HKI-merenrantakävelyt x 2. Uutelan kaksi luontopolkua – metsäluontopolku ja herppipolku.

Uutela on yksi Helsingin tärkeimmistä virkistysalueista. Meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta ja tarjolla on kävelyreittejä ja ihastuttavia rantamaisemia. Uutelassa on uudistettu luontopolkuja, nyt voit kulkea parin kilometrin metsäpolun ja reilun kilometrin mittaisen herppipolun. Se on Suomen ainoa matelijoihin ja sammakkoeläimiin keskittynyt luontopolku.

Kävely koivujen ja kotkansiipien katveessa – Halmejoen luontopolku Kuopiossa.

Halmejoen luontopolku sijaitsee Kuopion Ranta-Toivalassa. Halmejoen ominaispiirre ovat komeat lehdot, joita Natura-verkostoon kuuluvalla suojelualueella kasvaa. Koivut ja kotkansiivet ympäröivät reitin pitkospuita – ja luontotauluista voi lukea entisten peltojen ja laidunmaiden muutoksesta lehtomaisemaksi.

Suomen Grand Canyon. Upea Korkeakoski ja Kanjonin kierros Kuopiossa.

Maaningalla sijaitseva Korkeakoski on tiettävästi Suomen korkein vapaana virtaava koski, putouskorkeutta jopa 36 metriä. Tutustumiskäynnillä kannattaa lähteä myös viiden kilometrin Kanjonin kierrokselle, joka kulkee luonnonsuojelualueella rotkon jyrkillä rinteillä. Joen varrella on myös laavu ja tulipaikka.

Lintujärven ympäri. Hellepolku Tervossa.

Pohjalampi on aivan Tervon kirkonkylän lähistöllä sijaitseva rehevähkö lintuvesi. Lammen voi kiertää ympäri noin kahden kilometrin mittaisella luontopolulla, jonka varrella on lintutorni ja katselulava. Polku on ristitty Hellepoluksi.

Kolmen järven välissä – Tyyrinvuoren luontopolku Rautalammilla

Parin kilometrin päässä Rautalammin keskustasta, kolmen järven (Lonkari, Äijävesi, Rautalampi) välissä sijaitsevalla niemekkeellä sijaitsee Tyyrinvuori. Vajaan neljän kilometrin luontopolku nousee aluksi vuoren laelle ja sitten laskeutuu Lonkari-järven rannan tuntumaan. Viimeinen kilometri on tehty esteettömäksi.

Sinivuoren luontopolku Kangasniemellä käy korkealla vuorella ja tarjoaa upeat ja avarat maisemat

Sinivuori sijaitsee Kangasniemellä, Rutakosken kylällä. Se on yksi Kangasniemen korkeimmista paikoista. Huipulle kiipeäminen vaatii hieman sisua, nousua kertyy lähes sata metriä. Luontopolkumies suosittelee, sillä maisemat sen huipulta ovat yllättävän avarat. Sinivuoren huipulla sijaitsee myös hyvätasoinen kota. Sinivuoren luontopolku KangasniemelläPäivämäärä: 7.8.2020 ja 8.8.2025.Luontopolkumiehen reittinumero: 177.Reitin pituus: 6,2 km.Kohokohdat: Jylhä Sinivuori ja sen komeat maisemat.Parkkipaikka: Sinimäentie 63, […]

Sallaajärven luontopolku Jyväskylässä esittelee tunnelmallisen aarnimetsän.

Jyväskylän Sallaajärvelle on perustettu jo vuonna 1989 luonnonsuojelualue, laajuudeltaan noin 25 hehtaaria. Sen reunoja myötäilevä luontopolku esittelee alueen ominaispiirteitä. Puusto on satavuotiasta – ja täällä on myös Veera-myrskyn jäljiltä jätetty kaatunutta puustoa tarjoamaan monimuotoisuutta lahopuusta riippuvaisille eliölajeille.

Nuuksion vähemmän tunnettuja kulmia – tällainen on Klassarinkierros Vihdissä

Nuuksiossa on myös reittejä, jotka ovat vähemmän tunnettuja ja käveltyjä. Tällainen reitti löytyy Nuuksion länsiosasta. Klassarinkierroksella saa nauttia rauhallisista metsä- ja lampimaisemista ja kiivetä Klassarinkallion huipulle ihailemaan avoimia maisemia.

Leivonmäen kansallispuisto pienoiskoossa: Mäyränkierroksen harjut, supat, suot ja kauniit rannat.

Mäyränkierros on noin viiden ja puolen kilometrin mittainen kävelyreitti Leivonmäen kansallispuistossa. Maasto on melko helppokulkuista harju- ja suppamaastoa, polut ovat leveitä ja kangasmetsät valoisia. Reitillä voi piipahtaa lampien rannoilla tai viettää kunnon taukoa Lintuniemen laavulla.

Golfväyliä ja korkeita harjuja – Kangasvuokon kuiskaus Joroisissa

Kotkatharjun ulkoilualue sijaitsee Joroisissa, aivan vitostien välittömässä läheisyydessä. Tarjolla on Suomen suurin frisbeegolfratojen keskittymä, Kartanogolf -golfkenttä, mäkihyppykeskus ja useampikin ulkoilureitti. Kangasvuokon kuiskaus on reiteistä uusin ja se kuljettaa kävelijän golfkenttien laitamien kautta kohti Likolammin hulppeita harjuja.