Tag Archive for: talvi

Kohti Lammassaarta ja sen yli, päiväretki pakkassäässä Vanhankaupunginselällä Helsingissä

Teksti ja kuvat: Piritta Kallio Hei, haluan kertoa sinulle retkestäni, jonka sisältövaroituksena voisi olla stressin ja levottomuuden lieventyminen, onnellisuuden lisääntyminen ja koetun terveydentilan paraneminen. Työn, opiskelun, muuton, terveyden, rahatilanteen ja maailmantilanteenkin voisi helposti antaa vallata mielen aivan totaalisesti, ja tahtotila saattaisi olla käpertyä peiton alle piiloon ja nukkua talviunta murehtimatta mitään mistään. Mutta se on […]

Arki-iltapäivän hetki Tuusulanjärven komealla jääreitillä

Tuusulanjärven jääreitillä voi käydä nauttimassa talvi-ilmasta monin eri tavoin. Reitti kulkee väliä Gustavelund–Fjällbo–Onnela–Halosenniemi–Vanhankylänniemi–Järvenpään Rantapuisto, ja sen tuntumassa kohoaa myös hieno Sarvikallio taukopaikkoineen. Kävin aiemmin viikolla nauttimassa jääreitin tunnelmista ja maisemista iltapäivänä, jolloin aurinko yritteli hieman pilkahdella pilvien välistä. Oli ihanaa, kun vihdoinkin oli ollut aurinkoinen päivä, vaikka heti paikalle saavuttuani aurinko alkoihin mennä pilveen. Ihmiset […]

Talvinen Nuuksio kutsuu: tee helppo ja antoista päiväretki Haukkalammella

Vaikka Haukkalampi on Nuuksion kansallispuiston suosituin portti, voi sielläkin kokea rauhaa ja hiljaisuutta – kunhan ajoittaa retkensä oikein. Jos sinulle aukenee mahdollisuus lähteä Nuuksioon talvisena arkipäivänä lomakausien ulkopuolella, kannattaa siihen tarttua. Suuntasimme Haltian-kollegoideni sekä puolisoni kanssa pienelle talviselle irtiotolle viikko sitten, ja valitsimme kohteiksi Haukanholman ja Mustalammen hienot maastot. Retki oli juuri sopivan mittainen arkeen, […]

Pakkasyö Ounasjoen törmällä Rovaniemellä: Nuku yö ulkona, tammikuu

Retkipaikan tiimiläiset osallistuvat vuoden 2026 mittaan Nuku yö ulkona -haasteeseen, ja vuoden ensimmäisen vuoron nappasi Maarit, joka vietti yön Ounasjoen törmällä tammikuun pakkasissa. Maarit työskentelee Retkipaikan palvelutuottajana ja asiakasneuvojana, ja häneen voi törmätä Suomen luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa niin info-tiskillä kuin koululaisryhmien oppaanakin. Maarit valitsi ulkona yöpymiseen tutun ja rakkaan paikan: leiripaikka pedattiin Ounasjoen varteen hänen […]

Luminen Nuuksio on nyt kuin sadusta! Katso vinkkimme aloittelijan talviretkeen

Lumi on viimein vallannut Nuuksion kauniin kansallispuiston: pehmeä, kevyt hanki on peittänyt metsät ja jäätyneet järvet, vaimentanut äänet ja maalannut erämaamaiseman puhtaan valkoiseksi. Kun aurinko välillä pilkahtaa pilvien raosta, tunnelma on suorastaan taianomainen. Suomen luontokeskus Haltiaan saapuessasi saatat yllättää Retkipaikan tiimiläisiä pääovien edestä lumienkeleitä tekemästä ja toimistokoiramme muuten vain lumesta pyörimästä. Kysy heiltä ajankohtaisimmet vinkit […]

Talviunisella Ruostejärven virkistysalueella: Kurjenpolku, Tammela

Hämeen järviylängön kohteet ovat toinen toistaan hienompia: Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot, Komion luonnonsuojelualue, Saaren kansanpuisto, kirkkaat Melkutin-järvet sekä Pääjärven ja Ruostejärven virkistysalueet tarjoavat paljon kauniita polkuja kuljettavaksi, metsien rauhaa, suopursujen tuoksuja ja ihania vesinäköaloja. Viikonloppuna pysähdyimme Ruostejärven virkistysalueelle tekemään happihyppelyn talvipakkasen autioittamassa, rauhallisen kauniissa luontokohteessa. Ruostejärven virkistysalue on kuulunut itselläni jo vuosien ajan niihin kohteisiin, […]

Vuokatinvaaran maisemareitti: minikierros Sotkamon ikonisimmissa maisemissa

Vajaan kilometrin mittaiseen reittiin Vuokatinvaaran huipulla mahtuvat avarat järvimaisemat, horisonttiin katoava vaarojen ketju sekä huippujen väliin piiloutuva, kuusten reunustama metsälampi. Talvisessa hämärässä reitti tarjoilee hiljaisuutta ja lumisten puiden persoonallisia hahmoja. Ajattelin pitkään, että Kainuu ei ole minua varten: eihän siellä ole merta eikä tuntureita. Olen aina elänyt meren läheisyydessä ja päässyt lapsesta saakka säännöllisesti myös […]

Sapporon polku, 10 km, vie Vuokatin satumaisiin vaarametsiin

Vuokatin pohjoisimmat vaarat kiertävä kympin rengasreitti Sapporo tarjoilee talvella tykkylumisia maisemia ja sumuisena päivänä unenomaista tunnelmaa. Lyhennetyn ”kolmen huipun kierroksen” saa lähtemällä matkaan Vuokatinvaaran päältä. Sapporon polku on Vuokatin vaarajonon kolmen pohjoisimman huipun ympäri kulkeva kympin rengasreitti ja oma suosikkini Vuokatin merkityistä reiteistä. Virallinen lähtöpaikka on Vuokatti Areenalta, jolloin alussa on lyhyt edestakainen pätkä ennen […]

Valtavaaran talvimaisemissa Kuusamossa

Artikkeli: Ina Tirri Valtavaara on Kuusamossa sijaitseva lähes viidensadan metrin korkuinen vaara ja yksi Pohjois-Pohjanmaan korkeimmista paikoista. Sen huipulle johtaa luontopolku, joka lähtee Rukan alueelta. Valtavaaran talvireitti poikkeaa kesällä käytössä olevasta pidemmästä retkeilyreitistä, joka on osa Karhunkierroksen vaellusreittiä. Talvireitti kulkee vaativassa maastossa, jossa noustaan jyrkkää lumista rinnettä pitkin. Reitin puolivälissä sijaitsee Valtavaaran kota hiihtoladun varressa. […]

Leuto talvi retkiluistelijan silmin

Leuto talvi saattaa äkkiseltään kuulostaa melko karmealta sanaparilta, ja sitä se varmasti koviin pakkasiin ja talven rientoihin tottuneelle onkin. Hiihtäjät eivät pääse raivoamaan ladun varteen ja autot ovat kurassa ympäri vuorokauden. Retkiluistelijalle leuto talvi saattaa kuitenkin avata ennätyspitkän kauden ja useampia upeita päiviä jään päällä. Tänä talvena useat lämpöjaksot ovat pitäneet huolen siitä, että satanut […]