Retkipaikkoja eri puolilla Suomea.
Tunturituulien kera kuljet, edessä selkosten outamaat. Nuotion lämmössä silmäs suljet, ja liron lauleloon saat nukahtaa. Pois kerran poikkesit valtatieltä, pois poronpolku sun johdattaa. Jos levon mielesi löydät sieltä, sinun maasi on lapinmaa. Vaikka luonto on aina näytellyt suurta roolia elämässäni, ei voi sanoa, että olisin retkeilyssä vielä kovinkaan konkari. Sen vuoksi ilahduin valtavasti, kun minulle […]
Eräs Suomen hienoimmista säilyneistä tammimetsistä sijaitsee Inkoossa, Älgsjölandet-nimisen saaren pohjoisosissa. Helsingin kaupunki osti vuonna 1969 Älgsjölandetista 323 hehtaaria maata ja perusti sinne Elisaaren ulkoilualueen. Elisaari ja kapean salmen toisella puolen oleva Rövass muodostavat yhdessä noin 23 hehtaarin luontaisen tammiesiintymän, joka rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi vuonna 1994. Jostain kumman syystä en ollut tällä saarella aiemmin käynyt, joten päätin […]
Isolta kirkolta palatessa on tullut perinteeksi palailla Savvoon vähän kiertoteitä. Nyt sattuma viskas meijät kohti Lappeenrantaa, jonka linnoituksessa hörpättiin turistikaffet. Sitten Imatran Prismassa tankattiin peltihevonen sekä retkieväsreppu ja käännyimme kohin Mikkeliä. Syyspohjassa karttamestari käski kääntyä Kyläniemeen – toiselle Salpauselälle, joka puhkoo melkein 25 kilometriä pitkän nimen keskelle Saimaata. Tosin immeiset ovat kaivaneet niemen kantaan kanavan, […]
Jokunen tovi sitten Retkipaikassa oli juttu Viitasaarella sijaitsevasta Koljatin luonnonsuojelualueesta ja siellä olevista kallioista. Kun tuolloin kävin kyseisessä paikassa, huomasin luonnonsuojelualuelle vievän polun alkupäässä olevasta opaskartasta, että lähistöllä olisi mahtavan Koljatin lisäksi myös lohkareluolasto, johon en kuitenkaan sillä kertaa enää ehtinyt mennä tutustumaan. Mieleen jäi nimi Pahanlamminpuro, jonka läheisyydessä luolasto olisi. Nyt koitti tilaisuus tehdä […]
Perslammen lippaluolan takaa kuusien välistä pilkotti jotain kivistä. Rinteessä avautui pirunpelto. Olikohan Perslammen suuri järkäle kierinyt tätä peltoa alas? Mäen alla oli muutama muukin sen näköinen iso murikka. Kivikossa riitti koloja tutkittavaksi ja sieltä löytyi tälläinen pöytäkivikin. Lohkareitten välistä löytyi monia luolia – sellaisia 2–3 metriä suuntaansa, ja korkeus vaihteli kivien asennosta riippuen senteistä metriin. […]
Tunteeni oli hieman epävarma, kun eräänä loppukesän päivänä pari vuotta sitten kuljin isomman retkeilijäporukan mukana Repoveden kansallispuistossa, ja joukko päätti nousta pitkän kävelylenkin päätteeksi vielä Olhavanvuorelle – tietenkin sitä melkein jyrkintä nousukelpoista kohtaa. Se jyrkin olisi ollutkin sitten pystysuora seinämä, jossa olisi vaadittu jo kiipeilyvehkeitä. Mutta yhtä kaikki, ajattelin, että voi polviparkojani. Nimittäin polveni saivat melkoista kuritusta […]
Kun sadepilvet viimein väistyivät, halusin metsään. Tepaston keskustasta koulun pihalta alkava luontopolku oli ollut mielessäni siitä saakka kun muutimme tänne, ja nyt oli aika käydä katsomassa, mitä kittiläläisellä metsällä on antaa. Luontopolun alussa neuvotaan laittamaan saappaat jalkaan. Neuvo on erinomainen ja sitä kannattaa noudattaa. Nappasin saappaat auton takakontista ja suuntasin metsään. Kolmen päivän lähes tauottoman […]
Niin sitä luulis, että kaikki menneen ajan tieto säilyy jälkipolville, muttei näin ole. Vanhojen immeisten mukana häviää liian paljon paikallishistoriaa. Me saimme pelastettua hiukkasen. Muutama viikko sitten emäntä selaili isotätinsä valokuva-albumia, jossa oli postikortteja ympäri maata. Eräällä sivulla oli postikortti – tai oikeestaan valokuva – metästäjästä luolan suulla ja alla teksti: Repojärven luola. Missäs tollanen […]
Menneenä viikonloppuna taivaspisti taas vaihteeksi harmaat ylle ja muistutti siitä vielä tihkusateella. Tihkusadehan on sateen muoto, josta puhutaan silloin kun pisarat ovat niin pieniä, etteivät jätä lätäkköön tippuessaan rengasta. Sellainen sade tuntuu kostealta, mutta ei märältä, joten se on mitä parhain päiväretkeilyyn, jossa vaatetuksen kostuminen ei haittaa. Päämääräksi valikoitui pitkään Suomen suurimman ei-kirkollisen puurakennuksen titteliä […]
Tästä infopisteen täti oli hymyillen varoitellut meitä. Jyrkkää, tiukkaa nousua nelisensataa metriä. Vaaran nimi, Konttainen, alkoi kuulostaa koomiselta. Onko loppumatka noustava neljällä raajalla kontaten? Virkkulantietä ajettaessa yli 400 metriä korkea Konttainen erottuu selkeästi maisemasta, joka muutenkin on kaunis ja vaihteleva järvineen, kumpuiluineen ja metsineen. Vaara näyttää persoonalliselta, jopa sympaattiselta. Sen kallioinen jyrkänne näkyy selkeästi alhaalta autotieltä […]