Artikkelit

Ritajärven luonnonsuojelualueella asuu vanhojen metsien lumous

Kuuset kurkottavat korkeat latvansa kohti taivasta, niiden vihreät varjot sinisten vetten päällä. Rannan kivikossa kaksi joutsenta kaulailevat kuin hyvästiksi menneelle kesälle. Olen tullut Sastamalan sydämessä sijaitsevalle 127 hehtaarin kokoiselle Ritajärven luonnonsuojelualueelle, ja jo alkumatkasta se on lumonnut minut täysin. Vuonna 2015 Ely-keskuksen rahoituspäätöksellä perustettu luonnonsuojelualue on lähes kaikkea mitä retkeilijä voi toivoa. Alueen muodostavat pääsääntöisesti […]

Ruoppaköngäs, Kittilä

Kittilästä Muonioon johtavan tien varrella muuan mutkassa ruskeavalkoinen viitta osoittaa Ruoppakönkäälle. Minua on pitkään mietityttänyt mitä siellä mahtaa olla, mutta suurin osa noista mietinnöistä on osunut talvikaudelle, jolloin kohteeseen ei ole menemistä. Ruoppakönkään kohdalla oleva P-paikka kun on talvisin lumen peitossa eikä poluista ole tietoakaan. Uskokaa pois, olen kyllä yrittänyt: kahlasimme parhaan ystäväni kanssa viime […]

Kaunis erämaajärvi Skogsängsgölen

Pohjan kunnassa, nykyisen Raaseporin alueella, on runsaasti pieniä puhtaita järviä uimarantoineen. Tällä kertaa tein kävelyreissun Skogsängsgölenin ympäri. Uimarannan pukuhuoneen takaa lähtee polku, joka seuraa tiukasti järven rantaa. Varusteiksi ei tarvita kuin säänmukaiset vaatteet ja mukavat kävelykengät – kesällä pärjää sandaaleillakin. Polku on helppokulkuinen. Vain yksi kalliorinne saattaa olla sateella liukas. Lastenvaunuilla reittiä ei voi kuitenkaan […]

Koljatin juurella Viitasaarella

Jännäsin koko viikon, miten säiden haltija ilmojansa säätää, ja viimeisenä iltana ennen perjantaista retkeä Viitasaaren suuntaan katselin sääkarttaa vähintään tunnin välein. Välillä oli yksi pisara harmaan pilven reunalla, välillä kaksi. Sitten oli jossakin vaiheessa puolipilvistä, kokonaan pilvistä, räntää ja lunta – ja kaikkea siltä väliltä. Mutta silti päätin, että retkelle lähdetään, tuli vaikka niitä kuuluisia […]