Tag Archive for: Hämeenlinna

Mielenkiintoinen & monipuolinen – Lammin biologisen aseman tiedepolku

Lammin biologinen asema on Helsingin yliopiston luonnontieteellinen asema, joka tarjoaa myös seminaarikeskuksen palveluja. Sen ympäristöön on luotu myös kaksi erilaista luontopolkua, joihin kuka tahansa voi tutustua. Tiedepolun varrella on lehtoa ja kangasmetsää – ja aivan ihastuttava taukopaikka Pääjärven rannassa.

Sata eri lehtotyyppiä, ainakin melkein! Lammin biologisen aseman luontopolku Hämeenlinnassa.

Lammin biologinen asema on Helsingin yliopiston luonnontieteellinen asema, joka tarjoaa myös seminaarikeskuksen palveluja. Sen ympäristöön on luotu myös kaksi erilaista luontopolkua, joihin kuka tahansa voi tutustua. Luontopolku kulkee monipuolisessa lehtimetsässä, ja opastauluista voi oppia paljon paikallisesta luonnosta.

Purotaimenen elinkierto tutuksi – Luutajoen taimenpolulla Hämeenlinnassa

Evon retkeilyalueen lyhyin merkitty reitti lienee Luutajoen taimenpolku, jolla on mittaa vain kilometri ja rapiat. Sen varrella voi tutustua purotaimenen elinkiertoon, mutta on joessa toki muutakin elämää, kuten ahvenia, haukia tai mateita. Taimenille on rakennettu kutusoraikkoja ja pohjapatoja, jolla hidastetaan veden virtausta.

Kuvauksellinen Aulanko on myös talviparatiisi – nämä ovat sen parhaat palat!

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna Aulanko on laaja, persoonallinen ja historiaa huokuva luonnonsuojelualue kivenheiton ja suoran bussimatkan päässä Hämeenlinnan keskustasta. Sen villit, paikoin puistomaiset humisevat metsät on kruunattu kutsuvien reittien kudelmalla, lammilla, solisevilla puroilla sekä satumaisilla pikku huviloilla ja jykevillä kivitorneilla, jotka vievät ajatukset Walt Disneyn elokuviin. Luonto on kaikkialla pääosassa, ja siihen on helppo kääriytyä […]

Mitä nähdä ja tehdä Evon retkeilyalueella? Kokosimme käyttöösi listan!

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna Artikkeli: Jonna Saari En aivan tiennyt mitä odottaa, kun matkasin kohti Evon retkeilyaluetta. Tarinat Evon luontopoluilta olivat vaikuttaneet hyvin metsäisiltä, eikä kuvissa juuri ollut vesistöjä näkynyt. Saisin kohta yllättyä. Hiekkatien kavetessa kenttä katosi, vaikka matkaa alueen sydämeen oli jäljellä vielä kilometrejä. Yhtäkkiä tien vierustoilla alkoi näkyillä satumaisen kauniita metsälampia, vehreää sammalta […]

Kuvasarja: Hämeenlinnan suosittu Ahvenistonjärvi on viiden tähden snorklauskohde myös ensikertalaiselle

Vain kivenheiton päässä Hämeenlinnan keskustan ulkopuolella oleva Ahvenisto on suosittu ulkoilukohde, josta uimarannan lisäksi löytyy myös luonnonsuojelualueen ihania metsäpolkuja taivallettavaksi. Itse Ahvenistojärvi on kirkasvetinen ja luo ensiluokkaiset puitteet snorklaajalle. Pinnan alla voit tavata ahvenia, särkiä ja haukia sekä simpukoita. Kalastus järvessä on kielletty. Olen snorklannut monissa kirkasvetisissä kohteissa ympäri Suomea ja uskallan väittää jo tunnistavani […]

Tämän kierroksen Hämeenlinnassa haluat kokea: Vanajaveden rantareitti on kaupunkiluonnon aatelinen

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna Hämeen keskiaikaisen linnan maisemissa Vanajaveden rantoja kiertää ihastuttava Vanajaveden rantareitti, joka jokaisen Hämeenlinna-kävijän kannattaa löytää. Tämä 5,7 kilometrin kierros on suurilta osin esteetön ja kulkee lähes koko matkan veden välittömässä läheisyydessä, vieläpä niin, että jylhä linna kruunaa näköalan lähes kaikista suunnista katsottuna. Kierros kulkee Hämeenlinnan kansallisessa kaupunkipuistossa ja on täydellinen kävelyreitti […]

Hämeenlinnan Ahvenisto yllätti meidät täysin – metsäisten harjujen syli on suojaisa ja järvi loiskuu turkoosina

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna Olemme hädin tuskin jättäneet Hämeenlinnan keskustan taaksemme, kun kapuamme jo ylös jylhien muotojen metsätietä. Tie laskeutuu turkoosina loiskuvan metsälammen kutsuvalle hiekkarannalle, jonka molemmin puolin kohoavat humisevat tummat metsät. Astumme polulle, ja vain sekunneissa vanha metsä sulkee meidät syliinsä ja kutsuu seuraamaan sisäistä ääntämme satojen pikku polkujen johdattamana. Miten emme ole olleet […]

Syrjänalunen – pittoreski lampi ja huikealla harjulla kulkeva polku Evon retkeilyalueella.

Evon retkeilyalueen reiteistä oma suosikkini on Syrjänalusen harjupolku. Reitin varrella on upea Syrjänalusenharju sekä mukava Karvalammin suoalue lähteineen. Lähtöpaikan tuntumassa on Syrjänalusen upean värinen lampi ja hyvin varusteltu taukopaikka laavuineen.

Kevättä vastassa Aulangolla – tällainen on 7 kilometriä pitkä Aulangonjärven polku Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan upealta Aulangon luonnonsuojelualueelta löytyy monen erikoisen kuriositeetin lisäksi kokonainen 7 kilometrin rengasreitti, joka kiertää koko Aulangonjärven. Pääosin varsin luonnonrauhaisa kierros poikkeaa kahdella uimarannalla ja tulipaikalla, Sibeliuksen metsässä ja hienoilla näköalakallioilla. Kiersimme lenkin vappuviikonloppuna. Lähtöpaikka kartalla (Aulangon ulkoilumaja, Linnanen 75, Hämeenlinna) Rengasreitti 7 km Kota, tulipaikka, kaksi uimarantaa Suositeltavaa on aloittaa reitti Aulangon ulkoilumajalta, jonka […]