Tag Archive for: Helsinki

Kohti Lammassaarta ja sen yli, päiväretki pakkassäässä Vanhankaupunginselällä Helsingissä

Teksti ja kuvat: Piritta Kallio Hei, haluan kertoa sinulle retkestäni, jonka sisältövaroituksena voisi olla stressin ja levottomuuden lieventyminen, onnellisuuden lisääntyminen ja koetun terveydentilan paraneminen. Työn, opiskelun, muuton, terveyden, rahatilanteen ja maailmantilanteenkin voisi helposti antaa vallata mielen aivan totaalisesti, ja tahtotila saattaisi olla käpertyä peiton alle piiloon ja nukkua talviunta murehtimatta mitään mistään. Mutta se on […]

Samaa reittiä taimenien kanssa – Longinojan Luontopolku Kehä 1:n laitamilla

Longinojan hienoa taimenpuroa on kunnostettu jo yli kymmenen vuoden ajan ja sen kunnostus on valittu Paras luontoteko -kilpailun voittajaksi. Puron varrelle on luotu myös mukava luontopolku, jossa voi tutustua sekä taimeneen että kaupunkipuron luontoon ja sen suojeluun. Reitti on auki niin kesällä kuin talvellakin ja se on suurelta osalta esteetön.

HKI-merenrantakävelyt x 2. Uutelan kaksi luontopolkua – metsäluontopolku ja herppipolku.

Uutela on yksi Helsingin tärkeimmistä virkistysalueista. Meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta ja tarjolla on kävelyreittejä ja ihastuttavia rantamaisemia. Uutelassa on uudistettu luontopolkuja, nyt voit kulkea parin kilometrin metsäpolun ja reilun kilometrin mittaisen herppipolun. Se on Suomen ainoa matelijoihin ja sammakkoeläimiin keskittynyt luontopolku.

Ennallistettua metsää muutama kilometri Eduskuntatalolta – Korpipolku Helsingissä

Haltialan luonnonsuojelualue on monelle helsinkiläiselle tuttu paikka. Keskuspuiston monipuoliset polut kulkevat sen läpi – samoin Paloheinän tunnetut kuntoradat. Luonnosuojelualueen sydämessä kulkee noin puolentoista kilometrin luontopolku, Korpipolku.

Talosaari, suuri luontoelämys vain parikymmentä kilometriä Helsingin keskustasta

Talosaari eli Husö sijaitsee Helsingin itäreunalla, pari kilometriä Vuosaaren satamasta. Se tunnetaan mm. Husön ratsastuskeskuksesta sekä Kasakallion muinaishaudasta. Talosaaressa on nyt myös uudehko luontopolku, joka tarjoaa kauniita rantaniittyjä ja ihastuttavia merimaisemia.

Syksyinen päiväretki Paloheinään Haltialan upeisiin metsiin Helsingin Keskuspuistossa

Teksti ja kuvat: Timo Tanninen Helsingin Keskuspuiston pohjoisosan metsät osoittautuivat oivalliseksi päiväretkikohteeksi. Alueen retkeilyinfraa on kehitetty merkittävästi viime vuosien aikana samalla kun arvokkaan metsäluonnon suojelua on vahvistettu. Nuorena poikana 1960–1970-luvuilla liikuin Helsingin Paloheinän maastoissa viikoittain juoksu- ja hiihtolenkeilläni. Talviset hiihtolenkkini suuntaan edelleen usein juuri Paloheinän hyvin hoidetuille laduille. Siitä oli kuitenkin aikaa, kun viimeksi liikuin […]

Lajikokeilu: Foilaus – maagiselta näyttävä hauska vesilaji, jossa voi lentää ilman lentolupakirjaa

Kaupallisessa yhteistyössä Electric Adventures Mitä on foilaus ja miltä se tuntuu ensikertalaiselle? Nähtyäni videon märkäpukuun pukeutuneista ihmisistä laudoilla, jotka kiitävät veden päällä koskematta kevyiden laineiden pintaan, olen hämmennyksen vallassa. Mitä tässä tapahtuu ja miten? Voisinko minäkin onnistua liitämään vetten päällä? Ja lajia voi siis harrastaa ihan Suomessa? Lajista, josta en ollut koskaan aiemmin kuullut, piti […]

Helsingin Vartiosaari – upea kesäpäivän kohde saaristomaisemineen, huviloineen ja terveysluontopolkuineen

Vartiosaari on melko helposti lähestyttävä Kaakkois-Helsingin saari, jonne voi esim. meloa tai ajella sähkölautalla Laajasalosta. Saarella on aikoinaan Suomen parhaana palkittu luontopolku – ja sen varrella paljon nähtävää: hiidenkirnu, jatulintarha ja metsäkirkko. Puhumattakaan hienosta saaristoluonnosta ja merimaisemista.

Melontaretki Käärmeluodoille – saariston rauhaa kivenheiton päässä Helsingin ytimestä

Kaupallisessa yhteistyössä Vesiurheilukeskus Laguuni Aurinko paistaa pilvien lomasta harmaille kallioille. Haikara seisoo pitkillä jaloillaan keskellä edessämme olevaa luotoa. Kauempana väikkyvät valkoiset purjeet. Pirteän väriset kajakkimme makaavat väritäplinä jääkauden sommittelemien kivien katveessa. On vaikea uskoa, että olemme vain viiden kilometrin päässä Kampista. Metrolla saaristoon Kannan selässäni 60 litran kuivasäkkiä Herttoniemen metroasemalle. Olen pakannut tarpeet melontaretkelle Helsingin […]

Vehreä keidas alkutalven harmaudessa: Viikin arboretum on täydellinen luontoihastelun kohde Koillis-Helsingissä

Kaupallisessa yhteistyössä Aimo Share Pääkaupungin asukkaille tämä ei ehkä tule yllätyksenä, mutta meitä kehä kolmosen ulkopuolella asuvia jaksaa kyllä aina hämmästyttää se, miten aidosti hienoja, kiehtovia ja rentouttavia retkikohteita Helsingistä löytyy! Tänä syksynä huokailin ilosta ja hämmästyksestä Viikin arboretumissa, jonne matka taittui näppärästi sähköisellä yhteiskäyttöautolla. Huomaan joka vuosi nostavani hattua Helsingille, kun onnistun löytämään maamme […]