Erämaalegenda Moskun talo kohoaa yhä tänä päivänä Lokan tekojärven koilliskulmassa

📌 Sijainti kartalla

Oletko kuullut kertomuksen Moskusta? Jos olet, todennäköisimmin olet nähnyt Mosku-elokuvan, jossa Kai Lehtinen näytteli tätä Sompion Lapin ristiriitaista legendaa. Mosku ei kuitenkaan ollut pelkkä legenda, ei mikään taruhahmo. Hän oli oikea ihminen, oikealta nimeltään Aleksanteri Hihnavaara.

Moskun kotipihaan johtava tie Lokan tekojärven itäpuolella.

Muutettuani Sodankylään Moskun tarina alkoi kiinnostaa minua jotenkin oudolla tavalla. Hän tuntuu olleen salaperäinen ja jopa myyttinenkin sekoitus totta ja tarua, ihminen, joka liikkui metsässä kotonaan kuin varjo, ja jonka monet täkäläiset tuntuvat näkevän keskenään hyvin eri valossa. Moskua ovat kuulemani mukaan toiset ihailleet, toiset pelänneet, ja hänestä liikkuu kai yhtä monta tarinaa kuin on Lapin kiveliöissä puita. Vaan mikä juontaa toteen ja mikä ei, sitä on kai mahdoton tietää. Moskun eläessä hänen poroelonsa kasvoi näyttävästi – miksi näin oli, siitä tehtiin monenlaisia päätelmiä.

Oli aurinkoinen loppukesän päivä ja olimme yhdessä perheeni kanssa köröttelemässä kohti paikkaa, joka Sodankylän kunnan opaskarttaan on merkitty tiedoin: Moskun pihapiiri. Tuo paikka oli vaivannut mieltäni jo kuukausia, ja nyt oli tullut aika ottaa selvää, mistä siinä oli kyse. Aikaisemmin päivällä olin soitellut paikkaa ylläpitävän Tapani Hietasen kanssa. Pihapiirissä saa vierailla myös itsekseen, mutta jos Tapani on paikalla, saa rakennuksiin tutustua myös sisäpuolelta.

Tapani oli matkalla Moskuun meitä edellä.

Lokan kylälle johtavan tiehaaran jälkeen tie muuttui santatieksi. Sitä ajeltiin vielä reilut parikymmentä kilometriä. Valoisassa Lapin metsässä loistivat kilpaa ruska ja aurinko. Paikoin oli hakkuuaukeita, joille onneksi oli annettu komeiden hopeakelojen jäädä pystyyn. Paikoin siinsi kaukana Lokan sininen selkä.

Melko pitkältä tuntuneen soratien jälkeen olimme aivan Lokan tekojärven koilliskulmassa, likellä veden alle 60-luvulla hukutettua Korvasen kylää.

Pihapiiriin saapuessamme puomi oli auki, ja nuotiolta leijaili vastaan savun tuoksu. Pihapiiri oli kaunis ja vehreä oma maailmansa, josta oli pidetty hyvä huoli. Paikka on säästynyt aikoinaan niin järven alle jäämiseltä kuin sodan tuhoiltakin.

Paikka tunnetaan myös Ala-Ponkuna. Se ei ollutkaan Moskun lapsuudenkoti, vaan hän osti sen aikuisiällä. Talokaupat nähdään myös Mosku-elokuvassa, mutta elokuvaa ei ole kuvattu oikeassa Ala-Ponkussa.

Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lukea Sakari Kännön teos Mosku (WSOY, 1992).

Mosku syntyi nykyisen Savukosken alueella vuonna 1882 ja kuoli vuonna 1938. Sakari Kännön kirjoittamassa teoksessa Mosku (WSOY, Juva, 1992) nuorta Aleksanteria kuvataan näin:

“Jo saappaan korkuisena räkänokkana Aleksista sanottiin:
– Mettäveret sillä on! 
Aivan kehuttiin kuin lupaavalta vaikuttavaa koiranpentua. Aleksi kun oli juossut loppasiltaan isänsä perässä Kemijoen jäälle:
– Minäki lähen, minäki lähen! Poromethän! Minäki isä! Lähen, lähee…een!
– Jiesus siunakhon! Nyt se seisoopi tuola poreveessä!”

Minua nauratti tuo kohtaus ihan mahdottomasti.

Nuotion äärellä meitä odotti aurinkoinen Tapani, joka kutsui meidät istumaan alas sauhuavan tulen ympärille. Pian selvisi, että oppaamme ei olekaan kuka tahansa, vaan Moskun tyttärenpoika.

Savusaunalla. Vasemmalla Moskun tyttärenpoika Tapani Hietanen.

Lähdimme kohta kierrokselle. Savusauna oli lämpiämässä ja tuoksui hyvältä. Ilta-auringon valossa metsä näytti kauniilta ja rauhaisalta, tuuli viritteli pihamaan korkeaa heinikkoa. Tuntui, kuin muuta maailmaa ei olisikaan: vain tämä pihapiiri metsän keskellä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tapani esitteli tyytyväisenä pihan keskellä kohoavaa vitivalkoista lipputankoa, joka oli kuulemma kuusen runko. Se on vastikään siihen pystytetty vanhan tilalle – Mosku itse oli peruuttanut edellisen lipputangon autolla nurin.

Makasiini oli lumoava, täynnä upeaa Lapin esineistöä. Seinällä peskin kanssa roikkui muun muassa Moskun kuikkapussi eli kuikka. Toinen, komeampi Moskun kuikka löytyy Sodankylän kotiseutumuseolta, joka on auki kesäisin. Mosku-elokuvaa on kuvattu mm. kotiseutumuseolla sekä Sodankylän ikivanhalla kirkolla.

Samuli Paulaharju kirjoittaa kuikkapussista teoksessaan Sompio (1939) seuraavasti:

“Vanhoilla erämiehillä, Rieston Jaakoilla ja Korvasen Pettereillä sekä muillakin, oli pyyntöretkillä aina matkassa noitapussi, tuppeensa nyljetty kuikannahka, kuikka. Se oli hyvä kappale. Monet vanhat ampuivat kuikan miltei mieluummin kuin hanhen. He saivat sen nahasta lujan ja komean tupakkapussin, jopa noitapussin. Ja kuikkapussi jo ulkonäöltäänkin oli täysi velho – kiiltävänkirjava kuvatus, jonka peräpuolessa roikkelehti kaksi kuivettunutta räpylää, yläpäässä irvisteli pitkä käpertynyt leukapari, vinoon vääntynyt kuin itkunparkua yritellen. Ja kaulan tyvessä, rinnassa oli pussin suuaukko. Vanhan velhon kuikka oli kohta samanlainen kuin äijä itsekin: kulunut ja harmaa, vain untuvat jäljellä.”

Makasiinissa oli vaikka mitä muitakin velhoja tavaroita.

Kiipesimme myös vintille. Ikkunasta näkyi kesäillan helmassa lämpiävä savusauna. Vintillä oli suuri sänky ja vaatteita, joista osa on nähty myös Mosku-elokuvassa.

Toisella seinällä oli reikä, josta näki pirtin kuistille. Siitä oli ollut määrä vintillä nukkujien vahtikoiran huomata mahdolliset pihaan saapuvat partisaanit, jolloin ihmiset olisivat ehtineet hyvällä onnella paeta toisen puolen akkunasta.

Pirtin aidalla hulmusivat lämpimässä tuulessa tuuletukseen päässeet lakanat. Komeaan pirttiin oli mukava astua sisälle kierroksen päätteeksi.

Pirtin seinällä oli 50 poron päänahasta tehty seinävaate. Takassa loimusi valkea. Valoisa ja lämmin tupa oli kaunis ja kutsuva. Seinällä ollut taulu kiinnitti huomioni: se oli Paulaharjun piirros, joka esitti Sompion Lappia aikana ennen Luiron patoa ja sen myötä syntynyttä Lokan tekojärveä. Nappasin kartasta kuvan, jonka tulostin kotona – nyt minulla on sama kartta oman olohuoneeni seinällä tauluna.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Istuimme koko konkkaronkka pöydän ääreen eväshetkelle, ennen kuin aloimme tehdä lähtöä. Vieraanvarainen vastaanotto tuntui ylellisyydeltä. Pikku puodista ostimme myös matkamuistoja.

Tapani kertoi, että Urho Kekkosen kansallispuistoon saapuvat retkeilijät eivät ole alueella harvinainen näky. Marivaara – olisiko nimetty Moskun vaimon ja Tapanin isoäidin Mari Tanhuan mukaan? – sijaitsee melko lähellä, ja sieltä on pääsy valtavan kansallispuiston erämaisimpiin kolkkiin.

Kun suunnittelet retkeä Moskun pihapiiriin, ota hyvissä ajoin yhteyttä Tapaniin. Vierailusta paikalla saa paljon enemmän irti, kun pääset katselemaan rakennuksia Tapanin opastuksella myös sisältä. Tapani Hietanen, p. 040-5668081. Katso myös mosku.fi.

Sijainti: N=7538969.435, E=539119.717 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.