Raision ikivanhat hautakivet

Raision kirkossa on mielenkiintoinen tutustumiskohde. Kirkkoa kunnostettaessa 1960-luvulla löytyivät nämä kaksi arvoituksellista kiveä. Kyseessä ovat vanhat hautakivet, jotka oli käytetty uudelleen kynnyskivinä, kun kirkko rakennettiin joskus vuosien 1480 ja 1550 välisenä aikana. Oikeanpuoleiseen kiveen on kuvattu ns. auringonpyörä, ympyräristejä, eläinhahmoja – mm. lintu sekä koira tai leijona – ja epäselviä kuvioita. Kiven lähimmät vastineet löytyvät […]

Lähiretki ruohonjuuritasolle

Koska aiheemme ovat usein varsin kivisiä, niin lienee paikallaan ottaa hetkeksi vähän herkempi näkökulma. Merta edemmäistä ei tarvinnut tällä kertaa lähteä, vaan retkipaikka löytyi muutaman sadan metrin säteellä kotipihasta. Päätin nimittäin ottaa selvää, mitä hevosten aukipitämä luonnonniitty näyttää hänelle, joka malttaa pysähtyä tarkastelemaan maailmaan ruohonjuuritasolta. Melkoisen kirvalta se näytti. Jo viidessätoista minuutissa löytyy tuoksuva ja […]

Rosala, Dragsfjärd

Sunnuntaiaamu starttasi melko varhain liikkeelle, sillä edessä oli ensin sadan kilometrin automatka ja sen jälkeen venematkaa Suomen eteläisimpään asuttuun kolkkaan noin tunnin verran Rosalassa ensin pysähtyen. Saavuimme Kasnäsiin satamaan jo hyvissä ajoin, koska ajattelimme hieman kuvata paikkaa. Jatkoyhteytemme lähtisi vasta kello 11. Pieneksi pettymykseksi voidaan tässä sanoa, että miksi kauppa ei ollut lainkaan auki koko […]

Aamukuhan perässä

Jos järvikuhakauden avaus meni viime kesänä osaltani aina juhannukseen asti, niin tänä kesänä onnistuin ajoittamaan ensiyrityksen sentään pari viikkoa paremmin. Ilmojen herra piti pitkät helteet pohjille. Vedet lämpenivät kesäkuun ensipäivinä lukemiin, joita yleensä näkee vasta heinäkuussa. Viime kesänä tähän aikaan ei tainnut vielä viisitoista astetta mennä veden lämpötilassa rikki. Vaan nyt aallot liplattelivat kaksikymmen asteisina. […]

Ispoisten kallioilla Turussa

Perjantai-iltana voi tehdä muutakin kuin lajittella paketteja töissä iltavuorossa tai olla kaljoittelemassa ravintolalaivan kannella Aurajoessa. Tänään sattui olemaan aamuvuoro, eikä janottanutkaan. Kuluva perjantai on ollut valokuvauksen kannalta harmaa, mutta illansuussa aurinko alkoi vihdoin pilkottamaan. Suunnittelin ensin visiittiä Ruissaloon. Facebook-kontaktin kautta päädyin kuitenkin Turun Ispoisten kaupunginosan uimarannalle. Viereisillä kallioilla on ikivanhoja hakkauksia, joista Harri Nato Leino […]

Fongaamassa

Olimme jo useamman viikon ajan yrittäneet saada innokkaiden fongaajien kanssa sovitettua kalenterimme yhteen siten, että yhden illan mittainen tutustuminen tähän itselleni uuteen tapaan harrastaa kalastusta olisi mahdollinen. Vaikka tilanne näytti välillä jo hyvin toivottomalta, löytyi lopulta kaikille sopiva päivä. Kellon ohitettua iltakahdeksan annoin peltihevoselleni pohkeita ja usutin sen kiitolaukkaan kohti Helsingin läntisiä vesialueita. Arvelin olevani […]

Kattilamäki, Sauvo

Pienistä ukkoskuuroista huolimatta olimme päättäneet tehdä perinteiseksi muodostuneen sunnuntai maakuntamatkailun. Tämän hiostavan toukokuisen päivän kohteeksi valikoitui Sauvon Kattilamäki, joka on eräitä Varsinais-Suomen arvokkaimmiksi nimetyistä luontokohteista. Parkkipaikaksi valikoitui outo lampialueen reunus, joka suuren kiinnostuksen sijaan herätti lähinnä hämmennystä. Mikähän ihmisen raivo on alueella riehunut? Paikalla oli metsästysansoja, puoliksi rungosta poikkivedettyjä puita, patoesteitä ja hirvitorneja – siinä […]

Kuusaankoskella kalassa

Usvaisella joenniskalla on oma tunnelma. Koski virtaa oman tahtonsa mukaan välillä pyörien ja madellen. Toisinaan se keksii raivokkaasti paiskautua vasten kiviä. Kohina on säädetty juuri sen verran kovaksi, ettei siinä tarvitse omia ajatuksia edes kuulla, kunhan vain on. Vaan kosken keskellä se asustaa lohi, ja lohen viisaudenhan me tunnemme. Se on armoa antamaton koettelemus kalamiehen […]

Messukilpailu ja -tarjous

Hoi kaikki Vantaan Outdoor-messuille tulijat, mutta myös muut. Retkipaikan löydätte osastolta M 173-174. Tulkaa juttusille! Osastolla pääsee ihmettelemään mm. Eräkärry-nimistä vaeltajan apuvälinettä. MESSUKILPAILU Messukisa alkaa nyt ja päättyy maanantaina. Arvomme kaikkien osallistuneiden kesken kaksi kappaletta parhaita taimenvieheitä, joita maa päällään kantaa. Kyseessä ovat siis maanmainiot Vekkuli-uistimet. Ja se kilpailu? Lähetä retkikohdevinkki ja yhteystietosi osoitteeseen [email protected]. […]

Vihitynmaan rinki, Pyhäranta

Huom! Liikkuessasi alueella käyttäydy fiksusti. Roskaaminen, tulenteko ja kaikenlaisen muun häiriön tai vahingon aiheuttaminen on kielletty. Vihitynmaan rinki. Tuo kiehtova nimi johdatteli meidän yksityismaille, joten jokamiehen oikeudet oli syytä syytä palauttaa mieliin. Nimittäin kaikki alueella vierailleet eivät ilmeisesti ole tätä huomioineet: ovat unohtaneet roskansa maastoon ja perustaneet luvattomia nuotiopaikkoja. Vihitynmaan rinki on paikka, josta liikkuu […]