Tag Archive for: vaara

Paltamon Kivesvaaran maisemat ja reitit ihastuttavat myös lumiseen aikaan

Talvinen Kivesvaaran retkeilyalue alavan Oulujoen laakson ja vaarojen Kainuun rajamailla hemmottelee kulkijaa tarjoamalla hyväpohjaisia reittejä, avaria maisemia ja hämyisiä metsiä. Kirkkaalla kelillä vaaran laelta voi seurata auringonlaskua Oulujärven suurten selkien taakse. Oulun seudun ja eteläisen Kainuun yhdistävän tien pohjoispuolella lähellä Paltamoa erottuu peruskartassa vihreiden luonnonsuojelualueiden mosaiikki. Puuston ikää kuvaava kartta puolestaan näyttää kudelman tummansinisiä sävyjä, […]

Vuokatinvaaran maisemareitti: minikierros Sotkamon ikonisimmissa maisemissa

Vajaan kilometrin mittaiseen reittiin Vuokatinvaaran huipulla mahtuvat avarat järvimaisemat, horisonttiin katoava vaarojen ketju sekä huippujen väliin piiloutuva, kuusten reunustama metsälampi. Talvisessa hämärässä reitti tarjoilee hiljaisuutta ja lumisten puiden persoonallisia hahmoja. Ajattelin pitkään, että Kainuu ei ole minua varten: eihän siellä ole merta eikä tuntureita. Olen aina elänyt meren läheisyydessä ja päässyt lapsesta saakka säännöllisesti myös […]

Sapporon polku, 10 km, vie Vuokatin satumaisiin vaarametsiin

Vuokatin pohjoisimmat vaarat kiertävä kympin rengasreitti Sapporo tarjoilee talvella tykkylumisia maisemia ja sumuisena päivänä unenomaista tunnelmaa. Lyhennetyn ”kolmen huipun kierroksen” saa lähtemällä matkaan Vuokatinvaaran päältä. Sapporon polku on Vuokatin vaarajonon kolmen pohjoisimman huipun ympäri kulkeva kympin rengasreitti ja oma suosikkini Vuokatin merkityistä reiteistä. Virallinen lähtöpaikka on Vuokatti Areenalta, jolloin alussa on lyhyt edestakainen pätkä ennen […]

Kaksi kotaa ja vanhan luonnon lumoa: tällainen on Eino Leinon polku syksyisen Vuokatin rauhassa

Kaupallisessa yhteistyössä Vuokatti Moni mieltää Vuokatin talvikohteeksi, ja tokihan paikka tarjoaakin talvisin muhkeat nietokset suhteellisen lähellä Etelä-Suomea. Vuokatti on kuitenkin todella hieno retkipaikka myös sulan maan aikaan, sillä sen luonnosta löytyy monipuolisesti metsäpolkuja, taukopaikkoja, kauaskantoisia näköaloja sekä Kainuun tenhoa ja rauhaa. Yksi Vuokatin reittien kruununjalokivistä on Eino Leinon polku, jonka ihaninta antia ovat vanhan metsän, […]

Valtavaaran talvimaisemissa Kuusamossa

Artikkeli: Ina Tirri Valtavaara on Kuusamossa sijaitseva lähes viidensadan metrin korkuinen vaara ja yksi Pohjois-Pohjanmaan korkeimmista paikoista. Sen huipulle johtaa luontopolku, joka lähtee Rukan alueelta. Valtavaaran talvireitti poikkeaa kesällä käytössä olevasta pidemmästä retkeilyreitistä, joka on osa Karhunkierroksen vaellusreittiä. Talvireitti kulkee vaativassa maastossa, jossa noustaan jyrkkää lumista rinnettä pitkin. Reitin puolivälissä sijaitsee Valtavaaran kota hiihtoladun varressa. […]

”Tällainen metsä imee ihmisen sisäänsä” – Kaihuanvaara, Rovaniemi

Artikkeli: M. Lehteinen Eräretkeilijä on ehtinyt nähdä melko monia polkuja ja maisemia, mutta Kaihuanvaaran alue Rovaniemellä yllätti. Luontohan vain on ja kauneus katsojan silmissä, mutta tällainen metsä imee ihmisen sisäänsä. Elämyksellinen pala Suomea kaikkien nautittavaksi. Alueen lähelle ei pääse julkisilla. Tulosuuntana on paras ajella lännestä Kaarnijärventien kautta. Loppumatkan hiekkatie on ihan ok ja pientareilla opastuksia. […]

Saana näkyvissä – retki Laassavaaralle

Lyhyt retkeni suuntautui paikkaan, jonka nimi ei välttämättä ole tuttu kovinkaan monelle pohjoisen kävijälle, mutta maisema sieltä vastaavasti on. Suomen maanteiden korkein kohta, Muotkatakka, sijaitsee kahden tunturin, tosin vaaroiksi nimetyn, välisessä satulassa: Leustuvaaran ja Laassavaaran.  Laassavaara kartalla Ei retkeilyrakenteita Olin ajellut pitkään, noin kaksi päivää, Etelä-Suomesta kohti Kilpisjärveä. Edellisen yön vietin leirintäalueen mökissä lähellä Kemiä. […]

Kolmekymppiä kolmella huipulla – synttäripäivän lumikenkäilyretki Kolin Huippujen lumikenkäreitillä

Minulla on mahtavia ystäviä, joiden kanssa on tullut vietettyä lukuisia hetkiä pitkospuilla, neulaspoluilla, tulien loimossa, koskenpartaalla, yön pimeydessä ja milloin missäkin. Pyöreiden vuosieni kunniaksi vaadin näitä seuralaisia lähtemään mukaani katsastamaan Kolin kansallismaisemaa tammikuun purevaan pakkaseen. Kolin luontokeskus Ukko kartalla (Ylä-kolintie 39, Lieksa) Synttäripäivän reitiksi valitsin sankarin ominaisuudessani tietysti Huippujen lumikenkäreitin. Kirpakassa tammikuun alun pakkassäässä oli […]

Kätkävaaran lohikäärmeen jäljillä – kivirakkaa ja muinaismerien maisemia Tervolassa

Rovaniemen lounaispuolella, täpärästi Tervolan kunnan puolella sinertävänä kohoava, Pekka Pohjolan ”Kätkävaaran lohikäärme” -levyn nimestäkin tuttu Kätkävaara vie retkeilijän mitä erilaisimpiin tunnelmiin pitkin seitsemän kilometrin mittaista luontopolkua. Kuuntele lohikäärmeen huokauksia ja ihaile kaukaisuuteen kantavia maisemia. Kätkävaara on käymisen arvoinen kohde, josta selviät päiväretken puitteissa. Olkoonkin, että Pohjolan levyn nimi on aikoinaan valikoitunut ehkä sittenkin yhtyeen rumpali […]

Kinahmin luontopolku on unohdettu helmi Tahkon kupeessa Kuopiossa

Sumuiselle peltoaukealle paistaa aamuaurinko. Ilma on jo syksyisen viileä, mutta taivas on selkeä ja lähes pilvetön. Olemme saapuneet puolison kanssa Kuopion Nilsiässä sijaitsevan, 313 metriä merenpinnasta kohoavan Kinahmin vaaran eteläpuolelle, josta päiväretkemme alkaa. Kinahmin korkeus yllättää, sillä se on viereistä Tahkovuortakin korkeampi, Tahkon jäädessä 296 metriin. Onhan Kinahmi myös Järvi-Suomen toiseksi korkein kohta, Rautavaaran Maaselänmäen […]