeuteen järven pinnasta. Paikoin maisemasta tulee mieleen Ahvenanmaan saaristo. Koloveden kirkas vesi ja hyvin huolletut leiripaikat kutsuvat retkeilemään melomalla tai soutamalla. Moottoriveneily kansallispuistossa on kielletty. Kävin veljeni kanssa syksyisen melontareissun Kolovedellä 7.–8. syyskuuta. Aloitimme matkamme Kirkkorannan vesillelaskupaikalta ja kiersimme […]

Legendaarisen Ryöskän tupa ja pöytä Heinävedellä

  ”Tarinain mukaan Ryöskä oli osittain ihmistä ja osittain eläintä muistuttava suuri, ruma ja karvainen otus, jonka toiset olivat nähneet kaviojalkaisenakin. Se koettiin usein pelottavana, jopa kummituksenomaisena. Lähiseutulaisten oli ainakin keväisin, jolloin se saapui luolaansa kesää viettämään, ruokittava sitä, miellyttipä se tai ei. Muuten se otti omin luvin, että pääsi alkuun.” Heinäveden kesäsanomat 2011 Koukunvuorelta […]