Tag Archive for: Hyvinkää

Yksi polku, kaksi kävelyä. Kolmen lammen kierros Hyvinkäällä.

Kytäjä-Usmin monipuolisessa polkuverkostossa riittää koettavaa. Kolmen lammen kierros on noin kymmenen kilometrin reitti, jonka varrella voi pysähtyä Piilolammin, Iso-Kypärän tai Kaksoislampien taukopaikoille ja ihastella lampien rauhaa. Reitillä tallustetaan välillä kuivilla kallioilla, välillä kosteilla soilla. Monipuolinen reitti ja erinomaiset palvelut reitin varrella!

Hyvinkään Kytäjä-Usmi on kävelyreittien aarreaitta – nyt tutustutaan Kahden piilon kierrokseen.

Kytäjä-Usmin alueella Hyvinkäällä on melkoinen määrä nimettyjä reittejä. Tarjolla on helppoja metsäautoteitä ja kapeita polkuja. Kahden piilon kierros on yhdistelmä molempia – suurilta osin kuljetaan leveillä väylillä, mutta myös poluilla saa seikkailla.

Perinteistä hiihtämässä: Neljän majan lenkki (22 km) Hyvinkäällä ja Riihimäellä

Teksti ja kuvat: Minna Puusniekka Haluaisitko hiihtää metsissä ja suolla, puikkelehtia puiden lomitse, sekä nautiskella ladusta pelloilla maalaismaisemassa? Jos vastasit kyllä, tervetuloa Neljän majan lenkille! Koko lenkki kulkee etäällä isommista teistä, joten laduilla oli ihanan hiljaista ilman liikenteen ääniä. Vastaan tuli koko reilun kolmen tunnin retkeni aikana vain muutamia hiihtäjiä, pääosin pääsin sivakoimaan omassa tahdissa. […]

Opetusmetsään tehtiin kiva kävelyreitti – Hyrian luontopolku Hyvinkäällä

Moni saattaa tietää Hanko-Hyvinkää -tien varrella sijaitsevan Märkiön grillin. Sen kulmilta voi startata Hyria-koulutuskeskuksen luomalle viiden kilometrin luontopolulle, joka kulkee mainioiden metsämaisemien katveessa. Reitillä on kolme laavua ja muutama muukin mukava istuskelupaikka.

Sonninmäen luontopolku Hyvinkäällä kulkee Salpausselän ja vanhan kauppapuutarhan maisemissa

Sonninmäen luontopolku sijaitsee vain parin kilometrin päässä Hyvinkään keskustasta. Luontopolku kulkee Salpausselän maisemissa, komeissa mäntymetsissä. Parin kilometrin reitin varrelle osuu myös umpeenkasvaneen lammen paikalle muodostunut räme sekä vanha Puolimatkan kauppapuutarha omenapuineen.

Joki- ja laidunmaisemaa Vantaanjoen luontopolulla Hyvinkäällä

Noin kahden kilometrin pituinen Vantaanjoen luontopolku kulkee nimensä mukaisesti joen rannassa, kulttuurihistoriallisesti tärkeässä ympäristössä. Polku seuraa alkumatkalla Hyria koulutuksen laidunmaita ja tekee sitten pienen metsäkierroksen. Taukopaikka on Hyrian rakennusten vieressä, lähtöpaikalla.

Hae terveyttä luonnosta! Vaikkapa Terveysmetsäpolulta Hyvinkäällä.

Ihan Hyvinkään keskustan lähimaastoihin on suunniteltu ja toteutettu polku, jonka tarkoitus on lisätä ja vahvistaa luonnosta saatavia terveysvaikutuksia. Polku kulkee Tehtaansuolla ja suurilta osin pitkospuita pitkin. Reitillä voi ihailla mm. De Geer -moreeniharjanteita ja lähes luonnontilaista metsää.

Lehtoja ja luonnontilaista metsää Vaskivuoren luontopolulla Hyvinkäällä

Kytäjä-Usmin ulkoilualue Hyvinkäällä tarjoaa monenlaisia kävelyreittejä. Vaskivuoren luontopolku vie kulkijan luonnonsuojelualueelle – rehevään vanhaan metsään, jossa riittää niin lahopuustoa kuin lehtokasvillisuuttakin. Polun varrella kuljetaan metsälammen rannassa, kallioharjanteen päällä ja tunnelmallisessa purolaaksossa.

Harjumaisemia Sveitsissä. Hyvinkään Sveitsissä.

Hyvinkäällä riittää käveltäviä reittejä ja luontopolkuja. Sveitsin alueella voi kävellä mm. Harjukierroksen tai Lukkojen kierroksen – Luontopolkumiehen valinta oli tällä kertaa lyhyehkö Sveitsin luontopolku, joka tarjoaa harjumaisemia sekä käynnin hienolla lähteellä. Sveitsin luontopolku Hyvinkäällä.Päivämäärä: 19.10.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 196Reitin pituus: 2,2 kmKohokohdat: Sveitsin harjumaisematParkkipaikka: Sveitsin majan pihassa, Härkävehmaankatu 8. Paikka kartalla.Opasteet/kyltit: KohtuullisetVarusteet/jalkineet: Reitti kulkee kokonaisuudessaan leveillä ulkoiluteillä, […]

Kytäjä-Usmin retkeilyalueen leveitä reittejä kelpaa patikoida – Luontopolkumies tutustui Niittulahden kierrokseen

Kytäjä-Usmin alueella riittää käveltäviä reittejä. Tarjolla on leveitä metsäautoteitä ja kapeampia polkuja. Niittulahden kierros kulkee suurimmaksi osaksi metsäautoteitä, joten matka sujuu tosi joutuisasti. Puolivälissä on ihastuttava Suolijärven nuotiopaikka laitureineen. Niittulahden kierros HyvinkäälläPäivämäärä: 29.9.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 191Reitin pituus: 10,2 kmKohokohdat: SuolijärviParkkipaikka: Jaanankallion tilava parkkipaikka, Kytäjäntie 625. Paikka kartalla.Opasteet/kyltit: Hyvät. Varusteet/jalkineet: Reitti on lähes koko matkalta hiekkatietä, joten mitään […]