Pulahdus ikiaikojen Koloveteen tähtitaivaan alla

➡️ Paljon kulkurajoituksia, katso lisätiedot
🔥 Tulenteko ja telttailu sallittu vain merkityillä paikoilla
📌 Vaajasalon tulipaikka kartalla

Koloveden kansallispuistossa on laajoja vesialueita, joissa saa kesällä liikkua vain käsivoimin. Siksipä puiston taukopaikoilla ja telttailualueilla saakin vetää sisäänsä samanlaista rauhaa ja hiljaisuutta, josta Kolovedellä on nautittu jo ikiaikoja sitten. Ukonvuoren tuhansia vuosia vanhat kalliomaalaukset kertovat omaa hiljaista kieltään muinaisista kulkijoista, jotka ovat varmasti yhtä lailla mykistyneet alueen satumaisesta kauneudesta.

Ikiaikainen maisema!

Melojalle puiston palvelut ovat vertaansa vailla. Kirkkorannassa saa kanootin tai kajakin vesille isolta, matalalta laiturilta. Puiston telttailualueilla on kanoottilaiturit, ja telttoja varten on rakennettu puiset, tasaiset alustat, koska kallioisilta saarilta voi olla muuten vaikeaa löytää riittävän tasaista paikkaa. Kun vielä puuvajoissa on kuivaa puuta, ja huussitkin ovat siistissä kunnossa, kaikki on vain aivan täydellistä melontaretkelle!

Yksi upeimmista Koloveden telttailupaikoista on puiston eteläosassa, suuren Vaajasalon eteläisessä kallionnipukassa sijaitseva Vaajasalon telttailualue. Alueella on kuutisen valmista paikkaa teltoille, osa varustettuna aivan käsittämättömän hienolla järvinäköalalla suoraan kallion päältä Kolovedelle.

Vaajasalon laituri.

Kun meloimme loppukesän iltana paikalle, pimeä laskeutui jo pian. Harmaa sade ja viluinen tuuli olivat tuoneet melontamatkalla mukanaan vilun. Tuuli ropisutti puista vielä lisää vettä niskaan. Retkionni oli vaihtumassa retkiahdistukseen: tännekö piti tulla kärsimään vilua ja märkää? Onneksi sentään teltta ja makuupussit olivat kuivia.

Sateinen ilta Kolovedellä.

Lämmin keitto, voileivät ja kaakao toivat helpotusta. Sadekin loppui vihdoin ja taivaan luuta huiski pilviä pois, pois, kohti kaakkoa ja Venäjää. Pian istuimme pimeässä illassa tähtitaivaan alla tuleen tuijottaen. Tuuli laantui. Sekin oli saanut työnsä tehtyä ja lepäsi. Yllämme Kassiopeian viisi W:ksi asettunutta tähteä tervehtivät meitä, ja Joutsenen tähdistö levitti siipensä kuin syksyyn valmistautuen. Puut rätisivät nuotiossa ja liekkien lepattava valo heijastui kasvoiltamme. Yö oli vielä lämmin. Vesi oli viipyilevän, lähes kesäisen lämmintä. Ajatus yöuinnista hiipi mieliin – ensin pienenä aavistuksena, sitten yhä voimistuvana ja vastustamattomana ajatuksena.

Keskellä yötä siis laiturille. Otsalamppu asetettiin näyttämään tietä takaisin laituriin. Vaatteet pois – ja äkkiä kuului roiskahdus, ensimmäinen meistä ehti jo uimaan. Toinen seurasi kohta perässä. Tähtitaivaan koko komeus piirtyi yllämme ja etäällä erottuivat Koloveden ihanien kallioiden siluetit. Kaikki ahdistus ja surkeus oli viimeistään nyt tipotiessään, tilalla oli vain sanoinkuvaamaton onni tästä hetkestä. Vesi oli juuri riittävän lämmintä siihen, että siinä saattoi uida pitkäänkin ja vain antaa ihanan hetken vallata mielen koko sielun täydeltä.

Nuotion lämpö kuivatti öisen uinnin jälkeen. Kesti kauan, ennen kuin pääsimme tästä nukkumaan. Mutta ikiaikojen paikassa, täällä, missä aikaa mitataan tuhansien vuosien perspektiivillä, tunneilla ja hetkillä ei ole mitään väliä. Seuraava aamu oli hidas, pitkä, ja viipyilevä.

Tässä maisemassa kelpaa uida!

Vaajasalon etelärannan kallioniemi. Telttapaikat ja laituri ovat tästä vasemmalle.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.