Artikkelit

Suolijärven kierros, Tampere

Paikallismatkailu onnistuu jostakin syystä lähes poikkeuksetta yllättämään. Tyypillisesti sitä tulee ajateltua: ”kyllähän minä olen kaiken näkemisen arvoisen kotiseudultani nähnyt!” Tänä kesänä olen tietoisesti pyrkinyt irti moisesta ajatusmallista ja löytänytkin mitä hienoimpia retkeilykohteita. Yksi näistä kohteista oli Hervannan Suolijärvi, jossa vierailin tuttavapariskunnan kanssa heinäkuun alussa. Hervannan järvillä on mielenkiintoisia nimiä, kuten Makkarajärvi ja Koipijärvi, mutta mukana olleiden […]

Kalliota halailtavaksi asti: Sippulanniemen luontopolku Jyväskylässä

Sippulanniemen luontopolku löytyy Jyväskylän kaupungin reunalta, Kuokkalan takaa Sippulanniemestä. Alueella on golfkenttä ja polku risteääkin kenttää, mutta vaaraa ei ole kuin korkeintaan säikäyttää viaton golfaaja polulta kentän reunaa myötäilevälle tielle astuttaessa. Sinnittelen aina kiertämällä polun oikeaan kiertosuuntaan, vaikka usein tekisikin mieli oikaista herkuttelemaan suoraan parhaille loppureitin paikoille. Koko reitti on kuitenkin kiva ja vaihteleva, joten […]

Jylhä ja salaperäinen Kaasavuori, Merimasku

Kaasoja on ollut jo muinaisina aikoina saaristomme rannoilla. Sana Kaasa tarkoittaa kasaa tai röykkiötä, ja menneinä aikoina Suomessa kaasat ovat olleet nimityksiä muinaisille merimerkeille. Nämä puiset kasat koottiin korkeille paikoille, ja mahdollisten vihollisten tullessa ne tuikattiin tuleen varoitukseksi lähialueen asukkaille. Otavan saarella Merimaskussa, Naantalin pitäjässä, sijaitsee yksi näistä muinaisista kaasavuorista. Kyseessä on huikaisevan kaunis luontokohde, jonka huippu […]

Harvojen tuntema Valkmusan Kansallispuisto Kymenlaaksossa

Kymenlaaksossa sijaitseva Valkmusan kansallispuisto on luontoon.fi-sivuston mukaan harvojen tuntema aarre, jossa koskematon suo kutsuu kulkijaa rauhoittumaan. Puiston esitteestä löytää kaksi eri reittiä. Toinen reiteistä on 2,5 kilometriä pitkä rengasreitti pitkospuilla suon laitamilla, ja toinen taas on 2 kilometriä pitkä polku Moronvuoren päivätuvalle. Rengasreitillä ei vastaamme tullut muita kulkijoita, ja tällä reitillä pääsee nauttimaan itse suosta. […]

Luontopolku Hiidenvaaran perintömetsässä, Joensuu

Hiidenvaarassa on Metso-ohjelmalla suojeltua perintömetsää, jonka keski-ikä on 115 vuotta. Perintömetsäalueen pinta-ala on 8,55 hehtaaria. Sen tarkoituksena on suojella vanhoja metsiä metsätalouskäytöltä, ja näin tarjota tuleville sukupolville eliöstöltään monimuotoista metsäaluetta. 2 kilometrin luontopolusta 1,2 kilometriä kulkee Hiidenvaaran perintömetsän halki. Loput 0,8 kilometriä takaisin parkkipaikalle kuljetaan pientä hiekkatietä. Erinomaiset opasteet Hiidenvaaran luontopolulle neuvovat kääntymään vasemmalle Keskijärven […]

Varlaxudden, Porvoon saaristo

Emäsalon rantarauhaa: Varlaxudden, Porvoo

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Porvoo Haikailetko katselemaan aavalle ulapalle, vaikka alla ei ole venettä? Silloin suunnaksi sopii vaikkapa Porvoon saaristoon kuuluva Varlaxudden, joka sijaitsee aivan Emäsalon eteläisen kärjen tuntumassa, kaupungin itäpuolella. Emäsalo on toki saari, mutta hulppean kokoinen sellainen – peräti 34 neliökilometriä – joten sinne pääsee siltaa pitkin. Vaikka Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle kuuluva Varlaxudden on laajuudeltaan […]

Melontaa Repovedellä – Kuutinkämpältä Lapinsalmelle ja takaisin

Yhteistyössä Visit Kouvola Mustanlamminvuoren huipulla kohoaa näkötorni, jonka maisemat ovat vailla vertaa. Vuoren juurella odottaa kuitenkin toisenlainen elämys. Maisemia nimittäin kannattaa lähteä tarkastelemaan järven selkämystä myöten. Kuutinkämpän yhteydessä toimii melontatukikohta, josta voi helposti vuokrata kanootin ja aloittaa melomisen suoraan keskeltä Repoveden kauneinta luontoa. Melontatukikohdan sijainti on maisemien lisäksi myös siinä mielessä hyvä, että suhteellisen suojainen […]

Halimasjärvi on yksi Tampereen seudun parhaista perheretkikohteista

Viileä keväinen sunnuntai houkutteli toukokuun lopulla selkeällä säällään reippailemaan lähimetsiin. Syystä tai toisesta ajattelin, että voisimme lähteä katsomaan Atalasta löytyvää Halimasjärveä. Itse kasvoin Atalassa ja Halimasjärvi vaikutti silloin olevan ”liian kaukana”, joten olihan se lähdettävä ottamaan asiasta selvää. Paikalle oli helppo löytää jo vanhasta muististakin, mutta mainittakoon, että Tampereen kaupungilla on kerrankin erinomaiset sivut tälle […]

Itämeren Aurin matkassa muinais-Hämeeseen – osa I: Nokian Lähdekorpi

Mikä saa kirjailijan kirjoittamaan ja haaveilemaan muinaisuudesta? Minulle suurin inspiraation lähde on metsä, sen tunnelma ja kauneus. Olen asunut vuodesta 2008 lähtien Nokian Lähdekorvessa, kallioiden ja tummavetisten metsäpurojen maailmassa. Nokia sijaitsee Länsi-Suomessa, aivan Tampereen kupeessa, Pirkanmaan pääkaupungin länsirajalla. Kun muutin Nokialle kahdeksan vuotta sitten, en tiennyt paikasta juuri mitään. Nokia oli tamperelaiselle jotenkin liian lähellä jotta […]

Ruoppaköngäs, Kittilä

Kittilästä Muonioon johtavan tien varrella muuan mutkassa ruskeavalkoinen viitta osoittaa Ruoppakönkäälle. Minua on pitkään mietityttänyt mitä siellä mahtaa olla, mutta suurin osa noista mietinnöistä on osunut talvikaudelle, jolloin kohteeseen ei ole menemistä. Ruoppakönkään kohdalla oleva P-paikka kun on talvisin lumen peitossa eikä poluista ole tietoakaan. Uskokaa pois, olen kyllä yrittänyt: kahlasimme parhaan ystäväni kanssa viime […]