Koljatin juurella Viitasaarella

Jännäsin koko viikon, miten säiden haltija ilmojansa säätää, ja viimeisenä iltana ennen perjantaista retkeä Viitasaaren suuntaan katselin sääkarttaa vähintään tunnin välein. Välillä oli yksi pisara harmaan pilven reunalla, välillä kaksi. Sitten oli jossakin vaiheessa puolipilvistä, kokonaan pilvistä, räntää ja lunta – ja kaikkea siltä väliltä. Mutta silti päätin, että retkelle lähdetään, tuli vaikka niitä kuuluisia vanhoja akkoja äkkeet selässä.

Suunniteltuja retkikohteita oli tällä erää kaksi, joista toinen oli Heinä-Suvannon lintukosteikko ja toinen oli paikka, jonka nimestä voi heti päätellä, että jotakin erikoisen suurta ehkä saattaa olla luvassa. Paikan nimi: Koljatti.

Koljatti (tai Koljat) on osa maisemallisesti ja geologisesti merkittävää Hakovuoren ja Kalliomäkien Natura-verkostoonkin kuuluvaa aluetta. Koljatin kallioalue rajautuu viereiseen Kalliojärveen, ja järven rantamaisemat tuovatkin mieleen paljon pohjoisemman Suomen. Nyt ollaan kuitenkin Keski-Suomessa, ja vain noin sadan kilometrin matkan päässä Jyväskylästä ja n. 150 kilometrin päässä Kuopiosta, ns. Sinisen tien varrella.

Tieltä numero 77 Vaasaan osoittaa ruskea puuviitta kohti Koljat-nimistä paikkaa. Metsäautotietä pääsee ihan lähelle Koljatin luontopolun alkupäätä, mutta ainakin näihin aikoihin vuodesta kannattaa kaksivetoinen, matala perusauto jättää sovinnolla tien varteen ensimmäiselle sopivalle levikkeelle ja kävellä siitä. Pienen kävelymatkan jälkeen tulee vastaan jälleen puuviitta ja sen vierellä varoitus “Varo! Sortumavaara”.

(C) Mikko Lemmetti

Varoitusta on syytä noudattaa.

Koska en ollut aiemmin käynyt tässä paikassa, kuvittelin, että sortumavaara tarkoittaa jotakin sellaista, joka tulee ylhäältä päin niskaan kops, ja sen pituinen se. Mutta lyhyen matkan päässä selvisi, että kyse olikin maassa olevista rei’istä, joita oli vähän siellä täällä luontopolun alun leveämmällä osalla. Polun alta kulkee nimittäin puro, jonka kohdalla oli varsin ikävän näköinen iso reikä. Mutta eipä hätää, nuo reiät pystyy hyvin kiertämään, jos eivät isommiksi muutu tai yllättävästi lisäänny näin keväällä.

(C) Mikko Lemmetti

Tätä se sortumavaara tarkoittaa.

Vuonna 1989 Keski-Suomen lääninhallituksen päätöksellä suojelualueeksi määritetty Koljatti on kooltaan 16,5 hehtaaria. Sen läpi kulkee merkitty luontopolku, joka on pääosin helppokulkuinen. Toisin sanoen, mitään vaativia nousuja ja laskuja tai vaarallisia louhikkoja ei ole – ainakaan ennen varsinaista jyrkännettä – joten paikka sopii varsin mainiosti koko perheenkin retkikohteeksi. Itse olin tällä kertaa liikkeellä opiskelukaverini Tapsan kanssa.

(C) Mikko Lemmetti

Siniset maalimerkit osoittavat polun, ja pitkokset vievät kosteimpien paikkojen yli.

Koljatilla on lyhyitä pitkospuilla varustettuja pätkiä, vaikka varsinaisella suoalueella ei kuljetakaan. Pitkokset toimivat osin myös kulkua ohjaavina rakenteina, jotta maasto ei kuluisi liikaa. Tosin joissakin paikoissa kuusten juuret ovat melko pahasti jo näkyvissä, mistä voi päätellä, että polulla on kuljettu tiuhaan.

(C) Mikko Lemmetti

Värisävyt Erakkokalliolta ovat varsin isänmaalliset.

Pian vastaan tulee erämaisen Kalliojärven rannassa niin sanottu Erakkokallio, joka paikalla olevan opastaulun mukaan on saanut nimensä paikalla 60-luvulle saakka asustaneesta erakosta nimeltään Uuno Leppänen.

Niin ikään opastaulun mukaan Leppänen löydettiin hukkuneena Kalliojärven rannasta vuonna 1961. Olisiko iltahämärissä vedenheitollansa lipsahtanut kalliolta veteen eikä sitten enää ylös päässyt, tiedä häntä. Joka tapauksessa taulussa varoitetaan myös putoamisvaarasta rannassa jyrkän kallion ja äkkisyvän veden vuoksi, joten varoa passaa tässäkin. Mutta maisemat ovat älyttömän hienot!

Matka jatkui kohti määränpäätä, ja pian alkoivatkin kalliot kohoilla vasemmalla puolellamme varsin lupaavasti. Mutta pehmeästä alusta ei voinut ensikertalainen mitenkään päätellä, mitä tuleman pitää. Nimittäin melkoisen mahtava kallioseinämä ja sen ulkonevat kivilipat, joiden alle isompikin mies mahtuisi suorana seisomaan. Tai oikeastaan useampikin toistensa olkapäillä.

(C) Mikko Lemmetti

Pieni on ihminen näissä paikoissa.

Itse tällaisena 180-senttisenä tumppina tunsin todellakin olevani kuin Daavid jättiläisen jalkojen juuressa seistessäni kalliolipan alla ja kokonaisuudessaan parikymmentämetrisen jyrkänteen juurella. Ainoa asia, mikä tilanteessa harmitti, oli se, että joku “luonnonystävä” oli ikuistanut nimensä kallioon. Olikohan vielä ottanut itsestään selfien ja jakanut sen kavereilleen, hoh hoijaa…Mutta pienistä sotkuista (jotka onneksi taisivat olla vain hiilellä tehtyjä) huolimatta, Koljatin pystysuorat seinämät vetivät äijän äpsinkiin.

(C) Mikko Lemmetti

Kalliolta löytyy jonkun petolinnun pesäkin, kun katsoo tarkkaan.

Koska Koljatti oli vasta toinen päivän retkikohteista, ja emme olleet Tapsan kanssa edes kahvitaukoa pitäneet, vaikka kymmeneltä läksimme liikkeelle, piti ajatella muutakin kuin pelkästään silmiensä ruokkimista. Eikä kabanossipakettia ihan pelkästään ulkoiluttaakaan olisi viitsinyt, joten ei auttanut muu kuin alkaa viritellä makkaratulia sekä kaivella kahvivehkeitä esiin.

(C) Mikko Lemmetti

Tapsa puuhommissa.

Koljatti on varsin hyvin varustettu, sillä polun alusta löytyy heti huussi ja järven rannalta puukatos sekä tietenkin laavu. En ollut itse asiassa odottanut, että paikka olisi näinkin hyvässä kunnossa ja että myös polttopuita löytyisi. Siksipä olin varustautunut tälle reissulle vain risukeittimellä ja purkillisella pellettejä. Mutta nyt kun nuotiokin saataisiin, risukeitin saisi toimia metsämokkamasterina.

(C) Mikko Lemmetti

Laavun malli on erikoinen, mutta laavu on ehjä ja tarkoitustaan vastaava.

Makkaranpaiston ja kahvinkeiton jälkeenkin katseltavaa Koljatilta löytyi. Laavulta eteenpäinkin nimittäin jyrkännettä piisasi, ja voi että niitä kivenjärkäleitä! Emäkalliosta irronneita ja siirtolohkareinakin kaiketi paikalle saapuneita kesämökin kokoisia ja vähän pienempiä kiviä oli ripoteltu jyrkänteen juurelta aina rantaan asti. Suurin möhkäle lepäsi vasten kallionseinää ja muodosti alleen suojaisan luolan.

(C) Mikko Lemmetti

Lohkareen toisella puolella jyrkänne jatkuu vielä, ja kallioon on haljennut useamman kymmenen sentin levyinen pitkä railo, johon ehkä saattaisi mahtua väliin, mutta täydellä mahalla en ainakaan aikonut yrittää.

(C) Mikko Lemmetti

Halkeamaan on kiilautunut myös isoja kiviä, joiden paikallaanpysyvyydestä ei ole takeita.

Koljatin alueelta kaakkoon, ei kovinkaan pitkän matkan päässä, on myös varsinainen lohkareluolasto, johon tällä reissulla ei ollut aikaa tutustua. Samaten läheltä löytyy myös vanha louhos, josta on joskus otettu samaten alueen pääkivilajia, porfyyrista graniittia.

Koskaan ei tunnu olevan riittävästi aikaa tutkia kaikkia paikkoja, joita mieli tekisi. Niin tälläkin kertaa, sillä Koljatilla ja sen lähialueella on vaikka mitä nähtävää. Yksi iltapäivä ei kaikkeen riitä, joten paikkaan on tultava vielä uudestaan. Samoin läheiselle Hakovuorelle ja Kalliomäille ja Sinisen tien pohjoispuolelle jäävälle Huosiaisvuorelle ja sen silokallioesiintymille, em. lohkareluolastoa unohtamatta.

KARTTA

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6990128  E 434713

Teksti ja kuvat (C) Mikko Lemmetti. Kuvassa olevat henkilöt allekirjoittanut ja Tapani Juutinen.

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.