Tag Archive for: tuohi

Erätaidot, osa 2: Tulen iskentä

Muinaisilla erämiehillä ei ollut tulitikkuja (jotka yleistyivät Suomessa vasta 1800-luvun jälkipuolella), saati sitten sytyttimiä. Tulet piti osata tehdä muilla konsteilla. Varhaisimpia menetelmiä olivat hankalahkot kitkatulikeinot, joihin lukeutuvat mm. kaikkien tuntema porakepin pyörittäminen kämmenten välissä, jousella poraaminen sekä erilaiset sahaus- ja aurausmenetelmät, joita todennäköisesti käytettiin myös pohjoisilla alueilla. Metallien käyttöönotto helpotti myös tulentekoa. Huomattiin, että raudan […]

Erätaidot, osa 1: Tuohilippi

Tuohityöt ovat kuuluneet vanhan kansan perustaitoihin pitkälti 1900-luvun puolelle saakka. Koivuntuohesta on osattu taitella ja punoa erilaisia käyttöesineitä moneen tarkoitukseen. Hyvin saatavilla oleva ja helppotöinen materiaali soveltuu niin malkakattojen eristeeksi kuin erilaisten koppien ja asusteiden tekoon. Jokainen on varmasti kuullut puhuttavan tuohivirsuista eli –jalkineista ja tuohikontista eli tuohisesta selkärepusta. Paras aika tuohen irrottamiseen elävän koivun […]