Tag Archive for: kallio

Haunisten allas ja Pomponrahkan suojelualue

Suomen asutuksessa jatkuu edelleen pitkään valalla ollut trendi, että väki pakkautuu suurimpiin kaupunkeihin ja niiden ympärillä oleviin urbaaneihin kaupunkiseutuihin. Moni ihminen ehkä tahtomattaankin jättää maaseutumaiset asuinsijat taakseen esimerkiksi työn ja opintojen takia. On kuitenkin tärkeää, että ihmisillä säilyisi yhteys luontoon ja sitä käytettäisiin virkistäytymiseen ja rauhoittumiseen. Nämä kaksi tässä esiteltävää kohdetta ovat Turun kaupunkiseudun hyviä […]

Pyhäpohjanlahden Karhunpääkallio ja Papinsängyn kalliomaalaus, Syysjärvi, Juva

Joululoma veteli viimesiään ja päätimme tehä pienen maakuntareissun Juvalle. Emäntää kiinnosti matkan varren neulekaupat ja minua Juvan luontokohteet. Ajelimme ensin Syysjärvelle. Juvan ohi parikytkilsaa ja Siistosen leipomolta käännyimme kohen Siikakoskea. Noin 4,5 kilometrin päästä käännyimme Inkilänmetsätielle ja ajoimme sen perukoille. Etsimme ensiksi Suomen Luolat -kirjassa tarinoitua ja karttaan merkittyä Pirunkirkkoa (kartta). Pirun lempeä naama löytyi ainakin. Komeeta […]

Uuraisten luontoreittejä: Konttivuoren luontopolku

Syyspäivän erittäin mieluisana ”urakkana” meillä oli Uuraisten Höytiän kylällä sijaitsevien luontopolkujen koluaminen, ja toisena kohteenamme oli Konttivuoren luontopolku, jolle on kylältä vain noin puolentoista kilometrin matka Muuraismäentietä. Itse polkukin on suurin piirtein saman mittainen, mutta se kulkee sen verran jännittävissä maastoissa, että polun pituus riittää varsin hyvin mukavaan päiväseikkailuun. Jengi oli sama kuin Talkoovuorillakin, eli […]

Maisemapaikka Korpilahdella

Kaunis syyspäivä houkutti pienelle retkelle johonkin lähelle. Hetki kartan tutkimista ja kohteeksi valikoitui Korpilahdella sijaitseva Haukkavuori. Haukkavuori sisältyy 13 kilometriä pitkään Haukankierros-nimiseen reittiin, jota olimme yrittäneet kiertää pari vuotta aikaisemmin. Reitti oli kuitenkin niin huonosti merkattu, että eksyimme. Homma jäi kaivelemaan, joten vuorelle päätettiin suunnata ilman koko reitin kahlaamista. Kun Haukkavuori läheni, aloimme tarkkailla mistä […]

Kuvajanniemen luola, Sorsavesi, Leppävirta

Niin monesti on tästä meloskeltu ohi ja aateltu että katotaan lahen luola paluumatkalla. Ja niin se on jäänyt… Viime la me se sitten kurkattiin – Sorsaveen Mustaniemen vuoriston Kuvajaniemen luola (kartta). Luolan löytää helposti. Julmetut kalliot ihan rannassa hallitsevat Mustalahen maisemaa samallalailla kuin Havukan jyrkänne. Kallio on halkeillut moniin osiin. Rakosissa on kiviä mutta moneenkaan […]

Kullaojan kaunis vesiputous, Salla

Kullaojan vesiputous on kaunis ja erämainen kohde Sallassa. Alueella on muun muassa portaat sekä reittiopasteet, mutta ei esimerkiksi tulipaikkaa. Pysyttelethän reitillä äläkä tee alueella tulia – näin toimit luonnon parhaaksi, ja Kullaojan putouksen alue säilyy kauniina. Tämä artikkeli on kirjoitettu ennen, kuin alueella oli reittirakenteita. (Toim. huom. 29.1.2019.) ? Ei tulipaikkaa, lähin tulipaikka on Naruskan tammi (kartta)? Paikka kartalla En tiedä […]

Oravasaaren luola ja siirtolohkare

Sain vinkin Jyväskylän Oravasaaressa sijaitsevasta luolasta ja valtavan kokoisesta siirtolohkareesta. Aurinkoinen syyspäivä oli mitä mainioin pientä seikkailua varten! Kävimme ensin katsastamassa Lievestuoreella Hyyppäänvuoren maisemat ja kolusimme sen alla olevia luolia (joita oli melkoisesti). Aikaa kuluu kun on mukavaa. Etenkin jos jokainen kivenkolo täytyy päästä tutkimaan. Ja kun mukana on 9-vuotias vilkkaalla mielikuvituksella varustettu tyttö, piti […]

Viihtyisä yksiö näköalalla ja kattoikkunalla – Kammarvuoren luola

Luolien parissa jatketaan, eli tämä retkipaikkajuttu kertoo yhdestä jännittävimmän näköisistä luolista, joissa olen päässyt tähän mennessä käymään. Kyseessä on Kammarvuoren luola (tai Kammarivuoren), joka sijaitsee Muuramen ja Korpilahden välimaastossa lähellä Moksia ja Tikkalan kylää. Luola on luonnonsuojelulain nojalla vuonna 1975 rauhoitettu kohde, ja se on maitotilana tunnetun Ohelan tilan mailla. En ollut Kammarvuoren luolasta tietoinen laisinkaan […]

Könkäänmaan sinihehkuiset kivet, Salla

Könkäänmaa oli ennalta täysi arvoitus. Maastokartassa näytti Aatsinginhaudan eteläpäässä olevan ihan tavallinen rinne, jonne ei johda polkua. Sallan geologiasta kertova raportti (pdf) kertoi alueella olevan dolomiittisia kalkkikiviä ja sedimenttisyntyisiä kivilajeja. Kuulosti hienolta, mutta en ole tottunut tutkailemaan kiviä – onnistunkohan löytämään oikean paikan? Soitin Geologian tutkimuskeskukseen saadakseni tarkat koordinaatit. Tutkija Laura Laurin innostunut hehkutus alueesta tarttui minuun […]

Loukajanvuori – näköalapaikka Kurikassa

Ajaessani eräänä loppukesän päivänä kohti Vaasaa kiinnitin huomion Jalasjärven ja Kurikan välillä peltoaukean takana nousevaan mäkeen, jonka laella oli korkea torni. Lähempänä huomasin tien varressa opastuskyltin näkötornille. Tässähän pitää pysähtyä, ajattelin, ja laitoin vilkun päälle. Opastauluja seuraamalla löysin mäen juurelta parkkipaikan, josta lähdin seurailemaan jalan ylös mäelle vievää soratietä. Ylös noustessa maisemat muuttuivat kovasti. Peltolakeus […]