Tag Archive for: retkeilyreitti

Helpot polut, upeat taukomaisemat ja kirkkaat suppalammet: Manamansalon saari Oulujärven retkeilyalueella ansaitsee tulla löydetyksi!

Kaupallisessa yhteistyössä Humanpolis Oy

Maailman suurin vuorovesivirta ja upea vuorireitti: Saltstraumen ja Per Karlsatind Norjassa

Hieman Bodøn kaupungin eteläpuolelta löytyy vierailun arvoinen paikka, vaikka siellä on usein paljon turisteja. Kyseessä on maailman mittakaavassakin erityinen paikka nimeltään Saltstraumen. Kapean salmen yli kulkee maantiesilta, ja kiireinen turisti voi katsella sen alla kuohuvaa merta tai vuolasta koskea. Jos katsoo tarkemmin, niin tuo virta voi sopivaan aikaan virrata ns. väärään suuntaan, eli pois päin […]

Rauhallinen syysaamu Aakenustunturilla: Moloslaen kierros Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Teksti ja kuvat: Eetu Ekonen Lähdenpä katsomaan lentokoneen hylkyä tunturiin. Retki oli lopulta ihan erilainen kuin mitä olin ajatellut, mutta positiivisessa mielessä. Mitä kaikkea Aakenustunturilla sitten olikaan? Kello oli kahdeksan syyskuisena aamuna, kun saavuin Totovaaran parkkipaikalle. Polunvarren heinät olivat vielä osin kuurassa ja mustikat jäässä. Taivas oli sininen ja aurinko paistoi, joten oli tulossa viimeisen […]

Mitä nähdä ja tehdä Evon retkeilyalueella? Kokosimme käyttöösi listan!

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna Artikkeli: Jonna Saari En aivan tiennyt mitä odottaa, kun matkasin kohti Evon retkeilyaluetta. Tarinat Evon luontopoluilta olivat vaikuttaneet hyvin metsäisiltä, eikä kuvissa juuri ollut vesistöjä näkynyt. Saisin kohta yllättyä. Hiekkatien kavetessa kenttä katosi, vaikka matkaa alueen sydämeen oli jäljellä vielä kilometrejä. Yhtäkkiä tien vierustoilla alkoi näkyillä satumaisen kauniita metsälampia, vehreää sammalta […]

Top-3 kohteet kokea Lauhanvuoren kansallispuistossa

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke Lauhanvuoren kansallispuisto Etelä-Pohjanmaalla on osa Lauhanvuori-Hämeenkangas geoparkia. Tämä suhteellisen harvojen tuntema puisto on itse asiassa todella monipuolinen retkikohde, joka sisältää paljon reittejä niin kävelijälle, hiihtäjälle, maastopyöräilijälle kuin jopa ratsastajallekin. Nuotiopaikkoja ja pysäköintialueita on runsaasti, joten puisto tarjoaa erinomaiset puitteet niin lyhyeen pikku retkeen kuin pidempään patikkaankin, sopien siten […]

Etelä-Savon paras maisemapaikka, osa 2. Hiidenkierros 13 km.

Neitvuori on melkoisen tunnettu näköalapaikka. Saimaa siintää 110 metriä alempana, sokkeloisena ja saarien läikittämänä. Neitvuorella on kaksi kävelyreittiä, lyhyempi Hiijje silimukka ja pidempi Hiidenkierros. Noin 13 kilometrin Hiidenkierroksen varrella on monta näköalapaikkaa ja mukavia lampi- ja järvinäkymiä.

9 hienoa retkipaikkaa Salossa – saavutat ne Paikulla, ehkä jopa ilmaiseksi

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Salo Haaveiletko retkeilystä luonnon rauhassa niin, että voit taittaa julkisilla koko matkan? Tämä lista on juuri sinulle! Salon kaupunki sijaitsee meren rannalla Helsingin ja Turun välissä ja tarjoaa erittäin monipuolista luontoa: hiekkarantoja, jokilaaksoja, silokallioita, tunnelmallisia metsiä, jylhiä mäkiä sekä kokonaisen kansallispuiston, Teijon. Junat ja bussit Turusta ja Helsingistä tuovat suoraan Salon keskustaan, […]

Kiva yhdistelmä suomaisemaa ja harjua: Isosuon pitkospuut ja harjureitti Säkylässä

Harjureitti on jopa 28 kilometrin pituinen reittiverkosto Varsinais-Suomen ja Satakunnan raja-alueella, joka tunnetaan myös Pikkulappina. Reitillä voi kävellä ja pyöräillä – talvisin tarjolla on kattava latuverkosto. Myös suomaisemaa on tarjolla, esim. mukavalla Isosuon pitkospuiden ympyräreitillä.

Kukuljärven kierros on vaikuttava syysretkikohde Loviisassa – näin satumaisia tunnelmia se tarjoaa

Kaupallisessa yhteistyössä Elinvoimaa Kaakkois-Suomeen matkailuyhteistyöllä -hanke Uudenmaan ja Kymenlaakson rajalla, Loviisan läheisyydessä sijaitseva Kukuljärven kierros kuljettaa retkeilijän kumpuileville kallioharjuille, tupasvillan koristamille soille ja Kukuljärven suojelluille rannoille. Reitin varrella käydään myös idyllisellä Strömforsin ruukilla, jonka historia ulottuu aina 1600-loppuun saakka. Ympyrän muotoinen reitti on noin 11 kilometriä pitkä ja korkeuserot ovat paikoin jyrkkiä, joten sen kulkijalle […]