Tag Archive for: kasvutapa

Koivumäen lähes 400-vuotias petäjä, Savulahti, Kuopio

Kerrotaan, että sen latvasta saattoi kirkkaalla ilmalla nähdä seitsemän kirkon tornit ja että puulle on uhrattu. ”Toista peninkulmaa Kuopiosta itään päin Riistavedellä Koivumäellä on petäjä, jonka pituus on 17 syltä ja paksuus juuresta yhden metrin. Kauas näkyy, peninkulmien päähän, tuo korkealla mäellä pienten vesojen keskellä seisova korven kuningas… Kun honka on luonnonihanan seudun ympäröimä, niin […]

Veikkolan monihaaraiset mutanttikuuset

Ykköstien varressa Kirkkonummella sijaitsee paikka nimeltä Veikkola. Satoja kertoja olen sen läpi matkannut milloin töihin, milloin takaisin. Vaan erään kerran bussin ikkunasta tuijotellessani kiinnitin huomion erikoiseen kuuseen. Sillä kun oli useampi kuin yksi latva. Yllätyksekseni heti viereisessä puussa oli samanmoinen latvus. Ja kun aloin hakea katseellani, niin monihaaraisia kuusia löytyi useita. Ajattelin kyseisellä paikalla olevan […]

Mukurakuusi – yksi metsäkuusemme oikuista

Tuossa yheskyt luvun puolvälissä pääsin eka kertaa lentämään. Oli se ihmetys kun Suomen yltä hävisivät pilvet ja kattelin sitä valtaisaa ruudukkoa. Alaspäin tullessa tajusin että eihän ne ookkaa peltoja – tai olihan ne – puupeltoja. Lähestyttäessä Rissalaa silmiin pisti keskellä Kuopiota yhtenäinen laaja tummanvihreä alue – ei mikään ruudukko. Se oli Puijon luonnonsuojelualue. Onneksi ees […]

Harvinaisia luonnonoikkuja – laakamänty ja pallomänty

Honka, mänty, petäjä – metsiemme kultarunkoisella kaunottarella on monta nimeä. Koko joukko sillä on myös kasvutapoja, joskin selvästi vähemmän kuin kuusella. Esimerkiksi pensasmaisesti kasvavia luutamäntyjä tunnetaan Suomesta vain yksi kappale. Pallomäntyjä tunnetaan useita, mutta harvinaisia nekin ovat siinä missä pallokuusia yhyttää selkeästi helpommin. Yksi pallomännyistä, hyvin kitukasvuinen yksilö tuli vastaan tänään. Mattokuusi eli laakakuusi on […]

Lohjansaaren surukuusikko, Lohja

Niin tuttu puu kuin kuusi onkin, on sillä myös enemmän tai vähemmän harvinaisia kasvutapoja. Niistä ehkä kaunein on surukuusi Picea abies ’Inversa’. Se on kapealatvainen muoto tavallisesti kuusesta. Latvan kapeus johtuu johtuu rungonmyötäisesti alaspäin riippuvista oksista. Puun olemus näyttää alakuloiselta ja niinpä se on ruotsiksi tårgran eli kyynelkuusi, saksaksi Trauerfichte eli surukuusi ja englanniksi Weeping […]

Mattokuusi

Juha yhytti menneenä kesällä reissuillansa liki oksattoman käärmekuusen. Tällä kertaa oli minun vuoroni kohdata tuon kaikille tutun puun vähemmän tunnettu liki rungoton kasvutapa. Olimme kesäkuun puolella kalareissulla merellä. Kalan suhteen oli varsin hiljaista, mutta rantamaisemista tärppäsi. Erään saaren sisällä olleessa suojaisassa lahdukassa kun rantakallion reunassa maataretkotti mattokuusi. Mattokuusi eli picea abies f. procumbens on metsäkuusemme […]