Tag Archive for: syyskuu

Mossaholmen Pyhtään saaristossa on hieno piknik-kohde melojalle

Syyskuun alkusyksyinen päiväretki vei meidät Pyhtään Mossaholmenin saarelle. Sinne pääsee helpoiten Mäntyniemen vierasvenesatamasta omalla kanootilla tai kajakilla, matkaa kertyy vajaat viisi kilometriä suuntaansa. Saarella ei ole tulipaikkaa, mutta hienot rantakalliot tarjoavat hienon alustan nuotiottomaan evästelyyn piknik-hengessä. Olimme jo joskus lapsina, ehkä 10–12-vuotiaina, käyneet veneretkellä ystäväni, hänen pikkuveljensä ja heidän kalastajaisoisänsä jossakin saaressa tällä alueella. Sillä […]

Vuokatin vaarajonon päällä kulkeva UKK-vaellusreitti haastaa ja palkitsee

Vuokatin ja Rönkön välissä Sotkamossa kulkeva UKK-reitti huiputtaa kymmenkunta vaaraa ja vie Kainuun komeimpiin maisemiin. Nousut panevat puuskuttamaan, mutta vaarojen lakimaastot, luonnonmetsät ja huipuilta avautuvat maisemat ympäröiville järville ovat vaivan arvoiset. Vuokatin vaarajonon tunnusomaista silhuettia kelpaa ihailla kauempaa, mutta itse vaaroillekin kannattaa kivuta. Niiden karut ja mäntyvaltaiset huiput ovat kvartsiittilakisia muistutuksia muinaisesta Karelidien poimuvuoristosta. Rinteet […]

Metsä hoitaa aivoja tavoilla, joita en ole tullut edes ajatelleeksi – oletko sinä?

Olen juuri lukenut Muistiliiton blogikirjoitusta, jossa käsitellään metsän hyviä vaikutuksia aivoterveydelle. Kun työpäivän jälkeen vedän – töistä väsyneenä ja maailman uutisista kasaan painuneena – pipon päähän ja kumisaappaat jalkaan ja astun lähimetsään, saan jo lyhyen sienestysretken aikana huomata, että blogikirjoituksessa on monia todella hyviä huomioita. Tajuan, että aivoni ovat saaneet metsistä valtavasti terveyttä elämäni aikana, […]

Pitkospuita ja lumoavia syystunnelmia – kuvareportaasi Patvinsuon kansallispuistosta Pohjois-Karjalasta

Artikkeli: Karoliina Kaski Teimme kolmen yön syysvaelluksen Patvinsuon kansallispuistoon syyskuun puolella. Tämä oli ensimmäinen vierailuni kyseisessä puistossa. Patvinsuo tarjosi juuri sitä, mitä toivoinkin ja netin tietolähteissä oli luvattu; hiekkarantoja, suoraselkäistä mäntymetsää, avaraa suota ja rikkumatonta luonnon rauhaa. Tervetuloa mukaan kuvamatkalle Patvinsuon kansallispuistoon! Hiekkarannat Patvinsuon kansallispuistossa hiekkarantoja pääsee ihastelemaan erityisesti Suomunjärven ympärillä. Järven rannat ovat lähes […]

Järjettömän kaunis Kauhalammin kierros Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistossa

Artikkeli: Jonna Saari Torronsuo on eteläsuomalaisittain kuuluisa, karun kaunis suo, jolle moni hakeutuu etsimään pohjoisten suoerämaiden tunnelmaa. Itse Torrolla käydessäni jään aina kaipaamaan yhtä asiaa: vesistöjä. Haluan nähdä maiseman, jossa järvet ja lammet tuikkivat sinisinä, vellovat arvoituksellisina suon synkässä sylissä ja tekevät ilmasta helppoa hengittää. Astellessani Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa oleville pitkospuille ymmärsin, ettei siitä hetkestä olisi […]

Mitä nähdä ja tehdä Evon retkeilyalueella? Kokosimme käyttöösi listan!

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna Artikkeli: Jonna Saari En aivan tiennyt mitä odottaa, kun matkasin kohti Evon retkeilyaluetta. Tarinat Evon luontopoluilta olivat vaikuttaneet hyvin metsäisiltä, eikä kuvissa juuri ollut vesistöjä näkynyt. Saisin kohta yllättyä. Hiekkatien kavetessa kenttä katosi, vaikka matkaa alueen sydämeen oli jäljellä vielä kilometrejä. Yhtäkkiä tien vierustoilla alkoi näkyillä satumaisen kauniita metsälampia, vehreää sammalta […]

13 tiedonjyvää sinulle, joka teet retken kaukaiselle Utön saarelle

Artikkeli: Jonna Saari Utön saari sijaitsee Suomen lounaisnurkassa kaukana ulkomerellä. Nauvon Pärnäisistä lähtevä M/S Utö kuljettaa niin paikalliset kuin matkailijatkin saarelle, ja merimatka kestää joitakin tunteja riippuen mm. siitä, monellako muulla saarella matkan varrella poiketaan. Viikonloppu Utössä on hieno elämys kaikkina vuodenaikoina, ei pelkästään kesällä. Majoitus saarelta kannattaa varata hyvissä ajoin, niin on jotain ihanaa […]

Ruskavaroitus! 20 kuvaa Särkitunturin alkavasta ruskasta Muoniossa

Ruska – tuo jokasyksyinen pohjoisen väriloisto on pikkuhlijaa alkamassa. Kuin aamunkoitto se saapuu tunturien rinteille, varvikkoon ja vaivaiskoivuihin. Kauniit sävyt vaihtelevat melkein neonkeltaisesta ruosteenruskean ja ruusukullan kautta kupariin ja tulipunaiseen. Särkitunturilla oli syyskuun alkaessa jo aavistus tulevasta luonnonihmeestä, tässä 20 kuvaa retkeni varrelta.

Syksyinen yhden yön retki Kevon luonnonpuistoon

Syyskuussa 2015 päätin ystäväni kanssa lähteä yöreissulle Kevolle ajanpuutteen takia, kun sopivaa tilaisuutta pidemmälle reissulle ei ollut. Kevo on tunnetusti raskas kulkea, ja varauduimmekin kovaan koitokseen hyvin. Reissumme starttasi Kevon reitin Utsjoen päästä, Kenestuvilta. Alkupäässä (tai no, loppupäässä oikeastaan, riippuu mistä aloittaa) reittiä on pitkät portaat ja kivikkoinen maasto. Kuljimme läpi kauniin ruskan ja pidimme […]

Ruuhkaton näköala Pallakselle: unohdettu pitkosreitti johdattaa kauniiseen maisemaan

Lähdin syyskuussa tutkimaan Pallastuntureiden lähelle merkittyä vanhaa pitkosreittiä. Reitti alkaa Pallashotellille johtavan tien varresta, joitakin kilometrejä ennen hotellia. Vain aniharvoin olin nähnyt ketään reitin parkkipaikalla, joten tuumin, että kauneimman ruskan aikaankin tältä reitiltä voisi löytää rauhaa ja tilaa. Niinpä kävelin katsomaan, mikä tämä unohdetulta vaikuttanut reitti oikein on reittejään. Edit 22.10.2019: Tällä pitkosreitillä on valitettavasti […]