Entries by Leino

Mustarinnan pyhintä etsimässä: Mäkrän polku ja Tarhapuro – Kolin kansallispuisto

HUOM! ”Tarhapuron putouksen maasto Kolin kansallispuistossa on pahoin kulunut, joten retkeilijöitä kehotetaan välttämään putouksen alueella liikkumista toistaiseksi. Tavoitteena on, että kasvillisuus elpyisi.” Lähde ja lisätietoa: Luontoon.fi/21.6.2023 Miltei jokainen on varmasti nähnyt valokuvan tai maalauksen Kolin huipulta, sen onkin sanottu olevan yksi suomalaisimmista maisemista. Joidenkin mukaan Kolin huippu tukee taivaan kantta, mutta tämä lienee liioiteltua ottaen […]

Rauman Karhulinna on lähiretkikohde parhaasta päästä

Merirauman kaupunginossa Syväraumanlahden pohjoispuolella Järvikadun päässä kohoaa kallio, jossa on monelle paikallisellekin asukkaalle täysin vieras ja tuntematon paikka, joka tunnetaan Karhulinnana. Nimen puolesta voisi olettaa, että paikka saattaisi sijaita toisessa lähellä olevassa rannikkokaupungissa, nimittäin karhuihin usein yhdistettävässä Porissa. Mikä Karhulinna sitten oikeastaan on ja miksi se aikanaan rakennettu Raumalle? Paikan historia juontaa ensimmäiseen maailmansotaan, jonka […]

Unikonlinnan linnavuori, kivijättiläinen ja luola, Janakkala

Unikonlinna tahi Unikkolinna on rauhoitettu mahdollinen muinainen linnavuori ja puolustusvarustus Janakkalassa. Vuori sijaitee Kirkkoportinniityn laidalla, Hakoisten linnavuoresta kolme ja puoli kilometriä linnuntietä lounaaseen. Idästä Rehakantieltä paikalle tultaessa ei mikään kerro tai anna osviittaa, että saavuttaisiin upean luontokohteen tykö. Tien kumpaakin laitaa reunustaa miltei pääsemätön suomalainen kuusimetsä. Kulkuvälineellä paikalle saavuttaessa tuottaa sen sovelias jättäminen hivenen pohdintaa. […]

Koroistenniemi – siellä, mistä Turku sai alkunsa

Turun tuomiokirkolta noin puolitoista kilometriä Aurajokea ylävirtaan, niillä main, missä se risteää Vähäjoen kanssa, sijaitsee ainutlaatuinen muinaisjäännöskohde Koroistenniemi. Kerrotaan, että varsinainen vanha Turku olisi saanut alkunsa Koroisilla 1100-luvulla. Paikalla sijaitsi jo tuolloin merkittävä kylä, kauppa- sekä markkinapaikka Halistenkosken estäessä laivojen nousun edemmäksi yläjuoksulle. Samaan aikaan, 1156, löivät ensimmäiset ristiretket maahamme. Tutkimuksien mukaan ensimmäinen suuntautui Kalantiin, […]

Uudenmaan upein lehtoparatiisi, Tammisaaren Ramsholmen

Tammisaaressa sijaitsee Suomen oloissa harvinainen puisto-metsäalue. Se käsittää 55 hehtaaria kasvistoltaan ja eläimistöltään niin monipuolista keski-eurooppalaista tammimetsävyöhykettä, että tuskin vastaavaa löytyy muualta Manner-Suomesta. Puistometsäalueen osat ovat Hagen, Ramsholmen ja Högholmen. Näitä erottavat kapeat jokiraumat, joiden yli kulkevat kävelysillat. Yleisesti koko alueesta käytetään nimitystä Ramsholmen. Ramsholmen on sanana mielenkiintoinen, koska vastaavalla nimellä on maassamme nimetty useita […]

Grabbackan keskiaikaiset linnanrauniot, Karjaa

Haapaniemen linnanraunio-jutussa tuli ohimennen mainittua oari samankaltaista kohdetta ja tällä kertaa ajattelin ottaa tarkasteluun tuon Haapaniemeä lähimpänä olevan kohteen Grabbackan linnan. Grabbackan keskiaikaisen kartanolinnan raunio on Snappertunaan johtavan tien varressa Gösbackavikenin viljelylaakson itäreunassa, kalliojyrkänteen laella. Jos tarkastelee vanhoja karttoja on silmiinpistävää, että lähinnä varsinkin Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajamaille on kertynyt suuri rypäs rustholleja, rälssi- ja […]

Laitilan Kirkkelinnan muinaisen linnavuoren väkevä tunnelma säväyttää

  ”Kun Untamalan seurakunta vähitellen laajeni maansydäntä kohti Valkjärven takamaillekin, kävi heille ajan pitkään työlääksi kiertää Valkojärven ympäri Untamalan kirkolle. Sen vuoksi päättivät he rakentaa oman kirkon järven toiselle puolelle, mutta kirkon paikasta syntyi pahoja riitaisuuksia. Kun vihdoin suostuttiin rakentamaan kirkko Laitilan kirkon nykyiselle paikalle, ei tähän eräs kulmakunta suostunut, vaan päätti rakentaa oman kirkon […]

Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot, Rauma

”Ol niingon gotonas”. Näillä sanoilla toivotetaan ulkopaikkakuntalainen saapuvaksi Suomen kolmanneksi vanhimpaan kaupunkiin – tai oikeastaan neljänteen mikäli Viipuri halutaan laskea mukaan. Kaupungin katsotaan perustetun, kun Kaarle Knuutinpoika Bonde antoi Kalmarin unionin silloisen kuninkaan Kristofer Baijerilaisen nimissä Rauman porvareille oikeuden harjoittaa kauppaa ja nauttia kaikkia lain ja oikeuden suomia etuja. Tämä tapahtui armon vuonna 1442. Ennen erioikeuksien […]

Ihmisen vai luonnon tekoja? Raision Haunisten altaan konkreetiot

Syksyllä 2013 oli retkikuntantamme oli tehnyt alustavaa tutkimustyötä kartoittamalla Haunisten altaan aluetta. Paikka oli todettu varsin kuvaukselliseksi. Tekoaltaasta oli laskettu vettä pois, kun oli pelätty sen patorakenteisiin kohdistuvan paineen olevan vaaraksi lähialueelle ja raakavesivaraston rakenteille. Niinpä vedestä oli paljastunut monenmoista – niin roskaa, kantoja, kuin pari lahonnutta veneen raatoakin. Mielenkiintoiseksi asian kuitenkin teki eräs seikka: […]

Kukuljärven reitti ja Brannin luola Loviisan Ruotsinpyhtäällä

Ruotsinpyhtään Kukuljärven läheisyydessä on paikallisten ihmisten ja geokätköilijöiden tuntema luola, jossa epäillään asutun jo kivikaudella. Varmempaan muistitietoon on kuitenkin tallentunut, että 1900-luvun alussa olisi lehmipaimen Jaakko Brandt (tai Bränn) pitänyt luolaa kesäasuntonaan. Vain talven kovimmat ilmat olisivat saaneen miehen vetäytymään takaisin tuvan lämpöön. ”Paikalliseen historiaan perehtynyt entinen Ruotsinpyhtään kunnanjohtaja Börje Broas kertoo käyneensä ensimmäistä kertaa […]