Artikkelit

Ilveslouhun luola Rautalammin Vuoreisenvuorella

Jossakin vuosisadan alkupuolella laajan Rautalammin pitäjän erämaissa samoilivat vielä metsämiehet etsien riistaa ja monesti myös sitä löytäen. Riistaeläimiä oli sata vuotta sitten vielä huomattavasti runsaammin liikkeellä kuin nykyään, ja monen eläimen nahka oli kovassa arvossa. Suurpedoista maksettiin aikonaan niin sanottua tapporahaa, ja petoeläimistä nimenomaan ilves (lynx lynx) oli listan kärkipaikoilla. Esimerkiksi jo 1600-luvulta saakka ilveksen […]

Sumiaisten Orrinkolo on karunpuoleinen kortteeri

Ihan alkuun kerrottakoon, että tässä jutussa kuvat tulevat sitten enimmäkseen näiden seuraavien jaaritusten jälkeen eikä seassa, sillä tällä kerralla en aio ripotella välimatkakuvia sekaan, vaan kuvat ovat kaikki varsinaiselta käyntikohteelta, joten yrittäkää kestää. Se on aina varsin mukavaa, kun jonkun paikan taustatietoja kysellessä selviää, että siellä ja siellä olisi semmoinen ja semmoinenkin paikka, josta en […]

Upea lohkareluolasto Pahanlamminpuron läheisyydessä Viitasaarella

Jokunen tovi sitten Retkipaikassa oli juttu Viitasaarella sijaitsevasta Koljatin luonnonsuojelualueesta ja siellä olevista kallioista. Kun tuolloin kävin kyseisessä paikassa, huomasin luonnonsuojelualuelle vievän polun alkupäässä olevasta opaskartasta, että lähistöllä olisi mahtavan Koljatin lisäksi myös lohkareluolasto, johon en kuitenkaan sillä kertaa enää ehtinyt mennä tutustumaan. Mieleen jäi nimi Pahanlamminpuro, jonka läheisyydessä luolasto olisi. Nyt koitti tilaisuus tehdä […]

(C) Mikko Lemmetti

Luonnon omalla konserttilavalla Viitasaaren Heinä-Suvannolla

Viitasaaren reissun toisena retkikohteena oli jo esitellyn Koljatin lisäksi Heinä-Suvannon kosteikko, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Viitasaarelta, lähellä Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajaa. Tieltä E75 käännytään tielle 77, joka vie muun muassa Keiteleelle ja Siilinjärvelle. Kuopiosta päin tulijat voivat ajaa tietä E63 Siilinjärvelle ja kääntyä sieltä tielle 77. Tällöin matkaa kertyy noin 110 kilometriä. Heinä-Suvannon […]